3.6.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Fisker Karma Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomessa valmistettu auto on aina erityinen, mutta Fisker Karma on monella muullakin tavalla täysin poikkeuksellinen latausmahdollisuudella varustettu varhainen hybridisukkula. Fisker Karma on käynyt läpi autoalan koko kirjon sekä hyvässä että pahassa. Monella tapaa kehuttu ja odotettu erikoinen malli sai hienon vastaanoton. Myynti alkoi kuitenkin tahmeasti ja jatkon vesitti laajaa julkisuutta saaneet ikävät tapahtumat. Aloitetaan tarina kuitenkin aivan alusta. Suomessa valmistetun yhdysvaltalaisen auton isähahmo automuotoilija ja yrittäjä Henrik Fisker omaa kansalaisuuden Yhdysvaltojen lisäksi myös Tanskan puolelle. Henrik Fisker on parhaiten tunnettu upeista muodoista, jotka hän on antanut muun muassa Aston Martin DB9:n ja BMW Z8:n kaltaisille autoille. Samalta herralta muuten tilattiin Tesla Model S -mallin muotoilun lähtökohta vuonna 2007. Noihin aikoihin Henrik Fisker perusti Kaliforniaan omia autoja valmistavan yrityksen nimellä Fisker Automotive, joka oli jatkumoa Fisker Coachbuildille. Fisker Automotiven ensimmäinen oma tuote oli Fisker Karma, jonka esituotantoversio esiteltiin yleisölle Detroitin autonäyttelyssä vuonna 2008. Fisker Karma sai positiivisen vastaanoton ilmestyttyään, joten potentiaalia riitti. Markkinoille se saatiin vuonna 2011 ja ostajakuntaan kuului muun muassa Leonardo di Caprio. Vastaanotto oli positiivinen ja esimerkiksi Top Gearin James May nimesi Karman valinnakseen vuoden autoksi 2011. Autot valmistettiin Uudenkaupungin autotehtaalla Suomessa. Valitettavasti akkutoimittaja A123 Systems joutui tekemään useita laajamittaisia takaisinkutsuja ja lopulta lopettamaan toimitukset kokonaan. Useampi Fisker Karma syttyi myös palamaan erinäisistä syistä nuoren autonvalmistajan mainetta nakertaen. Näiden seurauksena Fisker ajautui vararikkoon ja Karma jäi harvinaisuudeksi, sillä vain muutama tuhat autoa ehti valmistua. Tämänkertainen käytetty erikoisuus on punainen Fisker Karma. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Fisker Karma Tämänkertainen käytetty erikoisuus Fisker Karma on ylellinen, sulavasti muotoiltu, neliovinen ladattava hybridi. Myynnistä löytämämme yksilö on ensirekisteröity vuonna 2013 ja se on kerännyt tähän mennessä noin 25 000 kilometriä. Punaisen yksilön hintapyynti on kirjoitushetkellä 66 000 euroa. Autossa on yhdistetty perinteinen polttomoottori sekä sähköinen voimalinja, josta tulee nimitys hybridi. Polttomoottori ei tässä tapauksessa ole kuitenkaan missään vaiheessa suoraan yhteydessä pyöriin, vaan sitä käytetään akkujen lataamiseen. Pyöriä pyöritetään aina sähkömoottorin avustuksella. Karma liikkuu pelkällä sähköllä maksimissaan noin 80 kilometrin matkan ja tämän jälkeen on turvauduttava polttoaineen polttamiseen energian tuottamiseksi sähkömoottoreiden pyörittämiseksi. Karman litiumioniakuston kapasiteetti on noin 20 kWh ja sen avulla on ajettavissa maksimissaan 80 kilometrin matka sähköisesti polttomoottoria käynnistämättä. Karmassa on kaksi sähkömoottoria, jotka hoitavat auton liikuttamisen. Akkuja ladataan tarvittaessa kaksilitraisella nelisylinterisellä polttomoottorilla. Komean 2,4 tonnia painavan hybridin kiihtyvyys 100 kilometrin tuntinopeuteen pelkällä sähköllä kestää noin 7,5 sekuntia. Autolle luvataan kiihtyvyys paikaltaan 100 kilometrin tuntinopeuteen noin 6 sekunnissa, kun sekä polttomoottori että akusto työskentelevät yhdessä suurimman tehon saavuttamiseksi. Koko järjestelmän ilmoitettu yhteisteho on noin 400 hevosvoimaa ja tällöin rajoitettu huippunopeus on noin 200 kilometriä tunnissa. Ehkä mallinimi on enne, mutta Fiskerin esikoinen koki hurjasti hyvää ja paljon pahaa hyvin lyhyessä ajassa. Fisker Karma omaa melkoisen draaman kaaren uuden automerkin perustamisesta tuotannon loppumiseen. Jo pelkästään tämä tekisi autosta mielenkiintoisen, mutta kotimaisuusaste lisää oman mausteensa soppaan. Mielenkiintoinen auto tulee muistaa tarinansa vuoksi, joten omistajia tarvitaan juttua jatkamaan. Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi, Fisker Lue lisää Kaikki artikkelit 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 10.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetty erikoisuus: Varhainen ja supersiisti Lada Samara 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 4.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Alfa Romeo 147 -kesäauto kertoo, miksi kaksioviset autot ovat kuolleet sukupuuttoon 3.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Lancia Thema 8.32 – italialainen loistoauto Ferrarin sydämellä 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla