4.12.2018 Ajoneuvot Vielä enemmän ennen M3:sta – BMW M340i xDrive Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä BMW piristää uuden 3-sarjan mallistoa tehomallilla, joka kantaa nimeä M340i xDrive. 374 hevosvoimaa on aimo annos voimaa jo ennen virallista M3:sta. Ensi vuoden autouutuuksiin kuuluva BMW:n uusi 3-sarja täydensi mallistoaan jo valmiiksi, sillä heinäkuussa tullaan näkemään M340i xDrive. Malliversio lienee 3-sarjan tehokkain tulkinta vakiomallistosta ennen täysiveristä M3:sta.Upouusi 3-sarja kiihdyttää siis markkinoille 374 hevosvoiman turvin. Voimanlähteenä on uuteen iskuun päivitetty versio yhtiön tutusta kolmilitraisesta rivikutosesta, uusilla turboahtimilla terästettynä. BMW lupailee, että uudistukset vähentävät turbiinien viiveitä noin 25 prosentilla ja samalla kulutus- ja päästölukemat ovat parantuneet. Edeltäneeseen malliversioon nähden teholisäystä on kertynyt 48 hevosvoimaa ja vääntömomentti on kasvanut 50 Nm, uuden huippulukeman ollessa tasan 500 Nm. BMW kertoo kiinnittäneensä huomiota myös säädettävän pakoputkiston tuottamaan ääneen erityisesti Sport- ja Sport+-ajotiloissa.BMW M340i xDrive luottaa 3-sarjan vahvuuksiin ajettavuuden suhteen, mutta luonnollisesti tehomallia on piristetty muun muassa M Sport -alustapaketilla, mukautuvalla urheiluohjauksella, M Sport -tasauspyörästöllä ja samoin brändätyllä jarrujärjestelmällä. Komeuden kruunaavat 18-tuumaiset vanteet. 0–100 km/h hoituu ripeässä 4,4 sekunnissa kiitos kahdeksanvaihteisen Steptronic-automaattivaihteiston ja taka-akselia suosivan xDrive-nelivedon.Lisävarustelistalta löytyvät säädettävillä iskunvaimentimilla varustettu adaptiivinen M alustapaketti sekä 19-tuumaiset vannevaihtoehdot. Ärhäkän mallin ulkonäköä on höystetty erilaisin yksityiskohdin ja sisustassa luvassa on tuttu valikoima logoja ja parempia verhoiluvaihtoehtoja.Lähde ja kuvat: BMWMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.2.2025 Taksit Taksilaki ei toimi, koska sitä ei valvota 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 17.2.2025 Liikenneturvallisuus Viidellä keinolla tieliikenteen kuolemat vähenevät vuoteen 2030 mennessä 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 18.2.2025 Autonäyttely Tiesitkö, että Citroën valmisti aikanaan retkikunnille autoja, joissa takarenkaat on korvattu teloilla? 18.2.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: me kysyimme, te vastasitte – lukijoiden kokemukset Mercedes-Benz W124 -korimallista 17.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C3 Aircross – tilavammin budjettimatkalle 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle