14.3.2019 Ajoneuvot Volkswagen valmistautuu sähköiseen tulevaisuuteen – vähentää 7 000 työpaikkaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autovalmistaja Volkswagen tähtää parempaan tulokseen mittaviin säästöin. Henkilöstöä vähennetään jopa 7 000. Autovalmistaja Volkswagen kertoo tuoreesta kulujahdista ja valmistautumisesta sähköiseen autonvalmistukseen. Tämä tarkoittaa enimmillään 7 000 työpaikan vähentämistä vuoteen 2023 mennessä. Vähimmillään vähennyksen arvoidaan olevan 5 000 työpaikan verran. Ratkaisujen turvin yhtiö laskee säästävänsä 5,9 miljardia euroa. – Henkiöstökulut ovat suuri huolenaihe, toimitusjohtaja Herbert Diess myöntää Automotive News Europen mukaan. Muutokset on tarkoitus toteuttaa ilman mittavia irtisanomisia muun muassa eläkejärjestelyin. Taustalla vaikuttaa myös autoilun sähköistyminen. Tulevien automallien kokoonpanossa tarvittanee entistä vähemmän työvoimaa. Vähennystarve koskee yhtiön mukaan tuotantohenkilöstön lisäksi myös pääkonttorin väkeä. Sähköautotuotannon arvellaan samaan aikaan vaativan entistä enemmän uudenlaista osaamista. Murros luonee tarpeen uusille työpaikoille. Niitä yhtiö arvelee syntyvän noin 2 000. – Nostamme merkittävästi tahtia digitaaliseen ja sähköiseen aikakauteen siirtymisessä, Automotive News Europen haastattelema VW-brändistä vastaava johtaja Ralf Brandstaetter sanoo. Volkswagenin muutosten taustalla vaikuttavat myös konsernin pääbrändin kannattavuushaasteet. Yhtiön tulos on ollut tovin laskusuunnassa ja tähän on tarkoitus saada nyt muutos. Osa notkahduksesta on selitettävissä päästöjen saralla WLTP-mittaustapaan siirtymisellä ja koko liiketoimintaa rokottaneilla sähköistymiseen liittyvillä investoinneilla. Vuoteen 2022 mennessä yhtiö kertoo tavoitteleevansa kuuden prosentin kannattavuutta ja pian sen jälkeen myös sähköautovalmistajien ykköspaikkaa maailmassa. Yhtiön ensimmäinen täysin uutta ajattelua edustava sähköinen automalli tottelee nimeä I.D. ja sen ennakkomyynti alkaa kevään aikana. Kysynnän ennustetaan olevan korkealla tasolla ja jatkoa on luvassa I.D. -perheen kasvaessa nopeasti eri kokoluokkiin. Myyntijohtaja Jürgen Stackmann arvioi Automotive News Europen mukaan merkin jälleenmyyjäpalautteen perusteella, että uutuus saatetaan myydä loppuun jo ennen syksyllä koittavaa virallista ensiesittelyä. Konseptina nähtynä Golf-kokoluokkaa edustava auto on jo herättänyt keskustelua useampaan otteeseen. Volkswagen kertoo luvassa olevan kaikkiaan yli 20 sähköistä automallia ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Lähteet: Automotive News Europe, Volkswagen, Reuters, Bloomberg Kuvituskuva: Moottorin arkisto/Petri Munukka Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knausin uutuusmallissa diesel lämmittää myös asuintilat 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Hobby Ontour T 700 FH – ranskalainen parivuode pitää pintansa 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Eriba Car 600 -retkeilyauton asuintilat kasvavat kalusteita taittamalla 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Markkinassa on tapahtunut ”merkittävä vakautuminen” – matkailuautokaupan pahin näyttää jääneen taakse 23.9.2026 Ajoneuvot Nissan Pixo on uusi, edullisehko täyssähkömalli Micran alapuolella – se on tosin isompi kuin Micra vielä viimeistä edellisessä sukupolvessa 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 24.9.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 52: Adventuret tappoivat matkapyörät – hävisikö samalla koko matkamotorismi? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu