Ylinopeuskamera räpsähti ulkomailla – ensin hirvitti, sitten nauratti

Automaattinen nopeusvalvonta on ulkomailla niin huomaamatonta, että välillä sitä tajuaa ylinopeuskameran välähdyksen vasta kuukausia jälkikäteen.

Autotoimittajan työhön kuuluvat suhteellisen kiinteänä osana ulkomailla tapahtuvat koeajokeikat, joilla autoa tai moottoripyörää päästään testaamaan vieraassa ympäristössä. Liikennekulttuuri vaatii opettelua, ja välillä hommassa on tapahtunut työtapaturmia, jotka konkretisoituvat myöhemmin sakkojen muodossa.

Itselleni sakkoja ei ole koeajomatkoilta juuri kertynyt, mutta yhden koeajomatkan saldo nauratti jo itseänikin. Kyseessä oli Volkswagen ID.4:n koeajomatka Saksaan, Itävaltaan ja Sveitsiin. Kolmen päivän koeajoreissulla pääsimme ajamaan autoja mykistävän kauniissa vuoristomaisemissa.

Koeajot starttasivat Volkswagenin kotimaasta Saksasta, johon lensimme suomalaisella toimittajajoukolla. Heti lentokentällä saimme koeajoautot allemme ja lähdimme ajelemaan kohti Itävallan puolella sijaitsevaa majapaikkaamme, joka oli tunnelmallinen vuoristohotelli.

Heti alkuun ajelimme pitkän pätkän moottoritietä, jossa nopeusrajoitusmerkinnät olivat haasteellisia, ja muiden tienkäyttäjien suhtautuminen alati muuttuviin rajoituksiin kirjavaa. Osa kuljettajista jatkoi tien vieressä näkyvistä kylteistä piittaamatta reipasta ajovauhtia ja osa hiljensi rajoituslukemaan säntillisesti. Itse pyrin noudattamaan vallitsevaa ajonopeutta, vaikka kylttien bongaaminen tien vierustoilta olikin paikoin hieman haastavaa.

En muista nähneeni välähdystä

Moottoritien jälkeen matka jatkui pitkin vehreitä mutkateitä, jotka kiemurtelivat toinen toistaa upeammissa maisemissa. Matkavauhti oli reipasta, mutta pysyttelin silti nopeusrajoituksen tuntumassa, sillä ylinopeussakot eivät ole suosikkiasiani maailmassa. Sama päti kollegoihin, joita istui edessä ja takana ajaneissa autoissa.

En huomannut kolme päivää kestäneen koeajon aikana kertaakaan liikennekameran välähdystä, mutta kuukausi keikan jälkeen sain maahantuoja edustajalta postia. Koeajotapahtumassa pääosin ajamani auto oli joutunut automaattisen liikennevalvonnan hampaisiin kahdesti Itävallassa.

Hyvin virallisen oloisessa paperilapussa oli uhkaava kotkalogo ja pitkä saksankielinen teksti, josta kävi ilmi auton rekisteritunnus ja tekoajat. Autoa oli ohjastettu sääntöjen vastaisesti ylinopeutta ja rikkeiden vuoksi minulta perättiin sakkoa. Nopeutta oli 50 km/h alueella 67 km/h.

Verenpaineeni ehti kiehahtaa huippulukemiin, sillä ajattelin kotimaassa joskus ylinopeussakkoja saaneena, että summat olisivat tähtitieteellisiä. Kotimaassa sallitun nopeuden ylityksestä rankaistaan ankarasti ja mikäli tilanteessa mentäisiin päiväsakkojen puolelle, on kyseessä rike, josta valtio laskuttaa henkilön tulotason mukaan. Sakon summa oli kuitenkin vain 45 euroa. Huh. 16 km/h ylitys on kotimaahan verrattuna edullista.

Muutaman päivän päästä maahantuoja lähestyy minua uudella sakkoilmoituksella. Itävallan poliisivoimat ovat saaneet autoni narautettua myös toisesta ylinopeudesta, jossa ajeltiin tällä kertaa 50 km/h alueella 60 km/h nopeudella. Sakkoa olisi siis jälleen luvassa, mutta tällä kertaa 30 euron arvosta.

Suomessa sakko olisi ollut moninkertainen

Yhteensä kahdesta ylinopeudesta sakotettiin siis 75 euroa. Jos olisin ajanut vastaavat rikkeet kotimaassa, olisi lasku noussut yhteensä 300 euroon. Puhumattakaan siitä, että homma olisi lipsahtanut päiväsakkojen puolelle, jolloin rangaistus olisi tuntuva.

Kotimaassa sakkojen maksaminen on yksinkertaista, sillä maksukaavake saapuu kotiin postilla ja tiedot ovat yksinkertaiset. Nyt edessä oli kielimuuri, ja Itävallan poliisin lähettämä nelisivuinen sepostus yllättävän haastava käännettävä, sillä minulla oli hallussani vain valokuva kyseisestä kirjeestä. Jouduin siis kääntämään tekstiä Google Translatorin kanssa muutama sanan kerrallaan.

Kaavake oli kuin kuulusteluraportti, mutta jälkikäteen kävi ilmi, että pelkkä summan maksaminen eräpäivään mennessä paikallisen sheriffin tilille olisi riittänyt toimenpiteeksi. Paitsi jos teon olisi halunnut kiistää. Silloin edessä olisi ollut melkoinen paperisota, eikä 5000 euron uhkasakko oikein kiinnostanut.

Vaikka en edelleenkään ole vakuuttunut siitä, että sakot olivat aiheellisia, oli sakkojen määrä silti varsin positiivinen yllätys. Tässä voi kuitenkin huomata sen, että ylinopeuden ajaminen voi reissussa tapahtua hyvin huomaamatta. Mutta sakot sentään löytävät varmuudella oikeaan osoitteeseen.