Koeajo: Suzuki Vitara saa vihdoin ahdetun moottorin

Ennen Vitara konttasi. Turbo sai sen jo täyteen laukkaan. Hyvää: Moottorin ominaisuudet, neliveto. Huonoa: Suuntavakavuus, etukyynärnojan puute.

1,6-litrainen bensakone, ei turboa, 120 heppaa ja vain 156 newtonmetriä vääntöä. Siinä viime keväänä myyntiin tulleen Suzuki Vitara:n alkuvaiheen moottorivalikoima kaikessa karuudessaan. Niinpä hiljattain myyntiin tullut, Boosterjetiksi ristitty 1,4-litrainen ahdettu voimanlähde on poikkeuksellisen tervetullut lisä mallistoon.

Uuden moottorinsa myötä Suzuki liittyy samalla siihen japanilaisvalmistajien kasvavaan joukkoon, joka on vihdoin uskaltanut tuoda bensaturbon myös eurooppalaiseen perheautoluokkaan. Föönikerhon muut jäsenet ovat Nissan, Subaru ja Toyota – Hondalla turbokoneet ovat vielä kehitysvaiheessa, ja Mazda keskittyy uskollisesti omaan vapaasti hengittävään moottorifilosofiaansa.

Vääntöhalpuutus

Uusi moottori on yksinkertaisesti sanottuna mainio. Se vetää protestoimatta, jyrinöittä ja tärinöittä kaikilla kierrosluvuilla, päästelee ilmoille lähinnä matalaa, mutta hyvin vaimeaa murinaa ja antaa kuljettajan käyttöön ripeän suorituskyvyn. Ero aiempaan kierroskoneeseen on selvääkin selvempi.

Vitaran kahden moottorivaihtoehdon hintaero vain 1 900 euroa, joten Boosterjet kannattaa valita suoraa päätä ilman sen kummempaa arpomista. Manuaalivaihteisissa autoissa kaupan päälle saa vielä kuudennen vaihteen turbottoman koneen viisivaihteiseen laatikkoon nähden. Halukkaille on tarjolla myös automaattivaihteisto.

Kuten muutkin Vitarat, myös Boosterjet vetää aina neljällä pyörällä, joten voima välittyy välyksettä tiehen. Asian huomaa väistämättä, kun kiihdyttää kolmion takaa autojonosta vapautuvaan ahtaaseen rakoon. Talvirengasvalinnasta riippumatta välttää joko nastojen raapimisen tai lamellien viuhumisen. Ja tämähän pätee Suomessa miltei puolet vuodesta.

Bulevardisportti

Taajama-ajossa Vitara Boosterjetin kaasu- ja kytkinpolkimet elävät hyvässä symbioosissa, ja kun auto vielä kääntyy ympäri varsin pienessä tilassa ja näkyvyys on korkean istuma-asennon ja suurten sivupeilien ansiosta hyvä, ei nurkkapyörityksessä pääse ilmoille yhtään valituksen sanaa.

Sen sijaan maantiellä auto ei ole kaikkein vakainta sorttia. Osasyynä on ohjauksen tahmeus ainakin koeajoauton Nokian Hakkapeliitta R+ -kitkarenkailla: auto jää itsekseen kääntymään jompaankumpaan suuntaan, ellei kuljettaja itse suorista rattia kaartuvan tieosuuden jälkeen. Pidemmän päälle tämä on varsin rasittavaa.

Ja vaikka Vitarassa on alla nuo edellä mainitut nastattomat talvirenkaat, rengasmelu on melko kovansorttista. Muuten matkaa taittaisi mielellään. Jousitus on sopivan tanakka ja ajoasento kunnollinen, vaikka istuin tuntuukin aluksi melko pienikokoiselta. Suuri istumakorkeus auttaa tässäkin. Vain etukeskikyynärnojan puute haittaa hemmoteltua nykyihmistä.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Lauri Ahtiainen