Koeajo: Volvo XC60 Classic on klassikko jo eläessään

Volvo XC60 vältti ikääntymisen huonot puolet, ja jätti seuraajalleen kovat paineet. Hyvää: ajettavuus, jykevyys, istuimet, yleinen toimivuus. Huonoa: pieni kojelaudan keskinäyttö.

Classic on perinteinen tunnussana paitsi runsaasti varustellulle Volvon mallille, myös rituaalille, missä hyvin palvellut sukupolvi saatetaan ansaitulle eläkkeelle manttelinperijän odottaessa ensiesittelyään.

Nyt Classic-ikään on astunut Volvo XC60, merkin pienempi katumaasturi, tänä vuonna jo yhdeksän vuotta täyttävänä. Piakkoin esiteltävä seuraaja on uusi perusrakennetta myöten, joten nyt hyvästellään monia vanhoja piirteitä.

Ei ikärasisimia

Sukupolvenvaihdoksen tekee erikoiseksi se, että XC60 on ollut koko olemassaolonsa ajan Volvon suosituin malli, ja on sitä edelleen – niin maailmalla kuin Suomessakin. Ja myynti on vain kasvanut, aina kalkkiviivoja myöten.

Volvo onkin tehnyt premium-luokassa saman tempun kuin Nissan ”rahvaan” maastureissa: esimerkiksi viime vuonna XC60 myi yhtä hyvin kuin kilpailijoiden eli Audin, BMW:n ja Mercedes-Benzin vastaavat mallit yhteensä.

Jokin tässä autossa siis yhä kiehtoo, ikääntymisestä huolimatta. Koeajon jälkeen suosion syitä ei tarvitse ihmetellä.

Vanhuuden varmuudella

XC60 oli ensiesittelynsä aikaan ominaisuuksiltaan erittäin tasapainoinen auto. Vaikka tuon jälkeen on esitelty lukemattomia uusia malleja ja automaailman kehitys on mennyt eteenpäin huikeaa vauhtia, tuo balanssi on XC60:ssa edelleen läsnä.

Luottamus herää jo ensikosketuksella, sillä ovenkahva on suuri, autoon kulku helppoa ja istuin turvallisen tukeva. Kojelaudassa on paljon pieniä nappuloita ja keskinäyttökin on lilliputtikokoa – etenkin uusiin Volvoihin peilaten. Käyttö sujuu silti.

Classic-ostaja saa matkamuistoksi myös ihmisen muotoisen lämmönjakonappulaston sekä litteän keskikonsolin – molemmat poistuvia ruotsalaisdetaljeja.

Yksi pytty enemmän

Etenkin käyntiääni saa mielen nostalgiseksi. XC60-nelivetodieseleissä käytetään sitä vanhempaa eli viisisylinteristä moottoria. Kuorma-automainen soundi kuulostaa kiihdytyksissä aika kovaääniseltä, mutta myös kovin karismaattiselta.

Maantiellä ääni katoaa taustalle, eikä jyrinää esiinny edes matalilla kierroksilla. Käyttöominaisuuksistakin on helppo tykätä. Vaihteisto pelaa pientä lähdön viivyttelyä lukuun ottamatta asiallisesti, ja kaasunvaste on terävää.

Tämän parempaa matka-autoa on muutenkin vaikea tehdä. Esimerkiksi myrskyisellä moottoritiellä puuskat lähinnä kuulee, mutta auton suuntaan ne eivät vaikuta. Ohjaus keskittää suoraan tavalla, jota automaailmasta ei muualta löydä.

Taajamassa Volvon uuden vuosituhannen perisynti, suuri kääntöympyrä, tuntuu. Muuten ajaminen on kaiken aikaa eleetöntä, riittävän tunnokasta ja – sanoisinko – ihmisläheistä. Mikään ei nouse esille eikä ärsytä, vaan kaikki toimii kuten pitääkin.

Siinä on seuraajalla tekemistä.

Teksti ja kuvat: Jussi Saarinen