4.11.2016 Liikenne Vakuutusyhtiö: nastarenkaiden suosio ei hiivu Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa If Vahinkovakuutusyhtiön teettaman tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista autoilijoista valitsee talvikaudelle nastarenkaat. Kaikki eivät kuitenkaan muista, että urasyvyyden ja nastojen määrän lisäksi turvallisuuteen vaikuttaa renkaan ikä. Suomalaiset ovat sitkeästi nastakansaa. Tuorein vahvistus näkemykselle löytyy Vahinkovakuutusyhtiö Ifin tekemästä kyselystä, jonka mukaan suomalaisautoilijoista peräti 85 prosenttia valitsee talveksi autoonsa nastarenkaat siinä missä vain 15 prosenttia luottaa kitkoihin. Puolella on käytössään alle kaksi vuotta vanhat renkaat, mutta joka kymmenes ajaa Ifin mukaan vähintään viisi vuotta vanhoilla renkailla. Kitkat vai nastat -keskustelun ohessa olisi hyvä kiinnittää huomiota myös renkaiden ikään. Yli kuusivuotiaat talvirenkaat joutavat surutta kierrätykseen, vaikka silmämääräisesti olisivatkin vielä kunnossa. Harva kuitenkaan raaskii vielä tässä vaiheessa vaihtaa tuoreempiin, vaikka syytä olisi, sillä renkaan kumiseos kovettuu iän karttuessa ja heikentää osaltaan renkaiden pitoa oleellisesti. Yli kymmenen vuotta vanhoja renkaita ei Ifin mukaan tulisi käyttää lainkaan, olivatpa urat kuinka hyvät tahansa. Useimmissa renkaissa valmistusvuoden tarkastaminen onnistuu vilkaisemalla. Nelinumeroinen valmistusmerkintä sijaitsee renkaiden sivussa DOT-merkinnän yhteydessä. Kaksi ensimmäistä numeroa kertovat renkaan valmistusviikon. Kaksi seuraavaa numeroa kertovat valmistusvuoden. Renkaassa oleva merkintä 2116 tarkoittaa, että kyseinen rengas on valmistettu vuonna 2016 viikolla 21. Ensimmäiset kaksi numeroa kertovat viikon, jälkimmäiset vuoden. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kitkat suosittuja Uudellamaalla Talviset säät vaudittivat rengassesonkia eteläisintä Suomea myöten marraskuun ensimmäisinä päivinä. Talvikaudelle valittavissa renkaissa on havaittavissa selviä maantieteellisiä eroja. Kitkarenkaiden käyttö on ehdottomasti suosituinta Uudellamaalla, jossa kitkoilla ajelee yli 20 prosenttia kuskeista, koko maan keskiarvon ollessa 15. Muualla vannotaan kitkojen sijaan nastarenkaiden nimiin. Pääkaupunkiseudulla ammattilaiset vaihtavat renkaat Tyypillisesti suomalaiset vaihtavat renkaat itse, mutta myös ulkopuolisten apuun luotetaan, etenkin kaupunkiseuduilla. Joka toinen autoilija vaihtaa renkaat itse, joka neljäs ostaa renkaiden vaihdon palveluna ja joka viides pyytää apua muilta, If tietää. Erityisen usein renkaidenvaihtopalveluita käytetään Uudellamaalla, jossa joka kolmas vaihdattaa renkaat ammattilaisilla. Lähde: If Kuvat: Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” 30.10.2025 Uutinen Autoliitto saa vuosittain 10 000 avunpyyntöä samasta asiasta – näin vältyt ongelmilta oman autosi kanssa 30.10.2025 Uutinen Näetkö ratin takaa varmasti riittävän hyvin? – Salakavala kaihi autoilijoiden riesana 29.10.2025 Autoilu Autoilija: luovutaan talvinopeusrajoituksista! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 8.11.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Qashqai e-Power – ilman turhaa dramatiikkaa 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 8.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Daihatsu Charade De Tomaso 8.11.2025 Yleinen Kawasaki Ninja ZX-10R – siivekkeiden verran paremmaksi 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan