1.9.2022 Ajoneuvot Uusi moottoripyörämerkki mukaan MotoGP-luokkaan kaudeksi 2023 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokka MotoGP saa ensi vuodeksi mukaan uuden merkin, kun tulipunainen GasGas ajaa lähtöruudukkoon. Espanjalaislähtöinen GasGas tunnetaan offroad- ja trial-pyöristään, mutta vuonna 2019 itävaltalainen KTM hankki GasGasin omistukseensa ja siitä lähtien mallistoa on laajennettu johdonmukaisesti maastosta myös kestopäällysteelle.Aivan uusi merkki ei GasGas MotoGP-varikoilla ole, sillä merkki on osallistuu jo nyt Moto3- ja Moto2-luokkien MM-sarjaan Jorge Martinezin Aspar-tiimien ajokkina. Molemmissa luokissa Aspar kilpailee kolmen kuljettajan voimin.Osana KTM-konsernia GasGas tietysti hyödyntää synergiaa tekniikan suhteen emoyhtiönsä kanssa. KTM on osallistunut MotoGP-luokkaan jo kauden 2016 päätösosakilpailusta lähtien, jolloin KTM debytoi Valenciassa Mika Kallion ajaman RC16-ajokin kanssa. Tämän vuoden Silverstonen GP:ssä KTM juhli sadatta MotoGP-luokan kilpailuunsa.Kaudesta 2019 alkaen KTM:n tehdastiimin eli Red Bull KTM Factory Racingin ohella MotoGP-luokassa on nähty toinenkin KTM-tiimi, Red Bull KTM Tech3. Ensi kaudeksi Tech3 vaihtuu GasGasiksi, eli pyörät ovat perustekniikaltaan käytännössä identtiset KTM:n tehdastiimin RC16-pyörien kanssa, mutta KTM:n oranssi väri on GasGasissa korvattu punaisella.MotoGP:ssä kilpaillaan prototyyppipyörillä, ja tehtaat kertovat hyvin rajoitetusti pyörien tekniikasta julkisuuteen. RC16-pyörän sydämenä on kuusitoistaventtiilinen V4-moottori, jonka iskutilavuus on sääntöjen sallima maksimi eli 1000 kuutiosenttimetriä. Tehoksi kerrotaan yli 265 hevosvoimaa ja maksimikierrosluvuksi 18 500 kierrosta minuutissa. Vaihteita on kuusi. Sääntöjen mukaisesti tankin tilavuus on 22 litraa ja pyörän painoksi kerrotaan 160 kilogrammaa.Ensi kaudella GasGasin tehdastiimi kilpailee kahdella kuljettajalla MotoGP-luokassa. Samalla kun GasGasin osallistuminen julkistettiin, kerrottiin että nykyinen Repsol Hondan tehdaskuljettaja Pol Espargaro siirtyy GasGasille kaksivuotisella sopimuksella.Toista kuljettajaa ei ole vielä vahvistettu, mutta vahvojen huhujen mukaan toisen pyörän satulaan istuisi joko tämän vuoden Moto2-maailmanmestaruudesta tiukasti taisteleva Red Bull KTM Ajon Augusto Fernandez tai viime vuonna Moto2-luokan maailmanmestaruuden samaisessa Aki Ajon tiimissä voittanut Remy Gardner.Teksti: Janne Huhtala Kuvat: GasGasMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.2.2025 Taksit Taksilaki ei toimi, koska sitä ei valvota 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 17.2.2025 Liikenneturvallisuus Viidellä keinolla tieliikenteen kuolemat vähenevät vuoteen 2030 mennessä 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 18.2.2025 Autonäyttely Tiesitkö, että Citroën valmisti aikanaan retkikunnille autoja, joissa takarenkaat on korvattu teloilla? 18.2.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: me kysyimme, te vastasitte – lukijoiden kokemukset Mercedes-Benz W124 -korimallista 17.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C3 Aircross – tilavammin budjettimatkalle 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle