10.6.2018 Ajoneuvot Hatunnosto perinteiselle urheiluautolle – Aston Martin V12 Vantage V600 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aston Martin on siirtymässä mallistossaan uuteen aikaan, mutta ensin on aika jättää osuvat jäähyväiset perinteille. Autoteollisuus kehittyy koko ajan ja sen mukana tietysti myös autoluokat. Pääosaa näyttelevät nyt erilaiset sähkömoottorit, automaattivaihteistot, suuret kosketusnäytöt sekä autonominen ajaminen. Myös urheiluautot on vedetty kehitykseen mukaan – perinteiden ja tyylin kustannuksella. Onneksi Aston Martin näyttää ainakin arvostavansa tätä tyyliä, ja teki kunnianosoituksena viimeisen vedoksen legendaariselle VH-pohjarakenteelleen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tarina alkoi vuonna 2004 Muun muassa maailman arvostetuimmaksi automerkiksi valittu Aston Martin esitteli vuonna 2004 DB9:n. Malli saapui jatkoksi jo 1940-luvulla alkunsa saaneelle DB-malliperheelle. Samalla se esitteli uuden perusrakenteen, tyypiltään VH, jonka nimi tulee englanninkielen sanoista vertical ja horizontal. Lyhyesti sanottuna VH-rakenteen hieno idea on, että kun uloimmat korinosat eivät kuulu kiinteään korirakenteeseen, on malleja helppo muokata, eli esimerkiksi tehdä uusia malliversioita tietyn mallisarjan yhteyteen. Aston Martin onkin tullut tunnetuksi lukuisista ja taas lukuisista eri malliversioistaan ja erikoismalleistaan. Yhteisestä nimestä huolimatta VH-perusrakenne on kuitenkin kehittynyt vuosien varrella, joten elinkaarensa aikana VH eteni aina neljänteen sukupolveen saakka. VH-alustalle on liki 15 vuoden ajalla rakennettu lukuisia eri malleja, monilta osin legendaarisia sellaisia. Näitä ovat esimerkiksi juuri vuonna 2004 markkinoille tullut ”grand Tourer” DB9, jota valmistettiin coupéena sekä vuodesta 2005 avokattoisena, eli Aston-kielellä Volantena, lukuisina eri versioina aina vuoteen 2016, jolloin esiteltiin kokonaan uudelle rakenteelle pohjautunut DB11. Vuonna 2007 pajalta tuli ulos jälleen kahdella korimallilla DBS V12, joka oli kireämpi versio sisarestaan DB9:stä. Vuonna 2010 tapahtui tehtaalla kummia, kun portista ajoi ulos DB9:n nielaissut Virage, tämä olikin ainoa VH-rakenteelle tehty neliovinen, nimeltään Rapide. Seuraavana vuonna tämä ahmatti, eli Virage esiteltiin virallisesti, mutta Virage osoittautui hieman kehnoksi välimalliksi ja markkinointiharjoitukseksi DB9:n ja DBS:n välissä, ja tuotanto lopetettiinkin jo vuonna 2012. Samana vuonna mallistoon saapui eräänlainen DBS:n korvaaja, toisen sukupolven Vanquish, jonka valmistus on jatkunut kuluvaan vuoteen asti koko ajan ’kiristyvinä’ versioina, viimeisimpänä 603-hevosvoimainen Vanquish S. Vuonna 2012 tuli myös lyhyt ’tähdenlento’ V12 Zagato. Tämä V12 Vantageen perustunut rata-aihio poikkesi myös ulkonäöllisesti eniten muista VH-Astoneista. Malliston pienemmässä päässä tarina alkaa 2005, kun urheilumalli V8 Vantagen tuotanto alkoi. Se sai neljä vuotta myöhemmin jatkeekseen neljä lisäsylinteriä, eli V12 Vantagen. Nyt kun VH-sukupolvi on virallisesti poistumassa uusien mallien edestä, päätti Aston todella kunnioittaa perinteitä, ja esitteli tälle vuodelle V12 Vantage V600 -erikoismallin. Toisen sukupolven V600 on aito urheiluauto V12 Vantage V600 on todella toisen sukupolven edustaja, sillä ensimmäisenä tuota nimeä kantoi vuonna 1998 V8 Vantage V600. Minkälainen on sitten aito urheiluauto? Siitä on tietysti esitetty monenlaisia mielipiteitä, mutta yleensä sellaisen ajatellaan olevan kaksipaikkainen, takavetoinen, matalakorinen auto, jossa on hyvä teho-painosuhde ja manuaalivaihteisto. Likimain tällainen on V600. Aston Martin Vantage -malleissa on aina luotettu vahvasti käsityön suureen voimaan. Luonnollisesti robotit eivät ole myöskään tätä 14 kappaleen erikoiserää pilanneet valmistaneet. Kori koostuu pääosin hiilikuidusta, ja ”tavalliseen” V12 Vantageen verrattuna uutta ovat helmat, maski ja konepelti, jotka vastaavat entistä paremmin konepellin alla pyörivää voimanlähdettä. Erikoismalli on ulkoisesti tyylikkään tummanpuhuva. Voimalinja voisi olla vaikka vuodelta 1968 – tosin sillä erotuksella, että moottorista irtoaa 200–300 hevosvoimaa enemmän tehoa ja vaihdelaatikosta löytyy 2–3 lisävaihdetta. Muuten voimalinja vapaastihengittävine moottoreineen ja manuaalivaihteistoineen noudattelee hyväksi havaittua reseptiä. V600:n 6-litrainen V12 antaa kahdenkymmenen vuoden takaisen mallin tavoin 600 hevosvoimaa. Jatkeena olevassa käsivaihteistossa on seitsemän vaihdetta. Nautittavasta kyydistä vastaa säädettävä erillisjousitus. V600-erikoiserä valmistetaan kahtena versiona, seitsemän kovakattoisena ja seitsemän avomallisena. Sisätiloissa jatkuu sekä käsityö, hiilikuitu että tummat värivalinnat. Hiilikuidun rinnalla kojelaudan materiaaliksi on tullut anodisoitu alumiini ja ultrakevyissä istuimissa on uusi käsin ommeltu tikkauskuvio. Vanhoihin Vantage-malleihin verrattuna uuden ilmeen on saanut myös keskikonsoli. V12 Vantage V600 paketoi maailman arvostetuimman automerkin erään aikakauden hienolla tavalla. Vanhojen mallien viimeiset hurraat nähdään tämän vuoden kolmannellä neljänneksellä. VH-rakenteen tilalle tulee DB11-mallin johdolla uudella alumiinirakenteella ja saksalaisella Mercedes-AMG -yhteistyöllä uusi sukupolvi. Uusi Vantage-malli taasen tulnee tuotantoon 2019. Katsotaan 20 vuoden kuluttua uudelleen, millainen mahtaa olla kolmannen sukupolven Vantage V600. Teksti: Benjamin Helander Lähde ja kuvat: Aston Martin Lue myös: Lippulaivan pikavaihto: Aston Martin DB11 AMR Aston Martin DB11 – korunkaunis uusklassinen GT Mr. Bond, autosi on nyt myynnissä – uusi Aston Martin Vantage mukailee DB10-elokuvatähteä Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.5.2024 Ajoneuvot Rolls-Royce päivitti pyydetyimmän mallinsa – tällainen on Cullinan Series II 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä 6.5.2024 Ajoneuvot Mini Aceman on BMW:n vastine tulikuumille kompaktien premiumsähköcrossovereiden markkinoille 5.5.2024 Ajoneuvot Land Rover valmistelee kahta superuutuutta – virallisissa salakuvissa täyssähköinen Range Rover sekä V8-mörkö Defender Octa 4.5.2024 Ajoneuvot Ferrari 12 Cilindri – nimi kertoo kaiken oleellisen tästä upeasta super-grand tourerista 2.5.2024 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit pahasti jäljessä viime vuodesta 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 1.5.2024 Ajoneuvot Tiesitkö, että halvimmillaan täyssähköisen Bugattin puikkoihin pääsee vain noin 30 000 eurolla? 30.4.2024 Ajoneuvot Kialta raskaamman sarjan uutisia – ”järjettömän tehokas” EV9 GT ja globaalien markkinoiden Tasman-avolava luvassa alle vuoden sisällä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.5.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz S124 ja katsastuksen helppouden viehätys 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä 7.5.2024 Liikenne Kesäkuu tuo vakuutuspakon yli 25 kg painaville tai yli 25 km/h -kulkeville moottorikulkineille 7.5.2024 Automatkailu Volkswagen New California: kulttiteltta neljällä pyörällä 8.5.2024 Koeajo Koeajo: Ford Tourneo Courier – kantti kantilta monikäyttöisyyttä 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 7.5.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz S124 ja katsastuksen helppouden viehätys 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 14.4.2024 Koeajo Maistiainen: Dacia Duster on nyt kokonaan uusi ja osoittaa tietä koko merkille 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe