8.1.2018 Ajoneuvot Koeajo: nautinnon numeroleikki – Mercedes-Benz E 400 Coupé Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kaksi ovea, kuusi bensiinikäyttöistä sylinteriä ja 333 hevosvoimaa. Mercedes-Benz E 400 Coupé on nykymaailmassa häpeilemättömän itsekäs, mutta myös häpeilemättömän hyvä auto. Hyvää: suorituskyky, ajettavuus, mukavuus, kauneus. Huonoa: leveät ovet (sitä saa mitä tilaa). Edeltäjästään poiketen Mercedes-Benz E Coupé on nyt läheisessä sukulaisuussuhteessa muuhun E-mallistoon. Aiemminhan auto pohjautui nimestään huolimatta astetta pienempään C-sarjaan. Uudistuksen myötä kasvua on tapahtunut joka suunnassa, eniten kuitenkin coupé-hengessä pituuteen, leveyteen sekä akseliväliin. Viimeksi mainittu on silti jätetty neliovista E sedania lyhyemmäksi. Alustakin ui vähän matalammalla. Mittamuutokset ovat kasvattaneet ennen kaikkea takaistuintiloja, mutta ei niistä tällä kertaa sen enempää – koeajoauton moottori nimittäin yllyttää kohdistamaan huomion kuljettajan hyvinvointiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Toisenlaiset kulutusjuhlat Koeajoimme viime kesänä malliston ”järkevämmän” version, E 220d A Coupén, jonka voimanlähde hakee nelisylinteristen dieselien joukossa vertaistaan, mitä tulee esimerkiksi käyntiäänen sivistyneisyyteen. Kulkupuolikin riittää Suomen oloissa. Silti tällainen auto saavuttaa luonteensa ytimen, kun se moottoroidaan tarpeeksi suurella bensiinivoimanlähteellä – tässä tapauksessa kolmilitraisella ahdetulla veekuutosella. Samalla kun mallimerkinnäksi vaihtuu E 400 Coupé, siirrytään myös malliston ehdottomaan huippuversioon. Minne nenä näyttää Ajoimme E 400 Coupélla läpi vaihtelevista itäuusimaalaisista asfalttiteistä koostuvan koeajoreitin. Alun perin sen ei pitänyt olla niin pitkä, mutta minkäs teit, kun miltei jokainen eteen tullut risteys tuotti kääntymisen taas yhdelle lisälenkille. Ai miksi näin? Yksinkertaisesti siitä syystä, että E 400 Coupélla ajaminen oli niin kivaa. Matalalle istuimelle on hyvä lysähtää, kunhan leveän oven tiellä ei ole esimerkiksi viereen pysäköityä autoa. Turvavyö ojennetaan olkapäähän päin elegantisti sähköllä toimivalla varrella, ja B-pilarin puutteen ansiosta autoa voi kutsua hardtopiksi. Ajoasento on ihana, ja sporttiseen vivahtava istuin tukee joka paikkaa kuin valettuna. Kaikki tämä on omiaan virittämään oikeaoppista coupé-tunnelmaa. Ensikäännökset paljastavat, ettei ohjausta ole kevennetty liiaksi, ja moottori kiihdyttää autoa kadunkulmien välillä herkullisesti muristen. Urheilullisuus ei kuitenkaan kostaudu epämukavuutena, siitä pitää (lisävarusteinen) ilmajousitus huolen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yhtä ylistystä Mutkatiellä, siellä jossain peltojen välissä, E 400 Coupé istahtaa tanakasti tiehen, ja ohjaus jatkaa maukkaan tunnokkaana. Voimapuolella ei myöskään ole valittamisen aihetta, todellakaan. Niin kaasun vaste, käyntiääni kuin suorituskyky – sekä pintakaasulla, puolella kaasulla että täyskaasulla – lähentelevät täydellisyyttä. Automaattikin toimii mersujen tapaan kuin unelma. Ja jos paketti tuntuu liian pliisulta, sisäistä AMG-henkeä voi kutitella valitsemalla valikosta urheilullisempia ajotiloja. Niillä kaasupoljin muuttuu herkemmäksi, ohjaus raskaammaksi ja jousitus jämäkämmäksi. Jälleen kerran tutun oloisia ylisanoja edellisten samanmerkkisten ja -hintaisten autojen koeajoista, mutta käsi sydämellä: myös oikeutettuja. Mercedes-Benz vain yksinkertaisesti osaa tällä hetkellä hemmotella kuljettajaansa mekaanisesti kenties parhaiten. Lisäksi auto on vielä syötävän kaunis, ainakin Moottorin toimituksen yleisen mielipiteen perusteella. Linjoissa on samaa arvokkuutta, ja myös yhdennäköisyyttä, kuin merkin hierarkiassa yläpuolella patsastelevassa S Coupéssa. Tässä mielessä Mercedes-Benzin eri mallien samanhenkinen muotokieli pelaa E Coupén pussiin. Kaksi oikein ja lisänumerot Loppuun täytyy sitten mainita numeroleikin tylsempi puoli – nimittäin lisävarusteilla ladatun koeajoauton 144 503 euron hintalappu. Toisaalta sekin omalta osaltaan auttaa E Coupéa erottumaan harmaasta, neliovisesta automassasta. Huomaamattomuutta tällä versiolla ei välttämättä saavuteta, mutta eipähän kukaan tule epähuomiossa myöskään kadunvarren taksikyytiä kyselemään. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Roman Razinkov Lisätietoja: www.mercedes-benz.fi/E-sarja_coupe Mercedes-Benz E 400 Coupé 4Matic A Business AMG Hinta alkaen 101 136 € Koeajetun auton hinta varusteineen 144 503 € Moottori Bensiinimoottori 2 996 cm³, 6 sylinteriä, ahdin, 9-v. automaattivaihteisto, neliveto. Teho 245 kW (333 hv), 5200–6000 r/min Vääntö 480 Nm (1600–4000 r/min) Vääntö 480 Nm (1600–4000 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 5,3 s Huippunopeus 250 km/h Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 8,4 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 189 g/km Mitat pituus 4826 mm, leveys 1860 mm, korkeus 1438 mm, akseliväli 2873 mm Euro NCAP Ei testattu Takuu 2 vuotta Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Koeajo Koeajo: Mitsubishi ASX – tilava pikkuauto olisi pehmeämmällä kyydillä vielä parempi 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 3 sai lisää voltteja, kilowatteja ja laskentatehoa 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Koeajo Maistiainen: Leapmotor B05 – mitä alle 30 000 eurolla saa? 29.10.2026 Koeajo Onko Toyota bZ4X Touring lottovoittajan päiväuni? 28.10.2026 Koeajo Toyota RAV4 on muuten mainio lataushybridi etuvetoisenakin, mutta yhdessä asiassa nelivetoversio on ylivoimainen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa