18.8.2023 Ajoneuvot Moottorin sähköautovertailu: kaksi päivää kuudella sähköautolla näytti millä tolalla Suomen pikalatausinfra on Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jos kuuden sähköauton kanssa samoja seutuja kierrellessä ei kaipaa enempää latausasemia, voidaanko sanoa latausinfran olevan hyvällä tasolla? Moottori vertaili kesäkuussa kuutta täyssähköautoa. Vertailussa autoille tehtiin kattavat testit, mutta myös vertailuun perinteisesti kuuluva testilenkki, jossa kaikilla autoilla samanaikaisesti. Tällaisella testilenkillä ei tehdä mittauksia, mutta autojen vertailu on paljon muutakin kuin numeerisia tuloksia. Kun jokainen testiryhmän jäsen pääsee ajamaan perättäin jokaista vertailuautoa, nousee esille paljon hyviä pointteja esimerkiksi ergonomiasta, käyttöliittymästä, ajovakaudesta, ohjaustuntumasta ja kymmenistä muista asioista. Kyseessä on siis oikeastaan mittauksia tärkeämmästäkin toiminnasta. Moottorilla oli ensimmäistä kertaa vertailussa samanaikaisesti näin suuri määrä sähköautoja, joten ajolenkkiä jouduttiin miettimään hieman normaalia tarkemmin: millä suunnalla latausasemia on tarpeeksi, että samanaikaisilla pysähdyksillä saadaan pidettyä kuusi sähköautoa jatkuvasti liikkeellä? Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Usean sovelluksen suunnittelutuokio Reitin suunnittelussa käytettiin tärkeimpänä Google Mapsia, jolla katseltiin sopivan mittaiset matkat autonvaihdoille, kahvitauoille ja niin edespäin. Sen rinnalla pyöriteltiin latausasemista kertovaa Latauskarttaa, sekä PlugShare- ja A Better Route Planner -sovelluksia. Kauheasti niitä ei kuitenkaan jouduttu pyörittelemään, sillä kuten jo etukäteen aavisteltiin, on valtaväylien varsilla suurteholatausasemia jo sen verran tiheään ettei pilkuntarkkoja suunnitelmia edes tarvittu. Pysähdyspaikat valittiin niin, että vähintään neljä autoa saadaan samaan aikaan latautumaan, ja ladattavat autot päätettiin valita tien päällä sen mukaan, missä on vähiten toimintamatkaa jäljellä. Testilenkki lähti Moottorin toimituksesta Helsingistä, ja ensimmäisen päivän aikana oli tarkoitus ajaa ohi Jyväskylästä, ja sen jälkeen palata Keski-Suomen pääkaupunkiin yöpymään. Päivän aikana olisi toki ehtinyt ajamaan vaikka kuinka paljon enemmänkin, mutta aikatauluun täytyi sovittaa myös autojen pesu ja kuvaus, joka vie lähtökohtaisesti useita tunteja – etenkin kun kuvauspaikka ei ollut etukäteen päätetty. Ensimmäinen latauspysähdys suoritettiin Joutsan tienoilla lounaan ohessa. Saatavan virran maksimoimiseksi kolme autokuntaa jäi Joutsan ABC:lle, ja loput kolme autokuntaa jatkoi Karoliinan Kahvimylly & Kestikievariin. Näin saatiin kaikkiaan neljä autoa lataamaan korkealla teholla. Kiassa ja Teslassa oli tässä vaiheessa sen verran reippaasti virtaa ettei niitä tarvinnut vielä hetkeen edes latailla. Toinen lataus tapahtui päivän varsinaisten ajojen jälkeen, takaisin Jyväskylään pohjoisesta palattaessa. Jyväskylän Palokan lähistöllä olikin latausasemia vaikka muille jakaa, ja taas autot jaettiin kahteen eri paikkaan ottamaan virtaa vastaan kahvitteluiden ajaksi. Kahvitellessa virtaa kertyikin sen verran hyvin ettei autoja laitettu edes yöksi hotellin pihaan pistokkeeseen, vaan päätettiin jättää pistokkeet virtaa kriittisemmin tarvitsevien käytettäviksi. Seuraavana päivänä siirryttiin viitostielle pienempiä teitä pitkin, ennen paluuta pääkaupunkiseudulle. Myöskään siellä ei ollut minkäänlaista ongelmaa latureiden löytämisessä, eikä latureilla ollut ruuhkaa lainkaan. Latausahdistusta ei siis tarvinnut kokea missään vertailun vaiheessa. Tarpeeksi asemia, toistaiseksi Aiemminkin Moottorin toimituksessa on pohdittu, että nykyisellä sähköautokannalla ja latausinfralla pärjää liikenteessä yleensä aivan ongelmitta. Nyt on kuitenkin myös todettu, että se onnistuu ainakin Keski-Suomeen saakka hyvin vaikka olisi kerralla liikenteessä kuuden auton voimin. Latausinfran rakentamista ei voi kuitenkaan sanoa missään nimessä valmiiksi. Ladattavien autojen kanta kasvaa jatkuvasti, jolloin myös latausasemia tarvitsee reippaasti – etenkin suurtehoisia sellaisia – 50 kilowatin lataustehot alkavat olemaan jo eittämättä eilispäivää, kuten tämänkin vertailun autot osoittavat. Myös lomaruuhkissa on ajoittain ollut havaittavissa latauspaikkojen ruuhkautumista. Tällä hetkellä Suomessa latausasemien rakentamisessa ollaan kuitenkin pysytty kiitettävässä tahdissa. Perusteellisen vertailun voi lukea Moottorin 16.8. ilmestyneestä numerosta 8/2023 tai sähköisesti Lehtiluukusta. Voit myös tilata Moottorin täältä. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.4.2026 Sähköautot Koeistuttu: Hyundai Ioniq 3:n sähköisyyttä ei korosteta, eikä asioita monimutkaistella 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 20.4.2026 Kuluttajat Auton maalipinta alkoi kukkia ja toistuvat maalaus- ja ruostekorjaukset epäonnistuivat – autokorjaamo ja kuluttaja kiistelivät työn laadusta 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin?