8.8.2022 Ajoneuvot WRC2-luokan voittanut Teemu Suninen hylättiin – luokkavoitto kuitenkin Suomeen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vaikka Secto Rally Finland päättyi sunnuntaina, tuloslista koki suuria muutoksia vielä maanantaiaamun puolella. Vaikka rallit päättyivät sunnuntaihin, virallisten tulosten vahvistaminen toi melkoisen yllätyksen rallikansalle vielä maanantain puolella. Suomalaisittain muutokset olivat hieman ikäviä, sillä WRC2-luokan voittajaksi kruunatun Teemu Sunisen kilpailusuoritus hylättiin. Hyundai-kuljettaja menetti siis hylkäyksen myötä voittonsa. Paineiden tarkistus. Teemu Sunisen kartanlukija Mikko Markkula ja Emil Lindholmille nuotteja lukeva Reeta Hämäläinen asettamassa renkaisiin oikeita ilmanpaineita ennen erikoiskoetta. Sunisen tulos hylättiin kilpailun jälkeisessä katsastuksessa. Katsastuksessa todettiin, että hänen kilpa-autonsa etupuskurin paino oli liian kevyt, mikä aiheuttaa hylkäyksen. Rallin säännöissä etupuskurille määritelty minimipaino on 4510 grammaa. Teemu Sunisen etupuskuri painoi katsastuksessa 3931 grammaa. Hyundai Motorsportin vastineessa kerrotaan, ettei etupuskuri ollut auton alkuperäinen osa. Kilpailussa käytetty puskuri oli korvaava osa, joka oli unohtunut testien jälkeen autoon koko kilpailun ajaksi. Erikoisten vaiheiden jälkeen Emil Lindholm voitti WRC2-luokan. Vaikka WRC2-luokka päättyi Sunisen voiton myötä Maamme-lauluun, ei sen soittaminen aivan hukkaan mennyt. Sunisen hylkäyksen myötä WRC2-luokan voittoon nousi toinen suomalainen, Emil Lindholm. Luokassa toiseksi sijoittui Viron Egon Kaur ja kolmanneksi Uuden-Seelannin Hayden Paddon. Lähde: Secto Rally Finland Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Päivän video: Oliver Solberg ja ulosajon jälkeiset lohdutuskaakaot Toksportin tiimistä löytyy legendaarinen suomalaisvahvistus – Lasse Lampi! Mies, jolla oli tehtävä – Ott Tänak kolmatta kertaa Jyväskylän kuningas Lue lisää Kaikki artikkelit 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa