Ajoneuvot | Uutinen | 11.9.2020

WRC3-luokan pistejohtaja Huttunen: ”En tykkää kun R5-autot jaetaan kahteen luokkaan”

Hyundain R5-kalustolla pääsääntöisesti Puolan rallisarjassa kilpaileva Jari Huttunen ajoi Viron MM-rallissa luokkansa toiselle sijalle ja on nyt WRC3-luokan MM-johdossa. Moottori haastatteli lyhyesti jo seuraavaan Puolan ralliin matkaa tehnyttä Huttusta.

Jaa artikkeli

Jari Huttunen ajoi kautta aikain ensimmäisessä Viron MM-rallissa WRC3-luokan toiselle sijalle, ja oli samalla kolmanneksi nopein kaikista R5-autoista. WRC3-luokan voitti vuoden 2003 rallin maailmanmestarin Petter Solbergin poika Oliver Solberg.

Huttunen johtaa Viron toisen sijan ja Ruotsin rallin luokkavoiton turvin WRC3-luokkaa 43 pisteellä. Toisena sarjassa on Marco Wilkinsson 37 pisteellä ja kolmantena Solberg, joka on ainoana kärjestä ajanut kolme rallia, 35 pisteellä.

Ongelmia läpi rallin

Kaksi varsinaista ajopäivää käsittäneen rallin aikana Huttusesta tuli myös isä, kun hänen esikoispoika syntyi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Huttunen kilpailee Puolan rallisarjassa, jonka osakilpailuun hänen täytyi lähteä valmistautumaan lähes heti Viron rallin jälkeen. Huttunen kuitenkin kertoo, että kerkesi pistäytymään kotona rallien välissä.

– Kerkesin mä (käymään kotona), maanantaiaamuna seitsemän aikaan olin kotona ja yhdentoista aikaan illalla lähdin pois, Huttunen kertoo.

Viron rallissa Huttusen Hyundai i20 R5:ssä oli teknisiä ongelmia lähes koko viikonlopun. Lauantaina auton ohjaustehostimessa oli vikaa ja turbon pop off -venttiili temppuili koko päivän. Lisäksi kolmannella erikoiskokeella autosta puhkesi rengas. Tehostinongelma korjaantui lauantai-iltana ohjaustehostimen vaihdolla, mutta pop off -venttiili ei toiminut täydellisesti sunnuntainakaan.

K: Rallin aikana riitti teknisiä ongelmia, mutta millainen fiilis jäi rallista kokonaisuutena?

JH: Säädöt oli aika hyvät, pitoa ei vain tuntunut olevan eikä keksitty siihen lääkettä oikein koko rallin aikana. Jos ohjaustehostin olisi toiminut niin oltaisiin oltu ainakin lähempänä R5-autojen kärkeä. Tulokseen on oltava tyytyväinen.

Ei tietoa seuraavasta MM-esiintymisestä

K: Tätä on tivattu sinulta varmasti jo kyllästymiseen saakka, mutta onko mitään viitteitä että pääsisit ajamaan vielä MM-rallia tällä kaudella?

JH: Ei ole ainakaan mitään varmaa.

K: Onko ollut edes neuvotteluita mistään rallista?

JH: Totta kai vähän ollaan koitettu suunnitella, jos olisi mahdollista ajaa jossain. En osaa vielä sanoa tarkemmin.

K: Onko kisoissa tavoitteena ajaa nimenomaan WRC3-luokan, jonka MM-sarjaa johdat, voitosta vai ajatko kilpaa kaikkia R5-autoja vastaan?

JH: En oikein tykkää tuosta, että R5-autot jaetaan kahteen luokkaan. Kaikkia vastaan kilpaillaan.

Huttunen kertoo myös, että on päässyt testaamaan autoa ja ajamaan kilpailuita kiitettävästi koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta huolimatta. Suurin vaikutus on ollut rallilupauksen mukaan siinä, että kotona on täytynyt olla varovaisempi ulkomailla matkustamisen vuoksi ja kotonaoloaikakin on jäänyt sen takia vähemmälle.

Jaa artikkeli

Keskustelu