19.1.2020 Ajoneuvot Lisää, enemmän lisää: Geely pohtii Aston Martinin pelastamista Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Taloudellisesti ahtaalla oleva Aston Martin ja aina yritysostoksista kiinnostunut Geely ovat sisäpiiriläisten mukaan harkinneet investointi- ja teknologiayhteistyötä. Kiinalainen Geely ja sen miljardööriomistaja Li Shufu ovat keräilleet melkoisen määrän automerkkejä kiinalaiskonsernin talliin. Volvo Carsin ja Lotus Carsin lisäksi Zhejiang Geely Holding Group on ollut potentiaalinen osoite myös Tata Motorsin kanssa tehtävälle Jaguar Land Rover -yhteistyölle. Konserni on mukana myös Smartin sähköistymisessä ja yhtiöllä on Daimlerin kanssa pilottiohjelma yhteiskäyttöautoista. Uusin kuvio liittää Geelyn talousvaikeuksissa olevan brittiluksusmerkki Aston Martiniin. Sisäpiirilähteiden mukaan Aston Martin ja Geely ovat jo neuvotelleet investointi- ja yhteistyökuviosta. Mahdollisesta teknologiayhteistyöstä olisi apua erityisesti Lotukselle. Geelyltä ei kommentoitu keskusteluja. – Li Shufu uskoo, että autoala ei tarvitse niin monia pelaajia tulevaisuudessa. Geelyn onnistuminen Volvon kanssa on tehnyt yhtiöstä luottavaisemman, että se voi kehittyä nopeammin yritysfuusioiden kautta, kommentoi Haitong International Securitiesin analyytikko Shi Ji. – Kiinalaiset yrittäjät näkevät kansainväliset hankinnat pikatienä liiketoiminnon kasvattamiseen. Geely on osoittanut maailmalle, että he saavat sen toimimaan, kiteyttää pääsihteeri Xu Haidong Kiinan autovalmistajien liitosta. Geely ja Li ovatkin keränneet mainetta juuri Volvo-hankinnalla. Ruotsalaisvalmistaja uusi mallistonsa ja teknologiansa pikavauhdilla. Samalla Geely sai ajettua kustannukset alas jakamalla tekniikkaa muun Geely-konsernin kanssa ja siirtämällä tuotantoa Kiinaan. – Perinteiset kiinalaiset yritykset ovat vahvoja tuotannossa, eivät niinkään brändäyksessä, teknologiassa ja bisnesmallissa, kommentoi Kiinan alueen johtaja Thomas Fang Roland Bergeriltä. Autojen lisäksi Geely on mukana VoloCity-ilmataksiyrityksessä sekä valtionyhtiö China Aerospace Science and Industry Corporationissa, tarkoituksena kehittää yliäänijunia. – Geelyn pyrkimyksenä on tulla kattavaksi liikkuvuusratkaisutoimittajaksi. He hyödyntävät epäorgaanista lähestymistä kiihdyttääkseen kehitystään ja he ovat onnistuneet siinä monia muita valmistajia paremmin, kommentoi analytiikkayhtiö Automobilityn johtaja Bill Russo. Lähde: Automotive News Kuvituskuva: Aston Martin Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?