Koeajo: Volvo V60 B3 MHEV on kevyesti sähköistetty, mutta huomaako kevythybridin toimintaa mistään?

Volvo V60 on nyt edullisimmasta perusversiosta alkaen vähintään sähköavusteinen. Hyvää: kuskin paikka, ajettavuus, mukavuus. Huonoa: matala takaistuin, suuri kääntöympyrä, painava.

Volvon lupaus malliston sähköistymisestä on loppusuoralla. Lupaus tosin sisälsi vain yhden täyssähköauton, pääosaa esittävät lataus- ja kevythybridit. Uusimpana on vuorossa Volvo V60 B3.

Ostajien sielujen lisäksi Volvo kilpailee Audin kanssa hankalimmista mallimerkinnöistä. Tästä lähtien malli voi olla joko B-kevythybridi, T-lataushybridi tai P-täyssähköauto, numero suurenee tehon mukana. Toistaiseksi B:n taakse voi kätkeytyä myös dieselmoottori. Volvojen ja Audien halutuin lisävaruste lienee takaluukku ilman merkintöjä: näin selviää vähemmällä selittelyllä.

Huomaamaton avustus

V60 B3:n bensiinimoottori on tuttu kaksilitrainen rivinelonen, nyt 163 hevosvoiman tehoisena. Sen apuna toimii 14-heppainen sähkömoottori, joka saa kerättyä hihnan välityksellä hidastuksista ja alamäistä liike-energiaa talteen akkuun – käyttääkseen sen sitten kiihdytyksiä avittamaan.

Parhaimmillaan sähköavustus tuntuu lähdöissä ja vaihtokohdissa paikkaamassa polttomoottorin vedon katkeamista. Kiihdytysarvot sinällään ovat varsin tavanomaisia. Volvon järeys lähes 1 800-kiloisena antaa tasoitusta kilpailijoille, joilla vasta isompiakkuiset lataushybridit painavat saman verran.

Järjestelmä ei vaadi kuljettajalta huomiota, B3:n tapauksessa toiminta on jopa liiankin huomaamatonta. Siinä missä kilpailijoiden vastaavat tuotteet rullaavat sammuneena alamäissä ja hidastuksissa, Volvo ei jaksa pysyä sammuksissa kauan edes punaisissa valoissa. Pääkaupungin punaiset aallot ovat toki liikaa kelle tahansa. Joka tapauksessa kulutuslukema on kaunistunut seitsemään litraan.

Kuljettajalle suunniteltu

Kevythybriditekniikkaa lukuun ottamatta V60 on kutakuinkin ennallaan. Tuttuihin vahvuuksiin kuuluu tyylikäs ohjaamo, jonka istuimen muotoilu ja hallintalaitteet osuvat useimpien makuun.

Ruipeloimmat kuskit kokevat selkänojan liian väljäksi. Suuri kosketusnäyttö hallitsee kojelautanäkymää ja useimpia toimintoja, joiden käyttö sujuu hetken totuttelun jälkeen.

Takaistuimella on runsaasti tilaa niin polville kuin päillekin, mutta pitkäjalkaisella jalat jäävät koukkuun matalan istuimen takia, eivätkä varpaatkaan tahdo mahtua etuistuimen alle. Selkänoja on upotettu syvälle takalokasuojien väliin, ja on siksi parhaimmillaan kahdelle.

Volvon alusta on oiva kompromissi ajettavuuden ja mukavuuden välillä. Ajetun perusmallin mukavuus ei ole kärsinyt, vaikka maahantuoja olikin lisännyt alle tuumaa isommat kiekot.

Teksti ja kuvat: Petri Munukka