Koeajo: Honda NSX – analoginen digitaalinen

Tuplaturbomoottori, 9-portainen kaksoiskytkinvaihteisto, kolme sähkömoottoria, sähköinen jarrupoljin... Kaiken tämän Honda on koonnut perinteiseksi analogiseksi ajokokemukseksi. Hyvää: Suorituskyky, ajettavuus. Huonoa: Pari kierrosta lisää, kiitos.  

Kaksi kierrosta sateisella kilparadalla. Se ei tee oikeutta kirjoittaa Honda NSX:stä. Yhtä epäoikeudenmukaista olisi jättää kertomatta keskimoottoriautosta, johon japanilaismerkki on satsannut vähintäänkin kaiken osaamisensa.

Tuplaturboahdetun V6:n ja sähkömoottorien kyydittämään hybridisuperautoon tekisi mieli tutustua rauhassa. Ensimmäiset kierrokset tuntumaa hakien, sitten vähitellen vauhtia nostaen.

Teknisesti uusi NSX on jotain ihan muuta, mitä Honda on aiemmin tehnyt. Jos ensimmäisen NSX:n juttu oli tarjota ferrarimaista suorituskykyä luotettavassa ja vaivattomassa paketissa, tähtää uusi korkeammalle. Se haluaa tarjota Porsche 918 Spiderin kaltaisen hyperautotekniikan viidenneksen hinnalla. Pelkkää teknologiaa voisi ihmetellä päiviä.

Suoraan asiaan

Tekniseen tutustumiseen tai rauhalliseen lämmittelyyn ei ole aikaa. NSX:stä pitää saada jotain irti vain kahden kierroksen aikana. Valkoisen keskimoottoriauton Audi R8:ia muistuttava keula rullaa Pärnun Auto24Ring-moottoriradan varikkotien päähän. Sen jälkeen nilkka suoristuu.

V6 aloittaa harvakäyntisen murinansa ja turbojen suhina yltyy. 581 hevosvoimaa piiskaavat leveitä renkaita lainehtivaa asvalttia vasten. Honda kiihtyy pidon rajoilla, mutta korjausliikkeitä ei tarvitse. Aivan luvattua 2,9 sekunnin kiihdytystä sataseen tässä kelissä ei varmasti saavuteta. Takaraivossa kolkuttaa muistutus: ”tiedoksi vain, ettei autoa ole vakuutettu rata-ajoon”.

Kaksoiskytkinvaihteisto lyö seuraavan vaihteen. Murinan ja suhinan sekamelska kantautuu keskimoottorityyliin takaa, mutta sointi ja kiihtyvyys tuovat mieleen Nissanin GT-R:n.

Japanilaisten superkaksikolla on paljon yhteistä, mutta lähes vuosikymmenen ikäero on johtanut hyvin erilaiseen toteutukseen. Nissan loihti autonsa vielä perinteistä mekaniikkaa palvoneella aikakaudella, joten nopeutta haettiin ahtopaineesta ja huippuälykkäästä nelivedosta.

Lisävauhtia sähköstä

Hondan menolipussa lukee hybridi – tosin nyt nopeuden, ei taloudellisuuden tähden. 3,5-litrainen polttomoottori, Hondan perinteinen jalokivi, on hävitetty syvälle turboahtimien ja sähkömoottorien sekaan. Kumpaakin etupyörää hallitsee yksi sähkömoottori. Kolmas on paritettu yhdeksänvaihteiseen kaksoiskytkinlaatikkoon. Monimutkaista kokonaisuutta hallitsee perinteisen hiotun mekaniikan sijaan ohjelmakoodi.

Voimavarat jakautuvat seuraavasti: polttomoottori 507-hevosvoimaa, vaihteiston sähkömoottori 48-hevosvoimaa ja etuakselin sähkömoottorit 37 hevosvoimaa per pyörä. Kaikki moottorit eivät saavuta huipputehoaan samanaikaisesti, mutta parhaimmillaan yhteisteho nousee mainittuun 581 hevosvoimaan.

Mitä tahansa monimutkaisessa voimalinjassa tapahtuukaan, ehtii auto kerätä melkoisesti vauhtia ennen ensimmäistä oikealle taittavaa kaarretta. NSX luottaa sähköiseen jarrupolkimeen: jarruvoimanjako hybridijärjestelmän ja perinteisten levyjarrujen välillä jää ohjelmakoodin hoidettavaksi. Järjestelmässä on kaikki katastrofin elkeet, mutta toteutus on hämmästyttävän luonnollinen, eikä jarrutuntuma ainakaan lyhyellä kokeilulla anna sijaa moitteelle.

Tekniikka orjana

Monimutkaisen sähkömekaniikan häivyttäminen yksinkertaiseen ja perinteiseen tuntumaan onkin koko NSX:n taikatemppu. Auto taittuu sateen liukastamiin mutkiin perinteisen analogisesti: sähkömoottorit saattavat tehdä urotöitä taivuttaakseen keulan liukkaalla radalla kohti mutkaa, mutta hybridijärjestelmä ei tärkeile olemassaoloaan. Kuljettajalle NSX yksinkertaisesti käyttäytyy nöyrän loogisesti. Pidon rajan lähestymisen aistii, ja kun kaasulla perä lopulta irtoaa, tapahtuu sekin keskimoottoriautoksi varsin rauhallisesti. Mainituista vakuutussyistä johtuen ajonvakautus tosin pysyy tällä kertaa päällä, joten NSX:n todellisesta luonteesta jää vielä paljon kokematta ja kertomatta.

Kaksi kierrosta kertovat NSX:stä paljon, mutta yhtä paljon jää kokematta. Kuinka sen sähkömagneettisesti säätyvä MagneRide-alusta toimii maantien kuopissa? Miltä tuntuu lipua kaupungin keskustassa pelkällä sähköllä? Miten eri ajotilat eroavat? Miten auto käyttäytyy, kun renkaiden alla on oikeasti pitoa?

Saa nähdä, saako tarina jatkoa. Sitä NSX ainakin ansaitsisi.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen