16.5.2022 Ajoneuvot Lexus UX sai uudistui ja sai lisää kipinöitä tuotantolinjalleen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Harvemmin kevyissä elinkaaripäivityksissä kajotaan niin syvälle, kuin Lexus UX:n kohdalla. Sopivaa uudistusta tulee myös tietoviihdepuoleen sekä keskikonsoliin. UX eli Urban Explorer uudistuu nyt noin kolmen ja puolen vuoden tuotantoiässä. Lexus päivittää crossovereistaan siroimman vastaamaan merkin nykylinjaa, inspiraationaan erityisesti uusi NX. UX ei ole mikään kovin vanha malli, joten uudistuskohteita on ollut maltillisesti, mutta vähän siellä ja täällä. Uudistettu UX tulee myyntiin kesällä, eli ihan pian. Aloitetaan sieltä syvästä päästä, eli korin jäykkyydestä. Sen parantamiseksi koriin on lisätty 20 uutta hitsauspistettä sivuovien ja takaluukun aukeamiskohtiin. Tuotantolinjalla Miyawakassa siis kipinöi entistä enemmän. F Sport Design on uusi lisä UX 250h:n tyylitarjontaan, mutta F Sport -malliversio on saanut Yamahalta sen suorituskykyluonteeseen sopivat iskunvaimentimet. Auto on käynyt myös ikään kuin uudelleen testiohjelmaa läpi. Siinä kaikki keskeinen ajamista ja hallintaa koskeva on testattu toimivaksi ja osin myös paranneltu. Myös uusia tyylivaihtoehtoja on saatu valikoimiin. Kaksivärisyys puhuttelee. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uutta järjestystä kojelautaan Keskikonsolin toimintoja on ajateltu uudelleen käytännöllisyyden ja käyttäjätarpeiden nimissä. Esimerkiksi penkinlämmittimien napit on siirretty eri paikkaan, ja tilalle on saatu kaksi uutta USB-latauspistettä. Lexuksen jo vuosia sitten alkuperäisessä NX:ssä lanseeraama langaton puhelimen latauspiste on kasvanut kokoa, ja ristiriitoja herättänyt kosketuslevy on poistunut takavasemmalle. Uudet kosketusnäytöt tulevat tarjolle 8- ja 12,3-tuumaisina. Niissä on aikaisempaa parempi resoluutio, ja tietoviihdejärjestelmä ottaa trendikkäästi vastaan niin kutsuttuja over-the-air- eli langattomia päivityksiä. Näytöillä näkyy niin ikään panoraamakuvaa auton nurkkiin asetetuista kameroista, jotka ovat muuten nekin parkkitutkien tavoin päivittyneet. Digitaalinen avain eli älypuhelinsovelluksen toimiminen avaimena on myös uusi juttu UX:ssä. Siinäpä vasta räikeä verhoilu. Ehkä uusi led-tunnelmavalaistus rauhoittaa tilannetta pimeän aikaan. Lähde ja kuvat: Lexus Teksti: Benjamin Helander Lisää aiheesta Jos yskit hihaan, ota tatuointi autoon: Lexus UX hakattiin värille Kalifornian paisteeseen – Lexus LC 500 Convertible Kauko-ohjattu kasvopesu – Lexus RC virkistyi Keidas tikapuurungolla – näin mahtailee uuden Land Cruiserin luksuspainos Lexus LX 600 Koeajo: Lexus ES 300h on talousjohtajan auto Koeajo: Lexus NX 350h – Laadukkaan mukava keskiluokkainen Koeajo: Lexus NX 450h+ AWD – uuden aikakauden alku 2021 SEMA Show’sta kantautunutta: Lexus IS 500 kadulle ja -350 radalle Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Ajoneuvot Nash Metropolitan on niin ihana, ettei sille raaski suuttua, vaikka se on välillä pirullisen itsepäinen – koeajo 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Laivat M/S Silja Serenade, merentutkimusalus vuodesta 1998 - ottaa 3 000 tieteellistä merivesinäytettä jokaisella matkallaan 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km