27.11.2024 Autoilun hinta Vakuutusvertailu: nykyautot turvallisempia ajaa, mutta kalliimpia vakuuttaa Teksti Raimo Tengvall Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusien autojen, ja erityisesti sähköautojen, vakuutukset ovat kalliimpia kuin vanhemmissa autoissa. Selvityksemme kuitenkin osoitti, että nousseet hinnat koskevat vain kaskovakuutuksia ja vahinkojen piikki lähinnä vain ensimmäistä täyssähköautoa. Liikennevakuutuksissa uusien autojen parempi turvallisuus näkyy alhaisempina hintoina. Autot ovat kehittyneet vuosikymmenten mittaan huomattavasti aiempaa turvallisemmiksi niin kuljettajille, matkustajille kuin jalankulkijoillekin. Liikenneturvallisuuden kehitys Suomessa on ollut pitkällä aikavälillä myös pääpiirteittäin positiivista. Näihin nähden on hieman yllättävää, miten autojen vakuutushinnat eivät seuraa tätä kehitystä. Uudemmat, isommat ja turvallisemmat autot ovat yleensä kalliimpia vakuuttaa. Lisäksi uusista autoista sähköautojen vakuutukset ovat vielä kalliimpia kuin vastaavien polttomoottorimallien. Kysyimme vakuutusyhtiöistä syitä tälle sekä esimerkkihintoja vakuutuksista erilaisille autoille. Käytimme samoja uusia autoja kuin puoli suotta sitten julkaistussa kokonaiskustannusvertailussa. Silloin vakuutukset oli esimerkinomaisesti kysytty vain Fennialta, nyt mukana on muitakin yhtiöitä. Lisäksi otimme mukaan Suomen yleisimmät autot -jutussa löydetyt yleisimmät edellisvuosikymmenten autot. 2010-luvun yleisin auto Suomen autokannassa on toisen sukupolven Nissan Qashqai 1,2-litraisella bensiinimoottorilla. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen yleisin yhä liikenteessä oleva malliversio puolestaan on Volkswagen “neloskoppa”-Golf farmari 1,6-litraisella bensakoneella. Vakuutushintakyselyssä käytimme samoja uusia autoja kuin kokonaiskustannusvertailussa. Lisäksi otimme mukaan kaksi Suomen yleisintä edellisvuosikymmenten autoa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kasko sitä kalliimpi mitä uudempi auto... Ensivilkaisu jutun lopussa olevaan vakuutushintojen eroihin keskittyvässä taulukossa saattaa näyttää hurjalta. Ovatpa uusien autojen ja varsinkin sähköautojen vakuutushinnat korkeita! Tarkempi katsominen paljastaa, että mukana olevista uusista autoista lähinnä Hyundai Kona on melko vertailukelpoinen vanhempien Qashqain ja Golfin kanssa, Peugeot 2008 puolestaan on hieman pienempi. Muut uudet autot taas ovat sekä fyysisesti suurempia että moottoriltaan paljon tehokkaampia autoja kuin vanhat verrokit. Silti myös uuden bensahybridi-Konan vakuutukset ovat kautta linjan satasen tai pari sataa vuodessa kalliimpia kuin edellisen sukupolven pikkumoottorisen Qashqain. Bensamallisen uuden Peugeot 2008:n vakuutushinnat sen sijaan ovat aika yhteneväiset vuoden 2017 Qashqain kanssa. Molemmissa on 1,2-litrainen moottori, mutta 2008 edustaa pienempää B-segmenttiä kuin C-segmentin Qashqai. Kaikkien uusien autojen vakuutukset ovat kalliimpia kuin parikymmentä vuotta vanhan perus-Golfin. Tuon ikäiselle 20-vuotiaalle autolle tosin ei kaikilla vakuutusyhtiöillä saa kovin kattavaa kaskovakuutusta, joten kaikkein halvimmat hinnat selittyvät vähemmän kattavalla vakuutuksella. Vakuutushinnat määräytyvät hieman eri tavalla eri vakuutusyhtiöissä. Useimmat yhtiöistä kertovat, että merkin ja mallin vahinkohistorialla on väliä. Sen sijaan ainakin Turvalta kerrotaan, että hinnat määräytyvät vain auton teknisten tietojen perusteella. Turvan vakuutushinnoissa onkin varsin loogisesti nähtävissä lähinnä autojen koko, teho ja käyttövoima. Monien yhtiöiden hinnoissa taas voi kuvitella näkevänsä esimerkiksi pientä BMW-lisää. Jo bensakoneinen BMW 420i on osalla yhtiöistä selvästi kalliimpi vakuuttaa kuin suunnilleen samantehoiset ja -painoiset Toyota Corolla Cross tai Škoda Octavian tehokas nelivetoversio. BMW M440i xDrive Gran Coupe Aventurinrot ...ja sähköautoilla vieläkin hintavampi Sähköversioilla kaikkien autojen vakuutushinnat ovat kokonaisuudessaan selvästi korkeammat. Sitä ovat myös autojen omamassat ja moottoritehot. Näiden tyypillisten teknisten tietojen lisäksi täyssähköautojen vakuutushinnoille on paljon muitakin syitä. – Sähköautoilla on keskimääräistä enemmän ajosuoritteita ja niiden käyttö painottuu usein suuriin kaupunkeihin. Nämä johtavat keskimääräistä suurempaan vahinkotiheyteen ja korvausmenoon. Korjauskustannukset ovat joiltakin osin suurempia sähköautoilla kuin polttomoottoriautoilla, ja etenkin akkuvauriot ovat helposti hyvin kalliita, Turvan kehityspäällikkö Marja Räsänen tiivistää. POP Vakuutuksen takana olevalta Suomen Vahinkovakuutus Oy:ltä avataan tilannetta numeroilla. Heidän hinnoittelussaan on mukana vuosittaiset ajokilometrit, mikä vahvistaa käsitystä täyssähköautoista paljon ajavien autoina. – Kun vertaillaan alle viiden vuoden ikäisiä henkilöautoja, tilastojemme mukaan täyssähköautoilla ilmoitetut vuosittaiset ajokilometrit ovat noin 20 % korkeammat kuin polttomoottoriautoilla, Suomen Vahinkovakuutuksen talousjohtaja Erkka Jalonen kertoo. Vaikka hinnoittelumalli ottaa huomioon auton ominaisuuksien lisäksi ajokilometrit ja vakuutuksen ottajan iän, sähköautojen vahinkotiheys on silti suurempi. Suomen Vahinkovakuutuksen mukaan vahinkojen suurempi määrä selittää hintaa vielä enemmän kuin korkeammat korjauskustannukset. – Esimerkiksi alle viisi vuotta vanhoissa sähköautoissa kolariturvasta maksettavien vahinkojen keskivahinko on ollut noin 30 % suurempi kuin vastaavan ikäisissä bensiinikäyttöisissä autoissa. Erityisesti kaikki akustojen korjaamiseen ja vaihtamiseen liittyvät vahingot voivat olla huomattavan kalliita. Teknologian yleistyessä myös sähköautojen ja varaosien hinnat laskevat, mikä voi pidemmässä juoksussa laskea myös korjauskustannuksia, Suomen Vahinkovakuutuksen Jalonen arvioi. Toistaiseksi ollaan vielä tilanteessa, jossa hinnat valitettavasti voivat yllättää niin täyssähköauton kuin lataushybridinkin ostajat. Tosin autojen koon ja merkkien väliset erot ovat isoja. – Täyssähköautojen korjaamisen kalleus on suhteellista ja lataushybrideihin verrattuna eroa ei käytännössä ole, kertoo Ifin sähköautojen tuotepäällikkö Janne Sivenius. – Varaosien hinnat eroavat kuitenkin paljon eri automerkeillä, joten osalla autoista korkeammat korjauskustannukset luonnollisesti nostavat vakuutushintoja. Valitettavasti autojen ostajille korjauskustannukset ja varaosien hinnat eivät ole kovin läpinäkyviä. Sähköautoilla on keskimääräistä enemmän ajosuoritteita ja niiden käyttö painottuu usein suuriin kaupunkeihin. Nämä johtavat keskimääräistä suurempaan vahinkotiheyteen ja korvausmenoon. Liikennevakuutukset uudemmilla halvempia Vakuutushintoja tarkasteltaessa on hyvä muistaa autovakuutusten perusasiat. Kasko korvaa omalle ajoneuvolle sattuneet vahingot, liikennevakuutus taas korvaa henkilövahingot sekä muille osapuolille aiheutetut vahingot. Liikenneturvallisuuden kannalta hyvästä kehityksestä kertoo, että liikennevakuutusten hinnat ovat itse asiassa uudemmilla autoilla edullisempia. Lisäksi monissa automalleissa sähköauto on jopa edullisempi liikennevakuuttaa kuin vastaava polttomoottoriauto, vaikka kaskoissa ero on toisin päin. Verratuista autoista vanhimman eli vuoden 2004 Golfin liikennevakuutus on kalliimpi kuin minkään uudemman saman kokoluokan auton. – Liikennevakuutuksen osalta henkilövahinkojen merkitys hinnoittelutekijänä on merkittävä, vahvistaa myös LähiTapiolan liikenneturvallisuudesta ja autopalveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri. – Hyvin tyypillistä on, että sähköautoissa on huomattavan paljon turvallisuutta oleellisesti parantavaa turvateknologiaa, joka vähentää henkilövahinkojen määrää ja seurauksia. Lisäksi erilaisia tunnistimia, sensoreita ja elektroniikkaa sekä korin turvavyöhykkeitä on ylipäänsä uusissa autoissa runsaasti. Niinpä paremman turvallisuuden kääntöpuolena ovat kalliimmat korjauskulut kuin ilman vastaavaa turvatekniikkaa omaavissa vanhemmissa autoissa. Tärkeintä kuitenkin on, että henkilövahinkoja tapahtuu vähemmän. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Autotyypin vaihto lisää aina riskiä Sähköautojen vakuutuksissa on Suomessa vielä paljon uutta. Suurena pohjoismaisena vakuutusyhtiönä Ifillä on runsaasti tietoa sähköautoilusta myös muista maista, erityisesti edelläkävijämaa Norjasta. If vakuuttaa kaikkiaan 275 000 täyssähköautoa. – Sähköautojen keskimäärin hieman korkeampi vahinkotiheys johtuu kokemuksemme mukaan muun muassa siitä, että tällä hetkellä valtaosalla suomalaisista sähköautoilijoista on vielä käytössä ensimmäinen sähköauto, kertoo Ifin Sivenius. – Olemme havainneet, että autosta toiseen vaihtaminen nostaa aina hetkellisesti vahinkoriskiä. Polttomoottoriautosta sähköautoon siirtyminen kasvattaa vahinkoja enemmän kuin vaihdettaessa polttomoottoriautoon. Seuraavaan sähköautoon siirryttäessä tämä vaikutus havaintojemme perusteella pienenee ja riskitaso laskee ensimmäistä sähköautoa alemmas. Erityisesti Ifin datan perusteella riskeihin vaikuttavat ihan yksinkertaiset autotekniset asiat. Täyssähköautot ovat useammin takavetoisia ja nykyään selvästi keskimääräisiä polttomoottoriautoja suurempia. – Norjan datan perusteella pituus ja leveys ovat noin 10 senttiä isompia kuin polttomoottoriautoilla. Koko vaikuttaa heti siihen, että parkkipaikkavahinkoja sattuu enemmän, Sivenius kertoo. Tulevaisuus näyttää kuitenkin hyvältä. Sen lisäksi, että vahinkoriski laskee kuluttajien ensimmäisten sähköautojen jälkeen, pienempikokoisten ja -tehoisten sähköautojen yleistyminen kaunistaa jatkossa vahinkotilastoja. – Nyt jo automallikohtaiset erot ovat aika isoja. Pienikokoisemmissa kakkosautotyyppisissä sähköautoissa riski ei oikeastaan eroa polttomoottoriautosta. Liikenneturvallisuuden kannalta hyvästä kehityksestä kertoo, että liikennevakuutusten hinnat ovat uudemmilla autoilla edullisempia. Vakuutushintoja eri autoille Oheisesta taulukosta näkee, miten hinnoissa on eroja sekä erilaisten autojen että eri yhtiöiden välillä. Kyseessä on vakuutusyhtiöiltä pyydettyjä hintaesimerkkejä mukaillen sitä, mitä Moottori on aiempia artikkeleita varten kysynyt Fennialta. Esimerkkihenkilönä on espoolainen 50-vuotias mies, jolla on liikennevakuutus 64 % bonuksella ja paras kasko kaikilla lisäturvilla 70 % bonuksella. Käytännössä kaikilla vakuutusyhtiöillä ei ole 64 % bonusta, vaan mukaan on otettu silloin 65 % bonus. Lisäksi käytännössä samalla asiakkaalla voi olla eri yhtiöissä eri bonukset. Vakuutusten kattavuuksissa on osittaisia eroja, ja vertailussa myös kaskon omavastuu oli lopulta Ifillä eri (500 euroa) kuin muilla (200 euroa). Lisäksi Ifillä ja POP Vakuutuksella ajokilometrit vaikuttavat. Näistä yhteiseen vertailutaulukkoon on laskettu 15 000 km vuodessa ajavan eli suunnilleen keskivertoautoilijan mukaan. Näillä kilometreillä ne tulevat monessa tapauksessa edullisemmaksi kuin kilometririippumattomat hinnat. Kaikkiaan hinnat eivät siis ole eri yhtiöiden välillä oikeasti täysin vertailukelpoisia. Nämä kannattaa ottaa muistutuksena siitä, että hinnat vaihtelevat paljon ja omavastuulla on tärkeä rooli hinnanmuodostuksessa. Kannattaa siis kilpailuttaa itse oma vakuutuksensa omalle autolleen. Yleisistä kuluttaja-asiakkaiden vakuutusyhtiöistä Pohjola Vakuutuksella ja Pohjantähdellä ei laskettu tällaisen kuvitteellisen esimerkkiasiakkaan hintaa, joten ne eivät ole mukana taulukossa. Lisäksi on olemassa esimerkiksi kiinteähintaisia ajoneuvovakuutuksia leasingin yhteyteen, jotka ovat niissä tapauksissa harkitsemisen arvoisia. Lue lisää Kaikki artikkelit 10.2.2026 Ajokortit Nuori autoilija, luvassa yöajokieltoja ja tunnuslätkä – jos lakimuutokset toteutuvat 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 6.9.2025 Yleinen Käytetyt autot: mitä tarkoittaa, kun auto ajetaan loppuun? 17.8.2025 Yleinen Käytetyn auton leasing: näin saat käytetyn auton alle ilman riskejä 14.8.2025 Käytetyt autot Sähköautonkin ilmastointi vaatii säännöllistä huoltoa – sillä voi olla merkittävä vaikutus myös auton ajo-akun toimintaan 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 12.2.2026 Käyttötesti Toyota C-HR PHEV – se käy sittenkin (itsekseeen) 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 13.2.2026 Ajoneuvot Talvimaistiainen: fossiiliset taakseen jättänyt mutta takatuuppariin 35 vuoden jälkeen palannut Volkswagen e-Caravelle 13.2.2026 Päivän kuva Tästä autosta löytyi kaksi oven avauskahvaa saman oven sisäpuolella – miksi ihmeessä? 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 10.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota bZ4x – onnistuiko Toyota vihdoin tekemään toimivan sähköauton? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista?