3.6.2024 Moottoriurheilu Usko loppui kesken, ahneus iski väliin – rallin MM-sarja sopimukseen Saudi-Arabian kanssa Teksti Miika Wuorela Kuva Miika Wuorela Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rallipromoottori tiedotti tehneensä Saudi-Arabian kanssa kymmenen vuoden sopimuksen mukanaolosta rallin MM-sarjasta. Se tietää huonoa ennustetta sarjan kiinnostavuudelle. Ennen kuin rallin tuoreesta, rallin MM-sarjaa koskevasta uutisesta voi antaa pätevän mielipiteen, on syytä selvittää, mitä osakilpailuilta odotetaan. Nykyisellä televisiointiformaatilla houkutus jäädä seuraamaan rallia kotoa käsin on suuri. Viime vuonna tilanne tuli kouriintuntuvasti esiin Jyväskylässä, kun suurimmat suomalaissuosikit keskeyttivät avauspäivänä ja ”Esteri” piti hanat auki liki koko viikonlopun. Rallin järjestäjä tarvitsee taloutensa turvatakseen ihmisiä reitille, mutta miten on promoottorin ja Kansainvälisen Autoliitto FIA:n laita – onko suurten yleisömassojen liikuttelu heidän intresseissään? Turvallisuuden näkökulmasta yleisö erikoiskokeilla on riski, joka sitoo tuhannet järjestysmiehet tehtäviinsä, ja vaikuttaa täten erittäin oleellisesti myös rallijärjestäjän talouteen. Entäpä, jos kaikki tehtäisiinkin jatkossa vain sähköisten viestimien ehdoilla ja täysin promoottorin rahoittamana – etenkin, jos MM-sarja saadaan joskus suoratoistopalvelu Netflixiin? Klassikkokisoissa pois jäisi suuri tunnelman luoja, kun kilpailijat halkoisivat maisemaa, jossa takana olisi vain tyhjä maisema. Tämähän nähtiin jo koronan aikaan, kun yleisöä ei joihinkin ralleihin otettu lainkaan. Näin ollen ei voi puhua uudesta kokeilusta, vaan kertaalleen, pakon edessä kokeillun asian jalostamisesta uudeksi käytännöksi. Näin radikaali muutos ei varmuudella olisi kaikkien mieleen, mutta rallista ei riitä sekä rallijärjestäjän että promoottorin talouden turvaajaksi. Vain harva osakilpailu tekee oikeasti voittoa rallillaan. Niinpä on ennen pitkää valittava yksi lähestymistapa, ja siinä tilanteessa valinta osuu sähköisiin viestimiin. Tässä hypoteesissa kaikki reitiltä pois jääneet katsojat siirtyisivät tv-lähetyksen ja muiden maksullisten palvelujen käyttäjiksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kankkulan kaivoon On sanottava, että rallipäättäjien viimeaikaisista toimista ei heijastu aito halu pelastaa laji sen huipputasolla. Muodon vuoksi perustetut työryhmät hajoavat vähin äänin, kuljettajakomissiot saadaan turhautumaan alta aikayksikön, kun ne eivät tule kuulluksi, ja sitä rataa. Ja juuri kun ralli on lajina joutunut vaa´an kielelle, vedetään matto jalkojen alta viemällä rallin MM-sarja maahan, joka ei sitä yksinkertaisesti ansaitse. Härski temppu kerrassaan – varsinkin, kun Saudi-Arabian poliittinen tilanne ei millään muotoa tue rallin viemistä maahan. Ralli Saudi-Arabiassa ei ole sen paremmin kuljettajien kuin fanien, tai autotehtaiden mieleen, mutta heiltä asiaa ei toki kysytäkään. Käytännössä sopimus tarkoittaa sitä, että rallipromoottori ei näe ulospääsyä nykyisestä tilanteesta. Jos lajin sidosryhmiä on tähän mennessä kohtuullisen hienovaraisesti viilattu linssiin, nyt heitä kustaan sumeilematta molempiin silmiin. Rallipromoottorilta voinee tämän jälkeen odottaa jonkinlaista anekauppaa, sillä tokihan hekin ymmärtävät, että jonkinlaisia autoja ja tehdastiimejä on yksinkertaisesti riitettävä mukaan sarjaan tulevien vuosien aikana. Niinpä myöhemmin tässä kuussa järjestettävän FIA:n maailmanliiton kokouksen anti tulevaisuuden säännöistä on oltava yksinkertaisesti niin houkutteleva, että Hyundai ja Toyota kokevat mielekkäänä pysyä mukana lajissa. Uusien tiimien houkutteleminen vaatisi vuodesta 2027 eteenpäin säännöt, joihin autotehtaat haluaisivat sitoutua. Harkinta-aikaa on saman verran kuin avioeroissa, sillä jos suunnittelutyötä ei saada käyntiin välittömästi ensi vuoden alusta, ollaan jo auttamatta myöhässä. Mitä osakilpailuihin tulee, laji vaatisi vähintäänkin vahvan, urheilullisen selkärangan selvitäkseen. Tätä ei vielä yksi mätä omena luhista, mutta päätös viedä kaikki tarvittava vientituotteena maisemaan, joka ei millään muotoa sovi MM-arvoiseen tapahtumaan, on irvokas. Etenkin FIA voi taputtaa itseään olalle luovutettuaan täyden vallan promoottorille. Ei ole realistista odottaa promoottorilta toimia, jotka tapahtuisivat lajin hyväksi. Evoluutio ei tapahdu sormia napsauttamalla, joten hyvät asiat tuppaavat unohtumaan, kun houkutus ”säästää” käy liian suureksi. Lohdullista ja tilannetta selkeyttävää on kuitenkin se, että autotehtaan kanta ralliin on täysin mustavalkoinen. Sääntöjen laatiminen ei kuulu heille, joten maksajan ominaisuudessa ralli joko kelpaa tai ei kelpaa osaksi heidän markkinointisuunnitelmaansa. Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: rallikuhina alkaa jo näkymään Jyväskylässä 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 24.7.2024 Moottoriurheilu Secto Rally Finland 2024 reittiopas: Suomen MM-rallin konkari esittelee kaikki erikoiskokeet 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan