8.1.2021

Ei vieläkään – Lahti Classic Motorshow 2021 peruttu

Classic Motorshow

Lahti Classic Motorshow 2021 sirtyy viime vuoden tapahtuman tapaan jälleen vuodella eteenpäin. Toivottavasti tämä kerta jää viimeiseksi.

Valitettavasti klassikkoajoneuvot pitää palauttaa pilttuuseen, sillä myös Lahti Classic Motorshow 2021 on nyt jouduttu perumaan. Uutisoimme vuoden 2020 Classic Motorshown perumisesta maaliskuussa 2020, joten kyseessä on ikään kuin tämän toisinto ja syytkin ovat samat.

Viime vuonna tapahtuma päätettiin perua koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja se ikään kuin siirrettiin järjestettäväksi 24.–25.4.2021. Nyt myös tuo Classic Motorshow 2021 jää järjestämättä Lahdessa, mutta seuraavana vuonna yritetään jälleen uudelleen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lahti Classic Motorshow 2021

Näyttelyjärjestejä kirjoittaa tapahtuman sivuilla: "Joudumme raskain mielin ilmoittamaan, ettei huhtikuun 24.–25. päiville suunniteltua Classic Motorshowta voida järjestää."

Näyttelyjärjestäjän mukaan maamme koronatilanne ei mahdollista suurten yleisötapahtumien toteuttamista tämän kevään aikana. Siksi tapahtuman järjestämisen suunnittelu on jo siirretty vuoteen 2022.

Lahden Messukeskus on varattu Classic Motorshowta varten vappuviikonlopuksi 30.4.–1.5.2022. Näyttelyjärjestäjä jatkaa pandemiatilanteen seuraamista ja tiedottaa vuoden 2022 suunnitelmista lisää syyskuun saapuessa.

Tämä on varmasti kova kolaus näyttelyjärjestejien lisäksi myös tapahtumaa innolla odottaneille klassikkoautoharrastajille, sillä tapahtuma on pidetty. Moottorin verkossa on esitelty esimerkiksi vuoden 2019 tapahtumasta hieno Fiat 1100 Turismo Veloce Trasformabile. Toivottavasti kevään ja kesän mittaan päästään nauttimaan edes jonkinlaisista harrasteajoneuvotapahtumista.

Kuvituskuva: Lauri Ahtiainen, Lähde: Classic Motorshow

Luetuimmat