19.1.2018 Ajoneuvot Tommi Mäkinen: ”Voittaja-auto kehitetään metsässä” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toyota Gazoo Racingin tallipäällikkö Tommi Mäkinen ylistää keskisuomalaisten sorateiden luomia testausmahdollisuuksia. Puuppolan tiimi lähtee toiseen MM-rallikauteensa vahvistetuin eväin. Keskisuomalainen rallihenki oli vahvasti läsnä, kun AKK jakoi palkintojaan moottoriurheiluväelle vuotuisessa Mestarien Ilta -gaalassa Jyväskylän Paviljongissa. Toyota Gazoo Racingin tallipäällikkö Tommi Mäkinen valotti kiintymystään kotiseutuunsa sekä gaalaa edeltäneessä paneelikeskustelussa että sitä seuranneessa lehdistötilaisuudessa. Mäkisen luotsaama Toyota Gazoo Racing otti ensimmäisen kerran osaa MM-sarjaan vuosi sitten Monte Carlon rallissa. Tuolloin kuljettajina toimivat Jari-Matti-Latvala ja Juho Hänninen, ja myöhemmin keväällä myös testikuljettaja Esapekka Lappi sai kisakuskin pestin loppukaudeksi. Tuloksena oli muun muassa kaksi ykköstilaa, kun Latvala nappasi voiton Ruotsin rallista ja Lappi vastaavasti Suomen osakilpailusta. Kaudeksi 2018 Hänninen sai tehdä tilaa Fordilta Toyotalle siirtyneelle Viron Ott Tänakille, joka sijoittui edellisvuonna kuljettajien MM-sarjassa kolmanneksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Fanista mestariksi, ja tallipäälliköksi Toyota Gazoo Racingin pääkallonpaikka on Mäkisen synnyinseudulla, Puuppolassa Jyväskylän pohjoispuolella. Ensimmäiset kokemukset Jyväskylän Suurajoista ajoittuvat jo kauas ennen ajokortti-ikää. – Kotitilan lähellä Kuukanpään erikoiskokeella silloiset mestarit, kuten Hannu (Mikkola), Simo (Lampinen) ja muut ajelivat ja välillä vähän pelleilivätkin autoillaan. Olin nippanappa oppinut polkemaan fillarilla, ja pääsin sinne heitä katsomaan. Se oli 1970-luvun puoltaväliä. Pian Mäkinen oli itsekin yksi noista tähdistä. Hän ajoi ensimmäisen rallinsa 21-vuotiaana vuonna 1985, ja eteni lopulta nelinkertaiseksi maailmanmestariksi, ja kaikki tittelit tulivat vielä perättäisinä vuosina 1996–1999. Upeaan uraan mahtui myös viisi perättäistä Suomen MM-rallin voittoa. Lopullisesti Mäkinen päätti ajouransa kauden 2003 päätteeksi, ja kuten huippu-urheilijoilla aina, korvaavaa toimintaa piti saada tilalle. Lääkkeeksi löytyi ralliautojen rakentaminen omassa, Puuppolaan perustetussa Tommi Mäkinen Racing -yhtiössä. – Kun lopetin, tiesin, etten tule ikinä enää saamaan sitä samaa fiilistä minkä ajaminen ja voittaminen tuotti. Se oli kuitenkin hyvä ponnahduslauta, että lähdin jatkamaan työtä rallin parissa, Mäkinen muistelee. Ehdottomasti Keski-Suomessa Todellinen paukku oli kuitenkin Toyotan tehdastiimin sijoittuminen Keski-Suomeen. Kun Toyota Gazoo Racing nimitti Mäkisen tallipäälliköksi kesällä 2015, muitakin sijoitusvaihtoehtoja tallille toki kartoitettiin. – Alun perin projektia oli tarkoitus vetää Saksasta käsin, Mäkinen viittaa Toyota Motorsportin pitkäaikaiseen pääkallonpaikkaan Kölniin, mistä käsin toimivat niin Toyota Team Europen rallitalli 1970-luvulta 1990-luvulle kuin Toyotan 2000-luvun formula 1 -tallikin. Puuppolaa puolsi kuitenkin henkilökohtainen suhde Toyotan pääjohtajaan Akio Toyodaan. – Pääjohtaja lopulta halusi, että talli sijoitettaisiin tänne. Meillä oli hyvät valmiudet, ja kun oli pakko päästä tiukalla aikataululla eteenpäin, oli luonnollista aloittaa tässä. Myös pääkaupunkiseutu säilyi jonkin aikaa suunnitelmissa. – Kun aloittelimme toimintaa, kyselin kaikilta tahoilta pitäisikö meidän toimia Helsingin seudulla, mistä olisi lyhyempi matka ulkomaille. Jokainen projektin jäsen oli – kansallisuudesta riippumatta – yhtä mieltä siitä, että ei missään tapauksessa: jos kerran ollaan Suomessa, niin Jyväskylän seutu oli ainoa vaihtoehto. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Syynä soratiet Pelkkä maakuntahenki ei kuitenkaan rallissa riitä. Keski-Suomen ylivoimainen vahvuus piileekin testausmahdollisuuksissa. Lajin kattojärjestö FIA on rajoittanut kauden aikana tapahtuvan testauksen 55 päivään per tiimi, mikä pitää jakaa tasan tallin kolmen kuljettajan kesken. Tämä koskee kuitenkin vain MM-rallien yhteydessä tapahtuvaa testaamista: tallin kotipaikassa toimintaa ei ole rajoitettu. Gazoo Racingin rekisteröitynä paikkakuntana, ja siis myös testausalueena, on Jyväskylä. Tilanne on siis huomattavasti parempi kuin kilpailijoilla, jotka ovat sijoittuneet Euroopan ruuhkaisempiin osiin, kuten Pariisiin (Citroën) ja Frankfurtiin (Hyundai). – Juuri sen vuoksi on erittäin tärkeää toimia juuri täällä. Eri tallit ovat testanneet näillä seuduilla vuosikausien ajan, ja maakunnassa on suhtauduttu asiaan hyvin, että tarkoitukseen sopivia teitä on saatu käyttöön. Testaaminen ei rajoitu pelkästään kesäkeliin. – Tähän mennessä testialueesta on ollut kaikkein eniten hyötyä siinä, että olemme pystyneet ajamaan hyvin pitkät ja huolelliset Neste Rallin ja myös Ruotsin rallin testit. Juho Hänninen nuolemassa Laukaan viimeisiä mutkia. Joustavuus avainasemassa Vaikka auton suorituskyvyn simuloimiseksi on nykyään käytössä runsaasti muutakin huipputekniikkaa, Mäkinen korostaa nimenomaan perinteisen testaustoiminnan tärkeyttä. Tavoitteena on tänä vuonna eriyttää tallin operatiivinen toiminta ja tuotekehitys entistä selvemmin toisistaan. – Vain metsässä ajamalla saamme kehitettyä voittaja-auton. Meillä on se iso etu, että voimme avata workshopin oven ja siirtyä suoraan testaamaan. Sen ansiosta voimme kokeilla hyvin nopealla aikataululla, toimiiko jokin yksityiskohta autossa, Mäkinen kehuu. Omasta ajourasta on ollut hyötyä myös tallipäällikön roolissa. – Kyllähän se siinä mielessä on helpottanut, että ymmärrän miten kuljettajat tämän näkevät. Toisaalta taas kokemusta tallin pyörittämisestä on jo yli kymmenen vuoden ajalta, mikä auttaa, kun mennään ihan huipulle kamppailemaan voitosta. Se vaatii koko porukan täysillä mukaan. Entä kumpi on makeampaa, voittaa Suomen MM-ralli kuljettajana vai tallipäällikkönä? – Ilman muuta kuljettajana. Latautuminen alkaa jo kauan ennen rallia, ja jos voittaa, tunne on niin älyttömän upea, että sitä ei pysty kukaan muu käsittämään. Kun Esapekka voitti viime vuonna, katsoin sitä sivusta ja olihan se hienoa, mutta fiilis ei ole ikinä sama. Koko Toyota Gazoo Racing juhlimassa Esapekka Lapin voittoa Jyväskylässä 2017. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Toni Ollikainen / AAK Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 17.4.2026 Lentokoneet Lufthansa on lentänyt nyt myös Helsinkiin uuden City Airlines -tytäryhtiönsä operoimana - CityLine sen sijaan lakkasi olemasta tänään 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin