3.8.2021

Koeajo: Mercedes-Benz EQS 580 4Matic – Esikuvan elkein

Mercedes-Benz EQS 580
Anna on Roads

Mercedes-Benz EQS on valmistajansa ensimmäinen pelkästään sähköautoille suunnitellulle perusrakenteelle pohjautuva edustusluokan auto. Odotukset ovat kovat, sillä EQS tähtää selkeästi oman luokkansa esikuvaksi. Hyvää: voimalinjan toiminta, tilat, mukavuus. Huonoa: A-pilarien katveet, takaistuimen mukavuus ei S-sarjan tasolla.

Mercedes-Benz aloittaa uuden sukupolven sähköautojen tarinan suoraan huipulta. Ensimmäinen pelkästään sähköautoille tarkoitetulle perusrakenteelle tehtävä auto tottelee nimeä EQS. Ja kuten viimeinen kirjain antaa olettaa, kyseessä on tuoreen Mercedes-EQ-brändin alta löytyvä vastine perinteiselle S-sarjalaiselle.

Mercedes-Benz EQS 580

Tässä vaiheessa on syytä paneutua Mercedeksen nimeämisen koukeroihin. Perinteiset polttomoottoriautot kantavat edelleen tuttua nimeä Mercedes-Benz. Valmistaja on halunnut erottaa erikoismallistoja entistä selvemmin viime vuosina esittelemällä uusia alabrändejä. Esimerkiksi Mercedes-AMG:n alta löytyvät urheilullisimmat mallit, Mercedes-Maybach edustaa ylellisimpiä versioita ja sähköautot löytyvät jatkossa Mercedes-EQ:n alta. Uusi EQS ei kuitenkaan ole viralliselta nimeltään Mercedes-EQ EQS, eikä Mercedes EQS, vaan EQS by Mercedes-EQ. Suomennettuna siis EQS Mercedes-EQ:lta. Totuttelemme vielä tähän uuteen nimeämistapaan, joten kirjoitamme auton nimen tässä jutussa muodossa Mercedes-Benz EQS.

Mercedes-Benz EQS 580

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Irti polttomoottoreista

Uutuus ei siis suoranaisesti pohjaudu mihinkään aiemmin nähtyyn malliin. Tämä on tuonut uudenlaista vapautta Mercedeksen aiempiin sähköautoihin verrattuna, jotka kaikki ovat pohjautuneet polttomoottoriautojen kanssa jaetulle pohjalevylle. Polttomoottorin puuttuminen näkyy esimerkiksi poikkeuksellisen matalassa ja lyhyessä keulassa. Mittojensa osalta EQS sijoittuu S-sarjan kahden koripituuden väliin, mutta sisätilojen osalta se on lähempänä Lang-versiota.

Mercedes-Benz EQS 580

EQS:n muotoilu on herättänyt huomiota jo konseptiautosta alkaen. Hyvin pyöreälinjalinjainen keula ja Mercedes-EQ:lle ominainen laaja musta maski vaativat hetken totuttelua. Jollain asteella siitä puuttuu tilanteen haltuun ottavaa määrätietoisuutta. Muotoilun taustalta löytyy pyrkimys ilmanvastuksen optimointiin, mikä on olennainen osa auton kokonaistaloudellisuutta. Tuulitunneleissa vietetty aika ei ole mennyt hukkaan, sillä EQS on maailman ensimmäinen sarjatuotantoauto,jonka ilmanvastuskerroin tietyllä 19-tuumaisella vanteella on 0,20. Tärkeä osa ilmanvastusta toki on myös auton otsapinta-ala, joka EQS:n tapauksessa on 2,51 m2.

Pinnan alta löytyvä rakenne on tyypillinen nykypäivän sähköautoille. 400 voltin jännitettä hyödyntävä akusto on sijoitettu ohjaamon alle ja lanseerausvaiheessa tarjolla on 10 tai 12 moduulista rakentuva akku. Näiden käytössä olevat kapasiteetit ovat 90 ja 107,8 kWh, ja isommalla akulla varustetun takavetoisen EQS 450+:n toimintamatka on markkinoiden kärkilukema 780 kilometrillä. Nelivetoisenkin toimintamatkaksi ilmoitetaan lähes 700 kilometriä, joten ihan jokaisella pikalaturilla EQS:llä ei tarvitse pysähtyä. Vakiona autosta löytyy 11 kW AC-laturi ja lisävarusteena tarjotaan 22 kW versiota. DC-latauksen teho on 200 kW ja lataus välillä 10–80 prosenttia onnistuu noin puolessa tunnissa.Mercedes-Benz EQS 580

Jatkossa EVA2-nimeä kantava rakenne tullaan näkemään myös pykälän verran pienemmässä EQE-mallissa, sekä katumaasturiversioissa EQS SUV ja EQE SUV. Akustosta tullaan siis todennäköisesti näkemään myös pienempiä versioita.

EQS tulee tarjolle alusta alkaen sekä taka- että nelivetoisena. Molemmilla akseleilla käytetään kestomagnetoituja synkronimoottoreita ja nelivetoversioissa takamoottori on hieman tehokkaampi ajodynamiikan nimissä.

Laadukasta tunnelmaa

Yksi EQS:n erikoisuuksista ilmenee jo autoa lähestyttäessä. Oven pintaan vetäytyvät kahvat tulevat esille S-sarjan tavoin, mutta tämän jälkeen myös itse ovi avautuu automaattisesti. Automaattisesti mukavuusovet siis ennakoivat ovien avaustarvetta ja avustavat oven aukaisemisessa sekä sulkeutumisessa oviin kohdistuvien voimien perusteella. Varusteen todellinen hyöty jäi ainakin koeajolla varsin vähäiseksi, ja muutamissa tilanteissa tekoäly yritti olla eri mieltä ihmisen kanssa.

Mercedes-Benz EQS 580

Sisällä on vastassa ennätyksellinen näyttöelämys, joka kuuluu koeajossa olleen EQS 580 4Matic -mallin vakiovarusteluun. Nimeä MBUX Hyperscreen kantava kokonaisuus tarkoittaa 141 senttiä leveää tasaista pintaa, jonka alle on sijoitettu kolme erillistä näyttöä.

Mercedes-Benz EQS 580

Kuljettajan edessä on 12,3-tuumainen näyttö, joka on huomiota herättävän jyrkässä kulmassa yhtenäisen pinnan takia. Kulmasta johtuen mittariston päälle on jouduttu tekemään myös pieni lippa heijastuksien minimoimiseksi.

Mercedes-Benz EQS 580

Keskiosaa hallitsee 17,7-tuumainen vaakasuuntainen näyttö ja etumatkustajan edessä on oma 12,3-tuumainen näyttö. Käytön kannalta tämä ei juurikaan eroa vakiovarusteisesta asettelusta, joka on yhtenevä uuden S-sarjalaisen kanssa. Esittelimme nämä ratkaisut aiemmin myös verkkosivuillamme:

Mercedes-Benz EQS 580Kun katseen saa irti näytöistä, löytää kuljettaja ympäriltään odotusten mukaisesti laadukkaita materiaaleja sekä tyylikästä viimeistelyä. Oikeastaan ainoa epämiellyttävä asia ovat viistot ja paksut A-pilarit, jotka jättävät taakseen isot katvealueet.

Mercedes-Benz EQS 580

Takapenkillä on reilusti tilaa kuten mitoista voi olettaa. Istahtamista seuraa kuitenkin lievä pettymys, sillä istuinosa ei tarjoa juurikaan reisitukea ja ainoa säätömahdollisuus on muutaman asteen kaltevuussäätö selkänojassa. Tämän suhteen EQS ei pärjää klassisille edustusautoille.

Mercedes-Benz EQS 580

Myös tavaratila on hulppean kokoinen ja ison liftback-tyylisen luukun ansiosta tila on hyvin hyödynnettävissä. Valitettavan korkea nostokynnys vaikeuttaa painavien esineiden lastausta ja lisää osaltaan myös takapuskurin naarmuuntumisen riskiä.

Mercedes-Benz EQS 580

Mukavuus nimen edellyttämällä tasolla

Mercedes ei ole lähtenyt hämmentämään turhaa perinteistä käyttölogiikkaa. Virta kytketään Hyperscreenillä varustetuissa autoissa keskikonsolista löytyvästä painikkeesta, jonka jälkeen ajosuunta valitaan merkille ominaiseen tapaan ohjauspyörän takaa löytyvällä viiksellä. Tuttua ja turvallista.Mercedes-Benz EQS 580

Liikkeelle lähdetään ensiluokkaisella sulavuudella. Ohjaamossa tuntuu ensimetreistä alkaen olevan eristettynä ulkopuolisesta maailmasta. S-sarjalaisen kanssa samoja komponentteja jakava ilmajousitus ja säädettävä iskunvaimennus eivät jätä toivomisen varaa kaupunkiliikenteessä; sekä terävät saumat että hidastetöyssyt ylittyvät pehmeästi, mutta ilman ylimääräisiä korin liikkeitä.

