Turvavälillä on väliä – mutta välitätkö sinä?

”Liian lyhyt turvaväli” ei ole turvaväli. Tunnetko nämä edut?

Liikenneturvallisuusaiheisessa juttusarjassamme käsittelemme tällä kertaa keskeistä turvallisen ajamisen peruspilaria, ajoetäisyyttä. Turvavälistä puhuttaessa todetaan usein, että sitä pitämällä välttyy peräänajoilta. Tämä pitää enemmän kuin paikkansa, mutta turvavälistä on todella paljon muitakin hyötyjä liikenneturvallisuutta silmällä pitäen.

Epäkohta, jonka haluan nostaa esiin, on usein ammattilaistenkin suusta pulpahtava ”liian lyhyt turvaväli”. Olen itsekin tuota ilmaisua saattanut joskus epähuomiossa käyttää, mutta kun asiaa maistelee oikein ajatuksella, niin eihän ”liian lyhyt turvaväli” ole mikään turvaväli. Jos ajetaan liian lähellä edellä ajavaa, tulisi siis puhua liian lyhyestä ajoetäisyydestä.

Turvavälistä voidaan puhua vasta, kun etäisyyttä edellä ajavaan on vähintään neljä sekuntia. Mistä sitten tietää, onko etäisyyttä riittävästi?

Turvaväli kannattaa määrittää mieluummin sekunteina kuin metreinä siitä syystä, että sekuntien arvioiminen on huomattavasti metrien arvioimista helpompaa.

Kun edellä ajava ohittaa tietyn kiintopisteen, esimerkiksi liikennemerkin, opastetaulun, sähköpylvään tai sillan varjon, aletaan laskea rauhallisesti neljään. Vasta sen jälkeen saa itse aikaisintaan olla samaisen kiintopisteen kohdalla.

Havainnointi helpottuu

Kun puhutaan ajon aikaisesta ennakoinnista, kaikki lähtee siitä, että huomaa edessä olevat ja ajamisen kannalta olennaiset asiat ajoissa – mitä aikaisemmin, sen parempi.

Katse on siis syytä suunnata mahdollisimman pitkälle eteenpäin. Jos roikkuu aivan edellä ajavan puskurissa, näkee vain edellä ajavan perän. Tällöin minkäänlaiseen ennakointiin ei ole mahdollisuutta, vaan kaikki toimet joutuu tekemään täysin edellä ajavan toimien perusteella.

Kun edellä ajavan jarruvalot syttyvät, oman toiminnan kykenee siis käytännössä aloittamaan vasta sekuntia–paria myöhemmin. Lisäksi liikennemerkit ja pientareella kulkevat jalankulkijat havaitsee vasta, kun ne putkahtavat edellä ajavan takaa näkyviin – tällöin ollaan jo ihan niiden kohdalla.

Vastaavasti routakuopat tai asfaltilla olevat vieraat esineet – kuten kuorma-autosta irronnut renkaan pinta – tulevat edellä ajavan auton alta ihan puskista niin, että niihin monesti vain osuu edes näkemättä tai tiedostamatta, mihin osuikaan.

Jos taas jättää edellä ajavaan asiallisesti etäisyyttä – eli vähintään neljän sekunnin turvavälin – kykenee havainnoimaan edellä ajavankin edessä olevia tapahtumia. Myös liikennemerkit havaitsee ajoissa, samoin pientareella olevan kevyen liikenteen. Ja jos edellä ajavan alta paljastuu routakuoppa tai vastaava, ehtii valitsemaan ajolinjan ilman mitään hurjia väistöliikkeitä niin, ettei osumavaaraa kuoppaan tule. Nerokasta, vai mitä?

Havaittavuus paranee

Sen lisäksi, että oma havainnointi helpottuu, riittävällä ajoetäisyydellä saa myös parannettua omaa havaittavuutta. Tiukasti kuorma- tai linja-auton – ja sopivassa tilanteessa myös näitä pienemmän auton – perässä ajava jää esimerkiksi sivutieltä tai pihaliittymästä tulevan silmissä herkästi katveeseen edellään ajavan ajoneuvon taakse. Tämä voi johtaa kohtalokkaisiin virheisiin esimerkiksi edellä ajavan kääntyessä oikealle, jolloin sivutieltä tuleva saattaa lähteä liikkeelle luullen, että reitti on selvä.

Sivutieltä väistämismerkin suunnasta tulevan pitäisi luonnollisesti antaa kääntyvän auton mennä ensin ja tehdä liikkeellelähtöpäätös vasta sitten, jotta edellä kuvatun kaltainen vaaratilanne vältettäisiin. Valitettavan usein kuitenkin näkee, että näin ei toimita. Juuri niinä hetkinä riittävä ajoetäisyys edestä kääntyvään autoon voi hyvinkin pelastaa tilanteen.

Pois kurasateesta

Sateen tai suola-auton kastelemalla tieosuudella edellä ajavan puskurissa roikkuva on jatkuvassa kurasateessa. Tuulilasinpyyhkijät joutuu pitämään päällä lähes koko ajan, ja jotta ne eivät naarmuttaisi tuulilasia piloille, tarvitaan lasille kostukkeeksi tuulilasinpesunestettä – ja sitähän sitten kuluukin.

Entäpä, jos ajettaisiinkin vähintään neljän sekunnin päässä edellä ajavasta niin, ettei sen tien pinnasta nostattama rapa ja irtokivet laskeutuisikaan auton päälle vaan putoaisivat takaisin tienpintaan jo ennen kuin ollaan samalla kohdalla? Turvavälin ansiosta siis säästetään myös lasinpesunestettä, pyyhkijänsulkia, tuulilasia ja maalipintaa, jotka ovat kaikki rahanarvoisia – vaikuttaahan maalipinnan kunto aikanaan myös auton jälleenmyyntiarvoon.

Liittymiset, kaistanvaihdot ja ohitukset helpottuvat

Turvaväli helpottaa myös kiihdytyskaistalta päätien liikennevirtaan pyrkivien liittymistä. Kun autot eivät kulje päätiellä puskuri puskurissa, on kiihdytyskaistalla helpompi sovittaa nopeus liikennevirran mukaiseksi ja pujahtaa sekaan. Olennaista on kuitenkin muistaa, että väistämisvelvollisuus näissä tilanteissa on kiihdytyskaistalta pois vaihtavalla liittyjällä – siitä huolimatta etuajo-oikeutettua pääväylää ajavat voivat kuitenkin toimia järkevästi.

Tyypillinen väite, johon usein tyrmään erilaisissa koulutuksissa ja jopa joskus toimittajienkin suusta suollettuna, on, ettei turvaväliä voi pitää, kun siihen kuitenkin joku änkeää. Jos itselle syntyy tällainen mielikuva, ei ajoetäisyyttä edellä ajavaan ole riittävästi.

Kun lisää etäisyyttä, helpottaa ohittajien paluuta takaisin omalle kaistalle ja kaistanvaihtoja – niin taajamissa kuin maanteilläkin – ilman, että kiilatuksi joutumisen tunnetta syntyy.

Toinen ongelma, joka usein nousee esiin ”Esson baarien” -keskusteluissa, on, että miten tulee toimia, jos takana ajava liimautuu kiinni omaan puskuriin. Itselläni tulee aika-ajoin verta korvista, kun kuulen julkisuudessakin pohdittavan, että pitäisikö edessä ajavan lähteä ajamaan takapuskurissa roikkuvaa karkuun. Minäpä kerron: ei tarvitse!

Jos joku roikkuu takapuskurissa kiinni, on järkevää lisätä omaa ajoetäisyyttä edellä ajavaan entisestään. Näin todennäköisyys sille, että edellä ajava tai joku muu tienkäyttäjä jollain tavalla onnistuisi yllättämään ja sen vuoksi joutuisi jarruttamaan voimakkaasti, pienenee entisestään. Kun yllätyksiltä ja äkkijarrutukselta vältytään, myös riski sille, että saattaisi saada perässä roikkujan niskaansa, pienenee.

Toki takapuskurissa roikkuvalle voi ehdottaa myös ohitusmahdollisuutta vilkauttamalla suuntamerkkiä oikealle, mikäli tarjolla on varmasti turvallinen ohituspaikka ja liikennetilanne muuten mahdollistaa ohituksen riskittömästi. Vastuu turvallisen ohituspaikan ja -hetken valinnasta on kuitenkin ohittajalla.

Jos perässä hiostava ahdistaa eikä turvallista ohituspaikkaa löydy, yksi ratkaisu on väistää itse vaikkapa linja-autopysäkille tai poiketa kahville.

Välitäthän?

Riittävä ajoetäisyys on olennainen turvallisen ajamisen perusedellytys. On käsittämätöntä, että päivittäin näkee osan autoilijoista etenevän liikennevirrassa maantienopeutta vain auton mittaisella etäisyydellä edellä ajavaan.

Erityisesti ”kitka- vai nastarenkaat” -keskustelujen yhteydessä vannoutuneet kitkarenkaiden käyttäjät aina painottavat sitä, että kitkoilla pärjää hienosti, kun ajaa ennakoiden. Muistan kuitenkin nähneeni maantiellä haasteellisissakin talviolosuhteissa myös kitkarenkailla varustettuja autoja ajamassa vain auton mitan päässä edellä ajavasta. Niin toimittaessa on ihan turha puhua yhtään mistään ennakoinnista, jota muuten voi harjoittaa myös nastarenkailla.

Välillä on siis väliä, joten välitäthän!