6.9.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: kuinka supisuomalainen Comia C10 sai John Deeren värit? – leikkuupuimuri-ekstra maatalouden kunniaksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nimi muutettu -juttusarjan ihka ensimmäisessä maatalouskonetta käsittelevässä erikoisosassa selviää, miksi John Deeren W330 ja W440 olivat itse asiassa täysin suomalaisia leikkuupuimureita, joiden moottoreita amerikkalaisvalmistaja nimitti Sisu Dieseliksi. On sadonkorjuun aika, ja tähän aikaan vuodesta pelloilla - ja toisinaan myös tieliikenteessä - voi nähdä leikkuupuimureita. Nämä uljaan näköiset työkoneet ovat siitä hauskoja, että niitä tarvitaan vain muutamana päivänä vuodessa, ja kaiken muun ajan ne viettävät tallissa. Joulukuusen koristeetkin ovat usein kauemmin esillä. Sadonkorjuun aikana puimurit ovat kuitenkin elintärkeitä laitteita nykyaikaisessa maataloudessa. Leikkuupuimuri tekee sekunneissa sen, mihin aiemmin meni päiviä tai skaalasta riippuen viikkoja. Vielä sata vuotta sitten korret piti usein käsipelillä leikata pellolta, siirtää korkeintaan hevoskärryillä riiheen kuivumaan ja sitten puida siellä käsin hakkaamalla eli erottaa jyvät akanoista. Nykyaikaisella, huippuautomatisoidulla leikkuupuimurilla leikkuu- ja puintivaihe yhdistyvät koneen sisällä ja peltokin jää hyvään kuntoon odottamaan seuraavaa kasvukautta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Komia Jontikka Suomessa leikkuupuimureita valmistaa porilainen Sampo Rosenlew, jonka Comia-sarja on myös vientituote Pohjoismaihin, ja yleisimpiä kotimaisilla pelloilla nähtäviä puimurimerkkejä. Comia-sarjan puimurit erottaa hyvin komian keltaisesta väristään. Comia C10 ja -C12 Sampo Rosenlew julkisti keskisuuren Comia C10- ja C12 -alamalliston vuodelle 2013. Samaan aikaan John Deeren pääkonttorilla pähkäiltiin, miten korvata Euroopan markkinoille Brasilian tehtaalla valmistettu CWS -sarja, joka ei enää mahtunut eurooppalaisiin päästöstandardeihin. Kuten aina tämän juttusarjan esimerkeissä, ratkaisu löytyi logonvaihdoista. Näin Sampo Rosenlewin ja John Deeren välillä solmittiin yhteistyösopimus, jolla muualla Euroopassa kuin Pohjoismaissa myytävät Comia C10:t, C12:t ja vähän myöhemmin myös C8:t brändättiin vastaavassa järjestyksessä suoraan John Deere W440:ksi, -W440 PTC:ksi ja W330 PTC:ksi. Moottorina runkomalli Comia C10:ssä ja siis John Deere W440:ssä oli Agco Powerin 7,4-litrainen ja 238-hevosvoimainen kuusisylinterinen diesel, joka John Deeren kielellä taipui näyttävästi Sisu Dieseliksi. Nyttemmin jo tuotannosta poistuneet C10 ja W440 olivat yli 9 metriä pitkiä, käytössä 5,64 metriä leveitä ja painoivat pitkälle yli 10 000 kiloa. Kolme hydraulista vaihdetta mahdollistivat 25 km/h huippunopeuden. Koneen omaan viljasäiliöön mahtui 6 000 litraa puitua viljaa ja traktorin lavalle sitä oli mahdollista tykittää jopa 100 litran sekuntinopeudella. Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Konedata.net, Sampo Rosenlew, John Deere Kuvat: John Deere, Sampo Rosenlew Lue lisää Kaikki artikkelit 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?