Myös kuljettajan paikalla kaikki toimii kuten pitääkin. Ohjaus on miellyttävän kevyeksi tehostettu ja välityssuhde keskialueella miellyttävän rauhallinen. Suuremmilla kääntökulmilla muuttuva välityssuhde ja vakiovarusteinen nelipyöräohjaus vähentävät ratin pyörittelyn tarvetta ahtaissa paikoissa tehden autosta myös kokoistaan pienemmän tuntuisen.

Mercedes-Benz EQS 580

Voimalinja toimii odotusten mukaisesti. Kaasupolkimen vaste on rauhallinen ja voiman tarkka annostelu on helppoa. Mercedes ei ole sortunut liiallisen terävään vasteeseen, jolloin pehmeä ja sulava liikkuminen vaatii millintarkkaa jalkatyöskentelyä. Hidastuvuuden suhteen kuljettaja voi valita ohjauspyörän siivekkeistä vapaan rullauksen, kolmen hidastuvuusvoimakkuuden sekä automaattiasetuksen väliltä.

Mercedes-Benz EQS 580

Automaattiasetus hidastaa tarvittaessa pysähdyksiin saakka edessä olevien ajoneuvojen mukaisesti myös ilman aktivoitua vakionopeudensäädintä. Järjestelmä toimii suhteellisen hyvin, mutta ajoittain automaattiasetus tekee monien muiden valmistajien järjestelmien tavoin haamujarrutuksia. Useimpien saksalaisvalmistajien tavoin myöskään Mercedes ei tarjoa puhdasta yhden polkimen ajoa.

Mercedes-Benz EQS 580

Maantienopeuksissa EQS osoittautuu ensiluokkaiseksi matkakumppaniksi. Se on hiljainen, vakaa ja kaikin puolin vaivaton. Mutkaisemmilla teillä massa alkaa tulla esille, mutta auton käytös säilyy kaikissa tilanteissa neutraalina. Määrätietoisemmin kaasupoljinta polkaistessa 2,5 tonnin keijukainen ampaisee liikkeelle vakuuttavalla vaivattomuudella. Palaamme kulutuksen arviointiin ja latauksen toimivuuteen kotimaan koeajolla syksyn aikana.

EQS haluaa selkeästi ottaa sähköautoilun esikuvan paikan haltuun. Se ei ole maailmaa mullistavaa edelläkävijä, mutta monien odottama erittäin laadukkaasti ja tyylikkäästi tehty iso sähköauto. Suoritus on sen verran vakuuttava, että se tulee olemaan mittatikku ylellisten sähköautojen joukossa.

Teksti: Mikko Autio Kuvat: Vesa Eskola ja Mikko Autio Avauskuvassa: Anna on Roads

Mercedes-Benz EQS 580 4Matic

Moottori

Sähköauto, neliveto. Etuakseli 140 kW (190 hv), taka-akseli 245 kW (333 hv).

Teho

385 kW (524 hv)

Vääntö

855 Nm

Vääntö

855 Nm

Akku

Akuston energiasisältö: käytössä oleva 107,8 kWh. Lataus: Type 2 11 kW 3 x 16 A (lisävarusteena 22 kW), CCS 200 kW.

Toimintamatka

676 km

Kiihtyvyys 0–100 km/h

4,3 s

Huippunopeus

210 km/h

Kulutus l/ 100 km

WLTP-kulutus 17,4–21,8 kWh/100 km (vapaakenttä)

Mitat

pituus 5216 mm, leveys 1926 mm, korkeus 1512 mm, akseliväli 3210 mm
Tavaratila: 610–1770 l
Omamassa: 2585 kg

Vetokyky jarrullinen/ jarruton

750 / 750 kg

Euro NCAP

Ei testattu

Takuu

2 vuotta, ajoakku 10 vuotta / 250 000 km

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat