18.2.2020 Ajoneuvot Suomalainen huippulupaus jätti tehdaskuskit Ruotsin rallissa taakseen – ei hermoile uran jatkumisesta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ruotsin MM-rallissa WRC3-luokan voittanut ja samalla kaikista R5-luokan autoista nopeimmaksi ajanut Jari Huttunen toivoo näyttöjensä riittävän urallaan etenemiseen, mutta ei kuitenkaan ota suurta stressiä epävarmasta tilanteestaan huolimatta. Kiuruvetinen 25-vuotias rallilupaus Jari Huttunen on kilpaillut erinäisissä ralleissa Hyundai i20 R5 -autolla vuodesta 2017. Tälle kaudelle Hyundain WRC2-tehdaskuljettajapaikat ja täten myös tuoreet versiot valmistajan kilpureista menivät Nikolay Gryazinille ja Ole Christian Veibylle. Aiemmin Huttusen manageri, kaksinkertainen rallin maailmanmestari Marcus Grönholm kertoi Hyundain olleen kiinnostunut myös ajattamaan Huttusta, mutta tähän ei suomalaisten rahat kuitenkaan riittäneet. Huttunen lähti Ruotsin MM-ralliin Hyundai i20:n vanhalla vuonna 2016 debytoineella kehitysversiolla, jota on pidetty muihin R5-autoihin nähden lähes kilpailukyvyttömänä. Ruotsissa Huttunen oli silti luokkansa nopein, ottaen Hyundaille kautta aikojen ensimmäisen R5-luokan MM-rallivoiton. Huttunen kuvailee voittoa uransa toistaiseksi tärkeimmäksi. Toiseksi nopeinta vauhtia R5-autoista piti niin ikään Grönholmin suojatti Emil Lindholm. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Škoda ja Hyundai eri planeetoilta Huttunen pääsi testaamaan autoa Keski-Suomessa kahden päivän ajan. Voittotaisteluun mukaan päästäkseen auto täytyi saada kulkemaan halutusti, mutta mitään sen kummempaa eroa normaaliin testaukseen ei Huttusen mukaan ollut. – Pari päivää testattiin Jyväskylän lähistöllä. Ei siinä mitään erikoista tehty, alusta saatiin toimimaan erinomaisesti Ruotsin rallia varten. Viime vuonna Ruotsissa Huttunen teki historiaa ajaessaan yleiskilpailun pohja-ajan R5-luokan Škoda Fabialla jättäen taakseen myös jokaisen WRC-auton. Lisäksi Huttunen voitti Suomen MM-rallissa WRC2-luokan Škodalla vuonna 2017. Erot Hyundain ja Škodan välillä ovat Huttusen mukaan suuret. Huttunen Suomen MM-rallissa Hyundai i20 R5:llä vuonna 2019. – Ei niitä autoja oikein pysty edes vertaamaan, Škoda on oikeastaan aivan eri planeetalta kuin Hyundai, tunnetusti harvasanainen, ’’syväjäämieheksi’’ tituleerattu Huttunen toteaa. Tämän vuoden Ruotsin rallin jälkeen Huttusta ajattavan puolalaistalli 2Brallyn varikkoteltassa nähtiin myös Hyundain tallipäällikkö Andrea Adamo. Huikeasta suorituksesta huolimatta Adamo ei ole toistaiseksi vihjaillut suomalaiselle huippulupaukselle jatkosta. – Kyllähän Adamo vieraili viikonlopun aikana meidän teltassa useaan otteeseen. Ei ollut jatkosta sen kummempia puheita, toivottavasti jotain on kuitenkin luvassa. Tällä kaudella Huttusen kisakalenteriin kuuluu myös ainakin Suomen MM-ralli ja Puolan kansallinen rallisarja 2Brallyn riveissä. Kysyttäessä uran jatkumisesta Huttunen antaa hyvin jalat maassa -tyylisen vastauksen. – Toivottavasti lisää kilpailuja tälle vuodelle on vielä luvassa, ja jospa uralla pääsisi vielä etenemään. En minä siitä kuitenkaan enää hermoile, katsotaan mitä tulee tapahtumaan. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuvat: Moottorin arkisto / Aake Kinnunen Lue lisää: Jääradalla Tommi Mäkisen ja Marcus Grönholmin kanssa – BMW Business Rally Ralliauton kyydissä: Neste Rallin voittaja-auto Toyota Yaris WRC Kris Meeken käsittelyssä Ralliauton kyydissä: Jesse Turunen ja Pohjoismaiden ensimmäinen Hyundai i20 R5 Rallikyyditys: Hyundai i20 WRC Henri Toivosen Lancia Delta S4 – rallin enkelit Harjulla Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 2.8.2026 Uutinen Kumpi on pahempi: fossiilinen polttoaine vai kiinalainen sähköauto? 1.8.2026 Uutinen Kiinalaisilla 10,9% Euroopan automarkkinoista – analyytikot korjaavat ennusteitaan kiireellä ylöspäin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 9.8.2026 Klassikko Tiesitkö, että James Bondin auto ei ollut oikeasti DB5 vaan tämä Aston Martinin aiemmin esitelty Gran Turismo? 10.8.2026 Taksit Taksilakiin jäi useita valuvikoja – viranomainen kriittisenä 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia - TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow'n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla