20.8.2021 Ajoneuvot Koeajo: uusi Mercedes-Benz C 180 lipuu lippulaivan jäljillä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mercedes-Benz C-sarja siirtyi uuteen mallisukupolveen edustusauto S-sarjan imussa. Etenkin sisätiloissa isoveljen vaikutteet on helppo huomata. Hyvää: mukavuus, voimalinjan toiminta. Huonoa: jarrutuntuma. Viidennen sukupolven Mercedes-Benz C-sarja on kokenut varsin perinteisen mallisukupolven vaihdoksen. Muotoihin valmistaja on ottanut mallia viime vuonna esitellystä S-sarjasta, ja joku voisi kuvailla kokonaisuutta jopa konservatiiviseksi. Ulkomittojen suhteen auto on kasvanut sekä pituutta että leveyttä, mutta korkeudesta on nipistetty vajaa senttimetri. Mittasuhteet edustavat perinteistä sedania, eikä missään kohtaa ole havaittavissa turhaa kikkailua. Kasvaneet mitat tuntuvat myös sisätiloissa: etenkin takapenkillä on selvästi aiempaa paremmin tilaa. Jalkatilaa on tullut lisää 21 mm, kyynärtilaa 15 mm ja hartioiden korkeudella leveyttä on 13 mm enemmän. Luvut ovat pieniä mutta riittäviä tarjoamaan edeltäjää avaramman tunnelman. Tilan lisäksi myös istuinmukavuus on parantunut, ja laitapaikat tarjoavat suorastaan mainion tuen aikuisillekin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Viimeisteltyä ilmettä Kuljettajan ympäristö on lainattu lähes suoraan S-sarjasta. Ergonomia on kohdallaan, ja päivitetty istuin tarjoaa paitsi edeltäjää laajemmat säätövarat myös paremman tuen. Jopa ilman kattavaa lisävarustelua uusi C-sarjalainen näyttää varsin tyylikkäältä kokonaisuudelta. Vakiomateriaalit tuntuvat laadukkailta, eikä viimeistely jätä moitteille sijaa. Kuljettajalla on aina edessään näyttö, joka on vakiona 10,25-tuumainen tai lisävarusteena 12,3-tuumainen. Keskikonsolin pystyyn aseteltu näyttö on Suomessa aina 11,9-tuumainen ja edustaa MBUX-käyttöjärjestelmän uusinta 2.0-versiota. Iso näyttö on hyvin käsillä, mutta toki katseen joutuu siirtämään varsin kauaksi tiestä aina näyttöä operoidessaan. Pienoisena yllätyksenä vakiovarusteluun ei kuulu älypuhelimen integrointimahdollisuutta, vaan siitä saa pulittaa 540 euroa ekstraa. Kevythybridin pehmeyttä C-sarjan bensiinimalliston perustana toimii 1,5-litrainen nelisylinterinen moottori, ja vaihteistoksi on nykyään tarjolla vain 9-portainen automaatti. Paketti sisältää myös 48 voltin kevythybridijärjestelmän. Tähän liittyvä sähkömoottori on sijoitettu vaihteistokotelon sisään, ja se pystyy avustamaan polttomoottoria etenemisessä 15 kW:n (20 hv) ja jopa 200 Nm:n voimalla. Tämä ei mahdollista pelkkää sähköajoa, mutta Eco-ajoasetuksella liikuttaessa polttomoottori sammutetaan rullaustilanteissa. Rullaamisen lisäksi kevythybridijärjestelmän merkittävimpiin hyötyihin lukeutuu erittäin nopea ja pehmeä polttomoottorin käynnistyminen kaikissa tilanteissa. Monien muiden hybridijärjestelmien tavoin myös C-sarjassa jarrutusenergiaa otetaan nykyään talteen sähkömoottorin avulla. Tämä on tuonut valitettavan epämääräisyyden jarrupolkimeen. Polkimen liikkeen ensimmäiset sentit ovat tunnottomia ja hidastuksen voimakkuuden tarkka säätely on haastavaa, minkä vuoksi myös sulavat pysähdykset vaativat jarrupolkimen logiikan opettelua. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Erittäin vaivaton Muuten ajokokemus on kokonaisuudessaan erittäin vaivaton. Voimalinja hoitaa tehtävänsä sivistyneesti, ja suorituskyky on riittävä. Ohjelmoinnilla rajoitetut laajat teho- ja vääntöhuiput tuntuvat moottorin keskialueen lievänä tukahtuneisuutena, mutta normaalissa ajossa tämä harvoin häiritsee. Vakioalusta käyttäytyy suorastaan loistavasti. Se on mukava, mutta tarjoaa riittävää jämäkkyyttä ja loogista käytöstä myös nopeammissa tilanteissa. Ohjaus on varsin kevyeksi tehostettu, mutta vaste kasvaa loogisesti kääntökulman ja nopeuden myötä. Lopputulemana voi todeta, että uusi C-sarjalainen on tasapainoinen ja hienostunut kokonaisuus klassisessa korissa. Teksti ja kuvat: Mikko Autio Mercedes-Benz C 180 A Business Hinta alkaen 43 358 € Koeajetun auton hinta varusteineen 47 669 € Moottori Bensiinimoottori 1 496 cm³, 4 sylinteriä, ahdin, 9-v. automaattivaihteisto, takaveto. Sähkömoottori 15 kW (20 hv), 200 Nm. Teho 125 kW (170 hv), 5500–6100 r/min Vääntö 250 Nm (1800–4000 r/min) Vääntö 250 Nm (1800–4000 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 8,6 s Huippunopeus 231 km/h Kulutus l/ 100 km WLTP-kulutus 6,4 (yhd.) CO2-päästöt 146 g/km Mitat pituus 4751 mm, leveys 1820 mm, korkeus 1437 mm, akseliväli 2865 mm Tavaratila: 455 l Omamassa: 1550 kg Vetokyky jarrullinen/ jarruton 1800 / 750 kg Euro NCAP Ei testattu Takuu 2 vuotta Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Koeajo Koeajo: Jeep Avenger– asennepäivityksellä pidemmälle 24.7.2026 Sähköpyörät Raymon Ravor Pro -sähkömaastopyörän hyvin sykkivä sydän löytyy Yamahan uudesta moottorista 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 23.7.2026 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz C-sarja – uutuus esillä Porvoon mitalla 22.7.2026 Koeajo Suzukin ensimmäinen sähköauto jää hieman piippuun – eVitara on parhaimmillaankin ihan kiva 20.7.2026 Koeajo Koeajo: BYD Atto 2 – paljon järkeä, vähemmän tunnetta 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 19.7.2026 Koeajo Koeajo: Jeep Compass 4xe paketoi ison akun ja nelivedon maastomerkin lumoon Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan