16.4.2018 Ajoneuvot Tulevan alkusoitto: uusi Ford Focus tuo uuden yhteisen pohjarakenteen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suosikkimallin uudistuminen tuo tullessaan merkittävän uutuuden koko mallistoon. Yhteiset pohjarakenteet määrittävät jatkossa Fordin mallistoa kauttaaltaan. Viime viikolla esitelty uusi Ford Focus sisältää merkittäviä uudistuksia myös pinnan alla. Amerikkalainen autojätti seuraa muun muassa Volkswagenin MQB:n ja Toyotan TNGA:n esimerkkiä ja siirtyy entistä kattavampiin alusta-arkkitehtuureihin. Ensimmäistä kertaa uusi etuvetoisten autojen pohjalevy nähdään nyt esitellyssä Focuksessa. Fordin kehitysohjelmassa on yhteensä viisi erilaista maailmanlaajuista pohjarakennetta, joista tärkeimmät ovat nyt esitelty etuvetopohja ja avolava-autoissa käytettävä erillisrunkoinen rakenne. Kehitystyön tarkoituksena on säästää seuraavan viiden vuoden aikana neljä miljardia dollaria pelkästään parantuneella tehokkuudella suunnittelussa ja valmistuksessa. Samalla se vähentää uusien mallien kehitykseen kuluvaa aikaa viidenneksellä. Viime viikolla esitelty Ford Focus on merkittävä malli maailmanlaajuisesti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Graalin malja Automotive Newsille puhunut Euroopan Fordin suunnittelupäällikkö Joe Bakaj kehuu uutta arkkitehtuuria Graalin maljaksi. – Tämä on ainoa tapa panostaa arvoketjuun ja mittakaavasta saatavaan etuun, erityisesti massamarkkinoilla pelaavalle Fordille, kommentoi myös IHS Markitin pääanalyytikko Tim Urquhart. Valitettavasti Fordin etuvetoarkkitehtuurilla ei ole MQB:n tai TNGA:n kaltaista nimeä – ainakaan vielä. Uusi alustarakenne asettaa autoille paljon tiukemmat rajat mittojen ja käytettävien moduulien suhteen, joten esimerkiksi istuinten rungot ja ilmastointi ovat jatkossa useammin samat mallista toiseen. – Kaikkia moduuleja ei käytetä alhaalta ylös, mutta tavoitteena on käyttää samoja moduuleja mahdollisimman usein, Bakaj linjasi. Toyota on viime vuosina siirtänyt mallistoaan TNGA-rakenteeseen pohjautuvaksi, säästäen kulujen lisäksi ajoneuvon painossa. Aiemmin yhtiö käytti C1:ksi nimettyä rakennetta esimerkiksi väistyvässä Focuksessa ja Transit Connect Vanissa, jotka kuitenkin käyttivät erilaisia ilmastointijärjestelmiä. – Kun valmistimme noita malleja, meillä ei ollut selkeämpää pitkän tähtäimen suunnitelmaa, joten jouduimme tekemään muutoksia. Jos pystyt suunnittelemaan joukon ajoneuvoja pidemmälle ajalle, pystyt skaalaamaan globaalisti, Bakaj kommentoi. Skaalattava saattaen Bakaj kehuu alustarakenteen skaalattavuutta, sillä sama perusrakenne on käytettävissä aina kompaktista Fiestasta suurempiin Edgen ja Escapen/Kugan kaltaisiin malleihin. Jotkin pisteet ja mitat ovat kuitenkin kiinteitä, kuten VW:n MQB:ssä, kuten esimerkiksi kuljettajan päkiän etäisyys etuakselista. Yhteisrakenteen mittakaavassa piilee kuitenkin myös haasteita. Esimerkiksi Volkswagenille on kuitenkin kertynyt odottamattomia kuluja MQB:n kohdalla, sillä perusrakenne ei ole täysin mukisematta skaalautunut erilaisiin ajoneuvoluokkiin ja eri brändeille. Suuri määrä yhteisiä osia auttaa tietysti valmistuskustannuksissa, mutta riskinä ovat tuotantokatkokset ja paisuvat takaisinkutsut, mikäli yhteisessä osassa havaitaan virhe. Volkswagenin poikittaismoottorinen MQB on kasvattanut osuuttaan: viime vuonna Volkswagenin mallistosta 40% pohjasi MQB:hen ja 2020 tavoitteena on peräti 80% osuus. Fordille mittakaava on ase, jolla se aikoo pärjätä maailmanlaajuisesti samalla mallilla: saman auton tulee olla tarpeeksi halpa menestyäkseen Kiinassa ja sopivan mukava houkutellakseen ostajia Yhdysvalloissa. Samalla on pystytty säästämään valmistuskustannuksista. Ford on vähentänyt myös Focuksen malliversioiden määrää Yhdysvalloissa, joten entisen 360 version sijaan tarjolla on 26 perusmallia. – Monimutkaisuuden väheneminen koskee ajoneuvoja ja sisältöä, joka ei tuo paljoa arvoa, kommentoi globaaleista markkinoista Fordilla vastaava Jim Farley. Toisaalta Fordin mukaan ajoneuvoihin on lisätty "hyvää monimutkaisuutta", joka näkyy esimerkiksi suurempana valikoimana malliston huipulla olevia varusteversioita. Tavoitteena on kasvattaa malliston keskihintaa. Esimerkiksi Euroopassa luvassa on Active-crossoverversioita, jotka käsittävät suuremman maavaran ja annoksen maastotyyliä. Uusi Ford Focus nähdään Vignalen ja ST-Linen lisäksi Active-malliversiona. – Olemme vähentäneet suunniteltujen osien määrää, olemme vähentäneet suunnittelun kuluja, mutta tarjoamme enemmän vaihtoehtoja erilaisille persoonille. Se on Graalin malja, Bakaj tiivisti. Lähde: Automotive News Kuvat: Jari Saarentaus, Ford, Lauri Ahtiainen, Volkswagen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Yleinen Käytetyt erikoisuudet: Yksi viimeisistä takavetoisista Toyota Celicoista 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? - Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa