Koeajo: Isuzu D-Max tarjoaa turvaa työkonetta tarvitsevalle

Uuden Isuzu D-Max -avolavan avainsanat ovat turvallisuus, vahvistettu runko ja pienemmät päästöt. Hyvää: tilat, helppokäyttöisyys, turvallisuus, työkonemaisuus. Huonoa: istuinergonomia varauksin, piippaukset, pienet fontit, työkonemaisuus.

Isuzu tunnetaan Euroopassa pitkälti raskaan kaluston tuotteistaan, vaikka ne eivät olekaan Suomessa kovin yleisiä. Suurempien työjuhtien jalanjäljissä jatkaa myös henkilöautokortilla ajettava Isuzu D-Max -avolava, joka laitettiin kolmannen sukupolven myötä kokonaan uusiksi.

Vaikka D-Maxin tuorein painos muistuttaa ulkonäöltään edeltäjäänsä, on uudistuksia tehty rutkasti. Runkoa on vahvistettu ja suurlujuusterästen osuutta lisätty, ja kardaaniakseli on tehty alumiinista.

Turvallinen työkone

Oleellista on myös parannukset turvallisuuspuolella. Täysin uusi sukupolvi tarkoittaa uutta kierrosta Euro NCAP -törmäystesteissä, jotka ovat tiukentuneet viime vuosien aikana. Kahdeksan turvatyynyn ja useiden aktiivisten turvavarusteiden, kuten törmäyksenestoavustimen, kaista-avustimen, risteävän liikenteen varoitusjärjestelmän ja kääntymisvaroittimen ansiosta uusi D-Max saikin turvallisuudesta täydet viisi tähteä.

Samaan tulokseen pick-upeissa ovat päässeet ainoastaan Ford Ranger (2012) sekä Mercedes-Benz X-sarja (2017), ja näistäkin viimeksi mainitun valmistus on jo päättynyt. Isuzun tulos on siis luokassaan kiitettävä.

Ei lisätehoa, mutta vähemmän päästöjä

D-Maxin moottorina toimii yhä 1,9-litrainen turbodiesel. Sitä ei ole päivitetty aiempaa suurempiin teholukemiin, mutta uusien säätöjen myötä kulutuksen luvataan olevan jopa puoli litraa sadalla pienempi kuin edeltäjässä. Tärkeintä uudessa tekniikassa on kuitenkin uusien Euro 6d -päästömääräysten täyttäminen; edeltäjämallin myynti täytyi nimittäin jättää kesken uusien määräysten tultua voimaan.

Moottori liikuttaa avolavaa tarpeeksi rivakasti. Käyntiäänet ovat hyvin työkonemaiset, mutta eivät kantaudu matka-ajossa häiritsevästi sisälle. Manuaalivaihteisto on maantie- ja kaupunkiajoon hieman kolho – keppi toimii soppakauhan jähmeydellä eikä vaihtoja saa tehtyä järin nopeasti, joten automaattivaihteistoa kannattanee harkita.

Voimansiirrossa parasta on helppo käytettävyys. Nopean nelivedon saa erillisestä kytkimestä pikaisesti päälle vaikkapa liukkaissa risteyksissä, ja hidas nelivetokin on paikallaan ollessa vain yhden pyöräytyksen päässä samassa kytkimessä. Polkimien tuntuma on erinomainen – etenkin kytkinpolkimen luonnollisuus tasoittaa jähmeän vaihteiston rokottamaa ajotuntumaa.

Maastoon emme tällä kertaa päässeet, mutta tien päällä D-Max tuntuu selkeistä työjuhtajuuristaan huolimatta yllättävän mukavalta. Yhtä henkilöautomaiseksi sitä ei voi kehua kuin Toyota Hiluxia, mutta Isuzu liikkuu moottoritielläkin varsin eleettömästi avolavalle tyypillisen nypytyksen saattelemana.

Jakkaroissa parantamisen varaa

Tietoviihdejärjestelmä näyttää hieman tönköltä, mutta enemmän häiritsee tunnoton kosketusnäyttö – etenkin LS-varustelun seitsentuumaisen näytön asetusvalikossa oikeaan kohtaan osuminen voi vaatia lisätoistoja. Mittariston digitaalisessa keskinäytössä pistää silmään pienehkö fonttikoko. Tarvittavat tiedot löytyvät kuitenkin helposti valikoiden syövereistä.

Kyynärnojan alla on suorastaan ruhtinaallinen säilytystila pikkutavaroille, ja pienempiä lokeroita sekä mukitelineitä on runsaasti ympäri ohjaamoa.

Ohjaamon digipuoli on siis kohtuullisessa kunnossa, mutta samaa ei voi sanoa istuinergonomiasta. Tilaa ja pitkittäissäätövaraa on kookkaallekin kuskille, mutta istuimen muotoilu ei vakuuta, vaikka miten kikkailisi ristiseläntuen säädön kanssa.

LS-varustellun koeajoyksilön hinta kohoaa 45 570 euroon, mutta 34 390 eurolla saa perusvarustellun Space Cab -koriversion, mikä on varsin kohtuullinen pyynti tällaisesta työjuhdasta.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen