1.7.2021 Liikenne Tutkija: Tieliikenteen automaatio voi keskeisesti kohentaa liikenneturvallisuutta Kaistavahti suojelee jopa ärsyttävyyteen saakka. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuljettajaa avustavat järjestelmät ja kehitysvaiheessa olevat automaattiautot voivat tulevaisuudessa vähentää merkittävästi liikenneonnettomuuksien määrää. Uusissa autoissa yleistyvät kuljettajaa avustavat järjestelmät ja kehitysvaiheessa olevat automaattiautot voivat tulevaisuudessa vähentää liikenneonnettomuuksien määrää huomattavasti. Tähän arvioon päätyy tutkija Roni Utriainen, joka on Tampereen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus Vernen huomassa tehdyssä väitöskirjassaan tarkastellut avustavien järjestelmien ja automaattiautojen vaikutusta liikenneturvallisuuteen.Haasteitakin on, sillä useat ihmisten käyttäytymiseen ja teknologian kehittymiseen liittyvät tekijät kuitenkin vaikeuttavat täsmällisten turvallisuusarvioiden tekemistä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySuuria odotuksiaEuroopan unioni on asettanut tavoitteen puolittaa tieliikenneonnettomuuksissa kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden määrän vuoteen 2030 mennessä ja poistaa ne kokonaan vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteiden toteutuminen vaatii konkreettisia toimenpiteitä turvallisuuden parantamiseksi.Utriaisen väitöskirjan mukaan liikenteen automaation turvallisuusodotukset ovat suuret. Toimenpiteille onkin tarvetta, sillä onnettomuudet eivät ole vähentyneet toivotusti.Kuolema korjaa Suomessa kuitenkin raskasta satoa, sillä tieliikenteessä kuolee vuosittain yli kaksisataa ihmistä. Suomi on liikenneturvallisuudessa vain keskikastia Euroopassa. Ja kuten Moottoriin aiemmin haastateltu Onnettomuustietoinstituutin (OTI) liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari on todennut, on liikenneturvallisuuskehitys Suomessa ollut viimeisen viiden vuoden aikana ollut vähäistä. Euroopassakin on esimerkkejä maista, joissa viime aikoina on onnistuttu vähentämään onnettomuuksia voimakkaasti.Liikenteen automaatio keskeistäUtriaisen mukaan turvallisemmat ajoneuvot ja liikenteen automaation edistäminen kuuluvat keskeisimpien toimenpiteiden joukkoon.– Parhaimmillaan esimerkiksi ajokaistalla pysymisessä avustavat ja törmäyksen uhatessa automaattisesti jarruttavat järjestelmät olisivat voineet estää lähes joka kolmannen kuolemaan johtaneista henkilöauto-onnettomuuksista, mikäli nämä järjestelmät olisivat olleet kaikissa henkilöautoissa käytössä, Roni Utriainen kertoo.Kuljettajan käyttäytymiseen liittyvät riskitekijät, järjestelmän toimintakykyyn nähden liiallinen ajonopeus ja kaistamerkintöjen huono näkyvyys tai niiden puuttuminen olivat tyypillisiä tekijöitä, jotka olisivat estäneet avustavien järjestelmien tarkoituksenmukaisen toiminnan.Kuljettaja yhä vastuussaUtriainen tähdentää, että kuljettajaa avustavien järjestelmien toiminnasta puhuttaessa on huomioitava, että kuljettaja on edelleen vastuussa ajamisesta ja ympäristön havainnoinnista, sillä ”järjestelmät nimensä mukaisesti vain avustavat ajamisessa.”– Järjestelmät eivät aktivoidu kaikissa olosuhteissa ja liikennetilanteissa, vaikka tarvetta avustavalle toiminnalle olisikin. Kaista-avustimet ja automaattijarrutusjärjestelmät ovat melko harvinaisia vanhoissa autoissa, mutta autokannan uusiutuessa järjestelmiä on käytössä yhä enemmän. Turvallisuuden parantuminen tutkimustulosten mukaisesti edellyttää järjestelmien yleistymistä ja niiden oikeanlaista käyttöä, Utriainen korostaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyOlisivatko automaattiautot ratkaisu?Automaattiautoissa (robottiautoissa) kuljettajaa ei tarvita välttämättä ollenkaan, joten vaikutukset turvallisuuteen voivat ainakin teoriassa olla tukijärjestelmiä suuremmat. Olennaista on autojen toimintavarmuus vaativissakin liikennetilanteissa.Automaattiautot voivat parantaa turvallisuutta huomattavasti, mikäli ne ovat toimintavarmoja vaihtelevissa liikennetilanteissa ja liikennesääntöjä noudatettaisiin ihmiskuljettajia tarkemmin.Utriainen tuo esiin, että automaattiautot ovat tällä hetkellä kehitys- ja testausvaiheessa, joten tarkempi ymmärrys niiden toiminnasta ja turvallisuusvaikutuksista erilaisissa liikenneympäristöissä on vielä puutteellinen.– Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuuden kannalta oleellista on vuorovaikutuksen muuttuminen, sillä kuljettajan puuttuessa esimerkiksi katsekontaktia ei voitaisi jatkossa enää muodostaa kohtaamistilanteissa. Automaattiautot voivat ainakin teoriassa havaita jalankulkijat ja pyöräilijät kamera- ja tutkajärjestelmiensä avulla ihmiskuljettajia luotettavammin, mikä voi parantaa turvallisuutta. Sujuvien kohtaamisten varmistamiseksi tarvitaan myös ennakointia, joka on vaativa tehtävä teknologian kehittämisessä huomioitavaksi, Roni Utriainen kertoo.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Roni Utriainen: The Potential of Key Driver Assistance Systems to Improve Road Safety and Automated Driving Systems to Improve Pedestrian and Cyclist Safety a:3:{i:0;s:5:"23089";i:1;s:5:"85089";i:2;s:5:"48524";} Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 11.7.2025 Liikenneturvallisuus Tutkimus: konepeltien kohoava korkeus lisää liikenneturvallisuusriskejä 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Uutinen Pikkuautot pulassa Euroopassa kiristyvien säädösten kanssa – avuksi Japani-tyyliset kääpiöautot? 5.7.2025 Liikenneturvallisuus Älä aja vesilammikkoon – sade voi yllättää autoilijan kalliisti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen