5.8.2021 Ajoneuvot Valmistaja vihjaa: erikoismalli Honda NSX Type S on tulossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Japanilaisen hybridiurheiluauton nostoa on kaivattu. Nyt Honda NSX Type S saapuu legendaarisen nimen asettamin kovin odotuksin. Japanilaisvalmistajan yli 500-hevosvoimainen hybridiurheiluauto on jotenkin jäänyt hieman varjoon. Aurinko nousee jälleen idästä, sillä Honda NSX Type S on luvattu saapuvaksi. Valoa tosin joudutaan odottamaan vielä hetken ajan, sillä toistaiseksi auto on hämärässä. Alkuperäinen NSX esiteltiin vuonna 1989 ja markkinoille se saatiin vuotta myöhemmin. Peräti 15 vuotta tuotannossa säilynyt NSX saavutti maineen sekä ajettavuudestaan että loppuaikoina maltillisesta 280 hevosvoiman tehostaan. Vuonna 2005 mallinimi hävisi valmistajan valikoimista. Paluu nähtiin monessa osassa, sillä vuonna 2011 Honda vahvisti julkaisevansa konseptin seuraavan vuoden puolella. Vuonna 2014 Honda kertoi esittelevänsä auton 2015 ja ensimmäinen tuotantoauto nähtiin lopulta 2016. Moottorin koeajossa Honda NSX oli vuoden 2018 puolella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Honda NSX Type S Honda NSX Type S on paluu legendaariselle vuonna 1997 esitellyn erikoismallin nimelle. Näin sille on jo luotu varsin kovat odotukset. Mitään suurta korisarjaa tai takasiipeä lienee turha odotella, sillä sellaista ei ollut edeltäjässä eikä näy ensimmäisissä paljastetuissa kuvissakaan. Pieniä muutoksia näytettäisiin saatavan kuitenkin puskuriin ja oletettavasti myös sekä uutta logoa että uudet vanteet esitellään. Sisätilojenkaan puolella tuskin muutetaan paljoa. Tietoviihdejärjestelmän päivitys olisi toivottava muutos, mutta ainakin S Type -logoja voi odottaa näkevänsä ohjaamossa. Ajettavuus edellä Honda on luvannut tarkempaa ajettavuutta ja lisää tunnetta, joten alustaan tehtäneen muutoksia. Nimen asettamat odotukset kohdistuvat juuri ajettavuuden hiomisen suunnalle. Tämä on toivottavasti keskiössä. Honda kertoi myös NSX Type S -mallin saavan lisää tehoa, mutta ei mitään sen tarkempaa. Myynnissä olleen mallin 581 hevosvoimaa ylitetään, joten kuutosella alkavat lukemat eivät liene mahdottomuus. Tuo voima välitetään varmasti jatkossakin neljälle pyörälle 9-pykäläisen kaksoiskytkinautomaatin läpi. Auto tullaan julkistamaan Montereyssä elokuun 12. päivä, sillä sen vain 350 kappaleen rajatusta erästä peräti 300 on varattu Pohjois-Amerikan markkinoille. Tuolla markkinalla nimi on tosin Acura NSX Type S. Näin ollen Hondan vastaava tulee oikeastaan jäämään vain 50 kappaleen erittäin harvinaiseksi eräksi. Nämä loput jakautuvat muun maailman kesken, joten kilpailu lienee kovaa ja autot menevät nopeasti. Suomeen tuskin saadaan yhtäkään, mutta toivottavasti olemme väärässä. Kuva ja lähde: Honda Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa