Koeajo: Renault Mégane dCi – helppo ranskalainen

Dieselmoottorinen Renault Mégane dCi on mukava ja persoonallinen, muttei ärsytä. Hyvää: ajomukavuus, kojelaudan ergonomia. Huonoa: suppea dieselmallisto.

Ranskalaiset autot ovat tyylikkäitä, persoonallisia ja mukavia – mutta täynnä kummallisia yksityiskohtia, jotka karkottavat pikkumaiset autoilijat muunmaalaisten merkkien ohjaimiin.

Näinhän se meni – aina tämän vuosituhannen alkuun asti. Sitten ranskalaiset, niin PSA-yhtymän Citroën ja Peugeot kuin niistä erillään toimiva Renaultkin, ryhtyivät kuin matkimaan saksalaisvalmistajia.

Tai siltä se ainakin ulkopuolisen silmiin näytti. Pehmeysperinteet väistyivät, ja alustat sekä istuimet jämäköityivät malli mallilta niin, että lopulta monet ranskalaisautot sijoittuivat jopa luokkiensa epämukavimpien joukkoon.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jälleen mukava

Siksi oli ilahduttavaa havaita, että uudessa Méganessa mukavuuspalikat ovat jälleen kohdallaan. Niin istuimet kuin jousituskin ovat juuri sopivan pehmeät, ja kun tähän yhdistetään rellujen tavaramerkki eli alhainen melutaso, ainekset miellyttävään matka-autoon ovat kasassa.

Erityisen harmonista on se, että mukavuus on nyt yhdistetty ärsyttämättömiin kuoriin.

Vaihdekeppi ja seisontajarrun kahva on sijoitettu varsin ylös, mutta muuten ajoasennon mittasuhteet ovat kutakuinkin normaalit. Kojelaudan keskiosa on erikoisen näköinen, mutta käyttö sujuu mutkattomasti, sillä kosketusnäytön grafiikka ja tuntuma ovat poikkeuksellisen hyvät.

Myös näytön alla olevat katkaisimet ja säätimet on ryhmitelty väljästi ja havainnollisesti. Lisäpisteitä rellumaisesta radion erillisestä säätimestä ohjauspyörän alla, sekä avaimettomasta käytöstä, joka jopa lukitsee ovet itsestään autosta poistumisen jälkeen.

Toimivaa, sujuvaa ja käytännöllistä – kehusanoja, joita ei kovin moni ranskalainen auto ole osakseen saanut.

Harmiton moottori

Suomessa myydään diesel-Méganeista vain 110 hevosvoiman tehoista 1,5-litraista – sama moottori on ollut käytössä edellisessäkin mallissa. Se käy siististi ja liikuttaa Méganea sopivalla sykkeellä.

Arkiajoa helpottaa se, että kaasun ja kytkimen yhteispeli on luontevaa, ja kone vetää alakierroksilla ilman suurta kuollutta kohtaa. Mutta vaikka auto on uusi, muutama menneestä muistuttava pikkupiirre löytyy: vaihteensiirto kolahtelee aiempien rellujen tapaan, eikä sähköisen ohjaustehostimen suodattama tuntuma ole moottoritien loivissa kaarteissa täydellinen.

Silti epäkohdat ovat niin pieniä, että kokonaisuus jää reilusti plussan puolelle. Etenkin, kun se ranskalainen tyylikkyyskin on säilytetty.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Lauri Ahtiainen