29.6.2020

Waymon autonomiaa yhä useampaan merkkiin – autonomiayhteistyöhön Volvon kanssa

Volvo logo

Kilpajuoksu autonomisten autojen saattamisesta normaaliksi osaksi liikennettä on kovaa. Perinteisten autonvalmistajien lisäksi kilpailussa on mukana myös tietotekniikan yrityksiä, nyt Volvo ja Waymo ovat ryhtyneet yhteistyöhön autonomisen auton kehittämiseksi.

Autonomia on autonvalmistajille suuri ponnistus, joka on saanut valmistajat ryhtymään yhteistyöhön keskenään, mutta myös uusien alan toimijoiden kanssa.

Google Self-Driving Car Project -nimellä alkanut autonomisen ajamisen teknologiayritys Waymo teki jo ennestään yhteistyötä Fiat Chrysler, Jaguar Land Rover ja Renaulta-Nissan-Mitsubishi -allianssien kanssa. Nyt yritys on julkistanut tekevänsä yhteistyötä myös Volvon kanssa, uutisoi Automotive News Europe.

Tahot ovat sopineet kehittävänsä itseajavaa täyssähköautoa, joka on suunniteltu älykkäitä liikkumistarpeita varten.

Alphabetin tytäryhtiö Waymo kertoi ryhtyvänsä yksinoikeudella Volvon kehityskumppaniksi itseajavien ajoneuvojen saralla, jotka pystyvät toimimaan turvallisesti ilman kuljettajan väliintuloa. Waymo aikoo keskittyä tekoälyyn kuljettaja-ohjelman luomiseksi. Volvon osaksi jää suunnitella ja valmistaa ajoneuvot. Yhteistyö kattaa myös muut Volvon tuotemerkit, Polestarin ja Lynk & CO:n.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Volvo saa jatkaa Uberin kanssa

Kiinalaisen Geelyn omistamalla Volvolla on erillinen hyväksyntä ajoneuvojen toimittamisesta Uber Technologiesille, jonka Uber aikoo varustaa toimimaan itseajavilla autoilla. Volvo siis jatkaa autojen toimittamista Uberille.

Uberin autonomisen ajoneuvoteknologian kehitys häiriintyi, kun sen operoima Volvon autonominen crossover tappoi jalankulkijan Arizonassa 2018. Viime aikoina Uber on karsinut kustannuksista ja henkilökunnasta korvatakseen koronaviruspandemian aiheuttamat tappiot. Toimitusjohtaja Dara Khosrowshahin kerrotaan sanoneen että Uber on avoin käyttämään kilpailijoiden tekniikkaa.

Ulkoasut uusiksi?

Waymon ja Volvon yhteistyö tarkoittaa Waymon paluuta aiempaan tavoitteeseensa keksiä uudelleen miltä itseajavien autojen tulisi näyttää. Itseajavan Firefly-auton jäädessä eläkkeelle 2017 Waymo on asentanut ohjelmistoaan ja sensoreitaan perinteisiin ajoneuvoihin, kuten Chrysler Pacifica -tila-autoihin.

Waymo ja Volvo eivät kertoneet milloin heiltä voi odottaa yhteistä tuotetta.

Lähde: Automotive News Europe Kuvituskuva: Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat