Koeajo: Suvunvaihdos – Opel Vivaro Van

Opel Vivaro jakaa nyt rakenteensa muun muassa Toyota Proacen kanssa. Hyvää: mahdollisuus uusiin turvavarusteisiin, ponteva suorituskyky. Huonoa: tunnoton ohjaus, pienentyneet ohjaamon tilat.

Pakettiautomaailmassa on jo pitkään harrastettu kiemuraisia yhteistyökuvioita eri valmistajien kesken. Yksi tuoreimmista todisteista on Opel Vivaro, joka jakoi geeninsä Renault Traficin ja Nissan Primastarin kanssa kahden sukupolven ajan.

Yhteistyö katkesi PSA:n ostettua Opelin itselleen, ja sen myötä Vivaro otettiin osaksi ranskalaiskonsernin keskikokoista pakettiautomallistoa. Uusi Vivaro siis jakaa perusrakenteen Citroën Jumpyn ja Peugeot Expertin sekä japanilaiskumppani Toyotan Proace-mallin kanssa.

Kuten sisarmallejaan, myös Vivaroa tarjotaan kolmella koripituudella (4,6–5,3 m) ja neljässä teholuokassa (100, 120, 150 ja 180 hv), joista -koeajoimme kookkaimman ja tehokkaimman. -Aiemminhan pituusvaihtoehtoja oli kaksi. Pikkubussiversion nimeksi on annettu Opelin tila-autoperinteen hengessä Zafira Life.

Vanha vastaan uusi

Koeajoimme myös Vivaron entisen ”kaksoisveljen” eli lievästi uudistuneen Renault Traficin, joten nyt tarjoutui oiva tilaisuus verrata vanhaa ja uutta mallia keskenään.

Ulkomitoiltaan uuden suvun Vivaro on Traficia pari-kolme senttiä kapeampi ja matalampi. Myös Opelin akseliväli on tässä noin 5,3 metrin pituusluokassa suhteessa lyhyempi, minkä voi havaita tuoreen Vivaron pidemmästä peräylityksestä.

Kantavuutta uudistus on tuonut -lisää parhaimmillaan 200 kg, ja myös jarrullisen perävaunun massa on kasvanut peräti 500 kg. Sähköisten turvajärjestelmien saapuminen erilaisiin varustepaketteihin kielii uudemmasta malli-iästä, ja sivuliukuoven tai -ovet saa halutessaan sähkötoimisina ja jopa jalan heilautuksella toimivina.

Ranskalaisella sisustuksella

Toisin kuin pikkuveli Opel Combo Cargossa, Vivarossa ohjaamoa ei ole sen kummemmin ”opelistettu” muuten kuin ohjauspyörän osalta – muut toiminnot ovat tämän pakuperheen tapaan silkkaa ranskalaistyyliä. Tämä koskee myös pyyhinviikseä, josta puuttuu kunnollinen kertapyyhkäisy sekä sadetunnistimen herkkyyden säätö.

Ohjaamot tilat ovat hieman aiempaa Vivaroa nirkoisemmat niin pituus- kuin sivusuunnassakin, mutta vastaavasti kompaktimmat ulkomitat tekevät uudesta mallista hieman henkilöautomaisemman käsiteltävän.

Kaupunkipyörittelyssä osan kätevyydestä tosin vesittää tunnoton ja hidas ohjaus, joka ei myöskään palauta kunnolla keskiasentoonsa. Kun vielä jarrupoljin tarraa kiinni aika äkkinäisesti, taajama-ajo tuntuu hieman työläältä.

Ohjauksen keskialueen epämääräisyys esiintyy vielä maantienopeuksissakin, missä kulku on muuten miellyttävää ja hiljaista. Suorituskykykin on kiivasta – tähän tehokkaimpaan moottoriversioon sisältyy aina perinteinen automaattivaihteisto, joka pelaa vähintään yhtä mallikkaasti kuin Traficiin juuri lisätty kaksoiskytkinlaatikko.

Puntit tasan

Siis ajettavampi vastaan modernimpi: puntit vanhan ja uuden Vivaron välillä asettuvat kutakuinkin tasan. Hyötyajoneuvomaailmassa lopulliset hankintaperusteet keskittyvät ominaisuuksien lisäksi kustannuksiin. Huomionarvoista on ainakin se, että Opelille myönnetty kolmen vuoden tai 90 000 kilometrin takuu on esimerkiksi Renaultin vastaavaa lyhyempi.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus