1.2.2016 Ajoneuvot Toyotaa uhkaa teräspula Japanissa Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Vuoden alussa sattunut terästehtaan onnettomuus saattaa häiritä tuotantoa maaliskuulle. Toyota kertoi lauantaina, että tammikuun 8. päivä Toyota-konserniin kuuluvalla Aichi Steelin terästehtaalla sattunut räjähdys saattaa aiheuttaa tuotantokatkoksia Toyotan Japanin tehtailla helmikuussa. Yhtiön mukaan varastoissa olevat osat riittävät normaalisti helmikuun 6. päivään saakka, mutta ylityöt ja viikonloppuvuorot on peruttu jo nyt. Chitan kaupungissa sijaitsevan terästehtaan odotetaan palavan normaaliin toimintaan maaliskuussa. Alihankkijan kärsimä onnettomuus on takaisku Toyotalle, jonka tavoitteena oli valmistaa tänä vuonna Japanissa yli neljä miljoonaa ajoneuvoa. Toyotan tuotannosta noin 40 prosenttia tapahtuu yhtiön kotimaassa. Japanissa yhtiö valmistaa noin 14 000 autoa päivässä. Eräs tuotantovaikeuksista mahdollisesti kärsivä malli on yksinomaan Japanissa valmistettava uusi Prius. Mallin neljännen sukupolven odotetaan saapuvan Eurooppaan kevättalvella. Lähde: Reuters, kuva: Toyota Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.11.2025 Ajoneuvot Bentleyn tuleva sähköauto saanee Bentaygan tuntumaan keijukaiselta, mutta uusi Continental GT Supersports on kevein Bentley 85 vuoteen 14.11.2025 Ajoneuvot Audin ensiesiintyminen autourheilun kuninkuusluokassa lähestyy – R26 Concept näyttää Audin tulevan F1-identiteetin 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 12.11.2025 Autokauppa Haussa leijonan osa – Peugeotin sähkökatumaastureihin neliveto 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo – eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 27-litrainen V12-Beast 14.11.2025 Moottori 100 vuotta Moottori 100 vuotta: keväällä 1949 oman auton sai valita näiden 24 sallitun mallin joukosta - jos vain sattui saamaan autolle ostoluvan 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 14.11.2025 Yleinen Koeajo: BYD Dolphin Surf – Suomen halvin sähköauto, mutta millä hinnalla? 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista