22.11.2021 Ajoneuvot Operaatio pelastetaan mäntämoottori – viiden japanilaisjätin yhteishanke Halkileikkauksessa Skyactiv-X näyttää ihan tavalliselta bensiinimoottorilta. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mazda, Subaru, Toyota, Kawasaki ja Yamaha ovat julkistaneet yhteishankkeen, jolla ne pyrkivät edistämään vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivien polttomoottoreiden kehitystä varteenotettavana vaihtoehtona sähköistymiselle. Mazdaa, Subarua ja Toyotaa yhdistää autonvalmistajina toki monikin asia, mutta käynnissä olevan sähköautobuumin aikaan on ollut suorastaan silmiinpistävää, etteivät ne ole olleet kovinkaan innostuneita akkusähköautoista. Näillä kolmella merkillä, etenkin Toyotalla, on yhdet maailman suurimmista automallistoista, mutta kaikkinensa niillä on tähän mennessä lanseerattuna vain kolme sähköautomallia, yksi kullakin. Mazda, Subaru ja Toyota hallitsevat merkittävää osaa koko maailman automarkkinoista, joten niillä on melkoinen sananvalta teknologioiden kehityssuunnissa. Myös Kawasakilla ja Yamahalla on niin kaksipyöräisten kuin monien muidenkin moottorikulkineiden saralla varsin merkittävä vaikutusvalta.Yhdessä ja erikseen nämä viisi ajoneuvovalmistajaa ruokkivat vanhaa kunnon mäntämoottoria niin biodieselillä, synteettisellä bensiinillä, kuin vetypolttoaineellakin. Hankkeen tavoitteena on tuoda esiin, että polttomoottorilla on oikeanlaisten polttoaineiden kautta vähintään yhtä paljon potentiaalia liikenteen energiakriisin ratkaisemiseen, kuin täyssähköisillä ratkaisuilla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKilparadan kautta tavoitteisiinKilpa-autoilun eräs suurimmista suoloista on se, että sen kautta kehitetään teknologiaa. Suorituskykyinen auto on niin ikään osoitus tekniikan toimivuudesta. Myös tässä hankkeessa kaikki alkaa rata-autoista, kun Mazda, Subaru ja Toyota ovat kehittämässä ja jo kehittäneet katuautoihin perustuvia kilpa-autoja, joissa mainitut käyttövoimat pääsevät testiin.Mazda Spirit Racing Bio concept DemioValtavirrasta monellakin tapaa poikkeavista mäntämoottoreistaan tunnetun Mazdan alkupanos hankkeessa on rataviritetty Demio (meikäläisittäin Mazda2) 1,5-litraisella Skyactiv-D -dieselmoottorilla. Tämän Mazda Spirit Racing Bio concept Demion on tarkoitus esitellä ja demonstroida dieselvoimanlähteen potentiaalia ja elinvoimaisuutta nimenomaan biodieselillä toimivana. Mazdan kotikaupungissa Hiroshimassa on käynnissä Your Green Fuel -projekti, jossa Mazdakin on tiiviisti mukana. Lyhyesti sanottuna projektin tavoitteena on levittää tietoutta sekä kehittää menetelmiä, joilla esimerkiksi meillekin tutuista paistorasvoista ja muista elintarvikejätteistä saadaan aikaan biodieseliä.Mazda Spirit Racing Bio concept Demio ei ole pelkkä mannekiini, vaan sillä osallistuttiin toissa viikonloppuna Japanissa 94 kierrosta ajettavaan Super Taikyu Raceen Okayaman kansainvälisellä moottoriradalla.Toyotan panos Super Taikyu Raceen oli puolestaan tällä kertaa Corolla, mutta ei mikä tahansa sellainen, vaan vetykäyttöisellä mäntämoottorilla varustettu. Toyota on kehittänyt moista voimanlähdevaihtoehtoa yhteistyössä hankkeen yhtenä osapuolena toimivan Yamahan kanssa vuodesta 2016 lähtien, ja olemmehan saaneet lukea vastaavasta tekniikasta myös työkonejätti JCB:n lanseeraamana. Vetykäyttöinen mäntämoottori poistaa vetyliikenteen edestä erään merkittävän esteen, nimittäin polttokennotekniikan korkean hinnan. Se pienentää vetypolttoaineeseen siirtymisen kynnystä, ollen tekniikaltaan kaikkialla maailmassa tuttu ja turvallinen. Yhteistyössä autonvalmistajien kanssa pyritään kehittämään myös vetyliikennepolttoaineen tuotantoa. Fukuokaan on sitä kautta noussut 3 300 nettokuutiometriä päivässä tuottava laitos.Fukuoka City hydrogen production facilityVielä kehitteillä olevalla, ja siksi osittain salaisella vetymoottoroidulla Corollalla on ollut kisakalenteri melkoisen täynnä. Super Taikyu Racen lisäksi sillä on ajettu Fuji Super TEC 24 tunnin kisassa sekä SUZUKA S-TAI -ajoissa.Lähteet ja kuvat: Mazda, Toyota Teksti: Benjamin HelanderLisää aiheestaOvatko vaihtoehtoiset polttoaineet vastaus ilmailun päästöihin? Vaihtoehtoiset käyttövoimat kasvussa: 67% lisäys viime vuoteen Vaihtoehtoiset käyttövoimat – Hullut kasvuprosentit, pienet määrät Ympäristöystävällisyys näkyy ensirekisteröinneissä – täyssähkön kasvu kovaa, kaasu yhä edellä Vaihtoehtoiset polttoaineet raskaassa liikenteessä – missä mennään? Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”