13.2.2020 Ajoneuvot Daimler karsii jopa 15 000 työpaikkaa, S-sarjan kaksioviset ja B-sarja epävarmoja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Synkeää hetkeä poteva Daimler on karsimassa jopa odotettua enemmän työpaikkoja osana säästökuuriaan. Myös leikkuulistalle päätyviä automalleja on spekuloitu. Saksalainen talouslehti Handelsblatt on kertonut, että Daimlerin yt-neuvotteluissa saatetaan karsia jopa 15 000 työpaikkaa. Aiemmin yhtiö kertoi, että ainakin 10 000 työpaikkaa on leikkausuhan alla synkeistä lähivuosista johtuen. Tavoitteena on säästää 1,4 miljardia euroa vuoden 2022 loppuun mennessä, mutta Handelsblatt arvioi, että tavoitetta ollaan ylittämässä. Daimlerin toimitusjohtaja Ola Källenius on lehtitietojen mukaan karsimassa myös sijoituksia tappiollisiin hankkeisiin, jotka eivät ole välitön osa ydintoimintoja. Tuotevalikoimassa leikkuulaudalle sovitellaan pienempien volyymien erikoismalleja. Pudotusuhan alla ovat Mercedes-Benzin S-sarjan avo- ja coupe-versiot. Myös hiljattain uudistuneen B-sarjan kohtalo on epävarmalla tolalla. Aikaisemmin Mercedes-Benz kertoi lopettavansa Nissan Navaraan pohjautuneen X-sarjan avolavan tuotannon toukokuun lopussa. Vuotuisessa yhtiökokouksessa Daimler kertoi, että kuluva vuosi tuo uuden S-sarjan lisäksi myös EQA-sähköcrossoverin syksyn tullen. Yhtiö kertoi maksavansa viime vuodelta osinkoa 90 senttiä osakkeelta, kun 2018 osinkoa kertyi 3,25 euroa osakkeelta. Mercedes-Benzin autotoimitukset olivat ennätysvauhdissa, mutta autovalmistajan tulosta painoivat Saksan dieselpäivitykset, tuotantovaikeudet, malliston rönsyt sekä huono tehokkuus. Yhtiö arvioi välttyvänsä Euroopan unionin hiilidioksidisakoilta, mutta Daimler voi taata sitä. Pääjohtaja Källeniuksen mukaan tulokseen vaikuttavat viime kädessä autojen ostajat. Lähteet: Automotive News, Daimler Kuva: Daimler Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?