8.3.2022 Liikenne Ikä ja viat kulkevat käsi kädessä Traficomin katsastustilastossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viime vuonna katsastuksessa käyneiden autojen keski-ikä kasvoi ja samalla myös huomautettavaa oli aiempaa enemmän. Traficomin katsastusraportti vuodelta 2021 kertoo, että autokannan vanheneminen näkyy myös katsastuskonttoreilla. Kun 2020 autojen keski-ikä oli 14,3 vuotta, on 2021 keski-ikä 14,5 vuotta. Samalla hylättyjen autojen osuus on kasvanut, sillä vanhimmissa autoissa tapahtuu hylkäyksiä moninkertaisesti uudempiin verrattuna. – Uudempien autojen katsastustulokset eivät kuitenkaan juuri vaikuta kaikista katsastuksista laskettuun hylkäysprosentiin, koska vanhemmissa autoissa havaitaan vikoja ja niitä myös hylätään katsastuksessa moninkertainen määrä uudempiin verrattuna. Kaikista hylätyistä katsastuksista yli 70% kohdistuu 14 vuotta ja sitä vanhempien ajoneuvojen katsastuksiin, kommentoi Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tarkastaja Vesa Lampinen. Yhteensä katsastuksia tehtiin noin kaksi miljoonaa, mikä on 2,7% vähemmän kuin 2020. Katsastusten määrään vaikuttaa 2018 tulleet uudet katsastusaikavälit, joiden yhteydessä myös arvosteluperusteita muutettiin. Kaikista henkilöautojen määräaikaiskatsastuksisa hylättiin vuonna 2021 27,2%, mikä on yhden prosenttiyksikön enemmän kuin 2020. Alle 15-vuotiaissa automalleissa hylkäysten kasvua oli 0,3 prosenttiyksikköä. Yhteensä ajokieltoon johtavia vikoja löydettiin noin proentissa katsastuksista, eli 20 000. Yleisimmin ajokieltovika löytyi käyttöjarrusta tai renkaiden kunnosta. Samalla julkaistiin mallikohtaiset katsastustiedot, joissa esiintyvät ensimmäistä kertaa muun muassa Volvo XC40, Seat Arona, Škoda Karoq ja Volkswagen T-Roc. Lähde: Traficom Kuva: Moottorin arkisto a:2:{i:0;s:5:"41087";i:1;s:5:"72957";} Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 11.6.2026 Moottoriurheilu Klassikko: Lancia Stratos nousi suoraan 1970-luvun rallimaailman huipulle 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km