Koeajo: Suzuki Ignis – tätä lisää!

Nelivetoinen Suzuki Ignis teki kesällä sellaisen vaikutuksen, että autoon piti palata uudelleen talvikelillä. Hyvää: neliveto, varusteet, hinta, elämänilo. Huonoa: rajattu myyntiväylä.

Taisin olla juuri lähdössä kesälomalle, kun Suzuki Ignis ilmestyi Moottorin toimitukseen. En hurjasti kiinnittänyt tulokkaaseen huomiota, mitä nyt noteerasin persoonallisen ulkomuodon. Kiinnostus Suzukiin heräsi vähitellen, kun kuuntelin auton koeajaneen Aake Kinnusen jatkuvaa hehkutusta siitä, miten mahtava auto Ignis oikein on.

Talvi antoi hyvän tekosyyn ottaa Ignis uudelleen koeajoon – onhan kyseessä edullisin uuden auton tuoksulla varustettu neliveto. Ja aika nopeasti Suzukiin tutustuttuani oli todettava, että tapansa mukaisesti Aake oli aivan oikeassa. Ignis on mahtava auto!

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hinta sijaa antaa

Ei se toki täydellinen ole, kuten alkuperäisessä koeajossa todettiin. Mainittuihin puutteisiin voisi talvella lisätä vielä pyyhkijät, jotka sopivalla pakkasella jäykistyvät sen verran, ettei lasi puhdistu lumesta näkökentän kohdalta. Myös liian kauas jäävä ohjauspyörä häiritsee tovin, mutta lopulta sen unohtaa tyystin. Ehkä vartalo muistaa, että noin 16 000 euron auton kanssa kropankin pitää tehdä myönnytyksiä?

Ilmeeltään sisusta on mainio. Perusmuodot ovat yksinkertaisia, mutta valkoinen muovi oranssein tehostein raikastaa olemusta merkittävästi. Pientä kehitystäkin on tapahtunut sitten alkuperäisen koeajon: auton lisävarustelistalle on ilmestynyt vakionopeudensäädin. Se korjaa auton suurimman puutteen.

Takana odottaa yllätys: Suzuki on onnistunut änkemään autoon ulkokuoria suuremmat tilat. Molemmilla riveillä istutaan ryhdikkään pystysti, mutta sen tuloksena takaistuimella on aidosti mukavat oltavat. Reisitukikin on kunnossa alas lasketun lattian ansiosta. Istuimia voi myös liikuttaa pituussuunnassa, joten kun tarve tulee, voi pientä tavaratilaa laajentaa takaistuimien polvitilaa tinkimällä. Vertailun vuoksi esimerkiksi uusi ja huomattavasti isompi Volvo XC40 häviää takatiloissa pikku-Suzukille.

Ahtamattoman iloja

Suzukin ainoa moottorivaihtoehto on Swiftistä tuttu 1,2-litrainen nelisylinterinen. Ahtamaton moottori kehittää 90 hevosvoiman huipputehon. Se riittää mainiosti 945 kilon omamassalle. Vapaasti hengittävänä moottori vaatii ajoittain kierroksia ja aktiivista vaihtamista, mutta onneksi Suzukin moottori nauttii kierroksista ja vaihteensiirto on todella herkkä. Kaupunkiajoa leimaa helppous, sillä turboton moottori vetää jouhevasti alhaalta asti. Vain hieman herkkä kaasupoljin kysyy tottumista liikkeellelähdöissä.

Turbottoman moottorin etu on sekin, ettei voimainlähde ole niin tarkka kierroksista ja kaasunkäytöstä – kulutus pysyy varsin helposti viitosella alkavilla lukemilla, vaikka koeajo koostuu kaupunkiajosta, ja välillä kierroksia tulee käytettyä hieman reilumminkin.

Talvella Ignis on näppärä. Nelivetoisen ja pienikokoisen auton voi änkeä pysäköintiruutuun yhdessä aurakoneen jättämän lumilinnan kanssa. Lyhyet ylitykset ja kohtalainen maavara pitävät huolen siitä, että auto poistuu paikalta saman näköisenä kun se sinne saapuikin. Henkinen yhteys maastoajoneuvoihin löytyy nelivedon lisäksi alustasta: taka-akseli on ääriperinteiseen tapaan jäykkä. Halpa ja todennäköisesti hyvin kestävä ratkaisu. Kitkarenkain kesällä moitittu melutaso pysyi kohtalaisena, mutta nastat luultavasti kääntäisivät tilanteen.

Ripaus Italiaa

Ohjauksen tahmeus vie ajettavuudesta parhaan terän, mutta hyvin Ignisellä tulee toimeen näinkin. Auto on itse asiassa yllättävän riemastuttava ajettava, ehdottomasti enemmän kuin osiensa summa. Japanilaisinsinöörit ovat onnistuneet lisäämään autoon ripauksen elämäniloa, jota tyypillisesti tavataan eteläeurooppalaisissa pikkuautoissa. Monella tapa Suzuki tuokin mieleen Fiat Panda 4x4:n.

Hauskaakin Ignisellä voi pitää: Suzuki sallii ajonvakautuksen sammuttamisen ja auto käyttäytyy jarruttaessa erittäin neutraalisti. Nelivedosta vastaava etu- ja takatasauspyörästöjen väliin asennettu viskokytkin reagoi herkästi, joten Suzuki irtoaa vaivatta helposti hallittavaan, joskin varsin verkkaiseen nelipyöräluisuun. Pienikokoisena auto on varmasti verratonta hupia esimerkiksi jääradalla.

Henkisesti Ignis on kuin pieni terhakka koiranpentu: ei moitteeton, mutta niin täynnä positiivista energiaa, että siitä on pakko pitää. Eikä nyt ole kyse mistään pienestä söpöstä urheiluautosta, vaan erittäin huokeasta nelivetoisesta pikkukatumaasturista. Kasassa on erinomainen paketti etenemiskykyä painottavalle kaupunkiautoilijalle tai kakkosautoa etsivälle. Ja saa auton valkoista pirteämmässä värissäkin ilman lisähintaa – tosin kaupoille pääsee yhä vain autoverkkokauppa.comissa.

Teksti: Lauri Ahtiainen, kuvat: Jari Saarentaus