28.4.2026 Ajoneuvot Audi on virallisesti vetäytynyt B-segmentistä lopetettuaan A1- ja Q2 -mallien tuotannon Teksti Benjamin Helander Kuva Audi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Audi keskittyy jatkossa suurempiin malleihin, mutta on sentään tuomassa kompaktimpaan luokkaan tänä vuonna myös uutta. Ensimmäisen sukupolven Audi Q2 ja toisen sukupolven A1 ovat tulleet elinkaarensa päähän sen jälkeen, kun ensimmäisenä mainittua oli valmistettu noin kahdeksan- ja jälkimmäisenä mainittua noin seitsemän ja puolen vuoden ajan. Koska seuraajaa ei kummallekaan lähdetty tekemään, tarkoittaa tuotannon lopetus täten loppua molemmille malleille. Laajemmin uutinen tarkoittaa, että Audi on nyt vetäytynyt pois B-segmentistä. Noin 4,2-metrinen kompakti crossover Q2 ja Volkswagen Poloon perustunut nelimetrinen A1 olivat hintansa puolesta saavutettavimpia Audeja, ja varsinkin A1 on ollut varsin kätevä tapa omistaa Audi esimerkiksi Pariisin tai Rooman kaltaisten suurkaupunkien ahtaissa keskustoissa. Volkswagen Poloon sisarmalleineen perustuneena A1 oli henkinen seuraaja vuonna 1974 lanseeratulle Audi 50:lle, ja sitä valmistettiin 16 vuoden ja kahden sukupolven ajan. Ensimmäinen sukupolvi esiteltiin vuonna 2010, ja sitä valmistettiin Brysselissä sekä kolmiovisena että viisiovisena Sportback-mallina. Vuonna 2018 lanseerattu toinen sukupolvi valmistettiin sukulaismallinsa Seat Ibizan rinnalla Espanjan Martorellissa. Se tuli tarjolle pelkästään viisiovisena, mutta lisäksi korotettuna elämäntapaversiona A1 Citycarverina, jonka nimi vaihdettiin myöhemmin A1 Allstreetiksi. Q2:ta valmistettiin puolestaan Audin kotikaupungissa Saksan Ingolstadtissa. Mielenkiintoisesti Q2:sta oli olemassa myös Kiinan markkinoilla FAW-Volkswagenin tuottama pidennetty Q2L-versio, jota sai myös täyssähköisenä E-Tronina. Unohtaa ei sovi myöskään tehoversioita S1:tä ja SQ2:ta, jotka pönkittivät pikkumalleissa Audin urheiluhenkeä, ja vastasivat kilpakentällä BMW:n Minin tehomallien asettamaan kilpailupaineeseen. A1 oli myös melkoinen leikkikenttä Audille siinä mielessä, että siihen ehdittiin perustaa erilaisia konsepteja ja erikoismalleja 16 vuoden aikana monia. Niistä todennäköisesti muistettavin oli Audi E-Tron Concept vuodelta 2010, jossa oli wankel-lataushybridivoimalinja. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy B-segmentin ulkopuolella ruoho on vihreämpää Q2:n tuotannon lopettamisen jälkeen premiummerkkien valmistamat B-SUV:it ovat yhtä pykälää harvemmassa. Mieleen tulevat crossovermaisesti muotoiltu täyssähköinen BMW-konsernin Mini Aceman, Mercedes-Benzin ja Geelyn yhteinen Smart #1, Alfa Romeo Junior, DS 3, Lexus LBX sekä Volvo EX30. A1 puolestaan jättää jälkeensä tyhjiön, jota täyttävät enää lähinnä Mini Cooper ja joillain markkinoilla saatavilla oleva Lancia Ypsilon, kun puhutaan premiumvalmistajien B-segmentin pikkuautoista. B-segmentin sijaan Audi haluaa nyt keskittyä suurempiin malleihin, joita voi tunnetusti valmistaa paremmalla katteella. Audi on julkaissut tulevasta A2 E-Tronistaan tiiserikuvan, josta paljastuu kovin tutun oloinen siluetti. Audin vetäytyminen B-segmentistä tarkoittaa, että C-segmentin A3 on jatkossa kompaktein ja saavutettavin Audi. Myöhemmin tänä vuonna Audin on lisäksi tarkoitus lanseerata vuosituhannen vaihteen muotovaliolle nimeltä A2 täyssähköinen retroseuraaja. Lähteet: Audi, Autocar Lue lisää Kaikki artikkelit 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 26.5.2026 Sähköautot Naamioitu Audi A2 e-tron kulkee jo kaduilla – vain testausta vaille valmis 27.4.2026 Ajoneuvot Uudistunut Audi Q4 E-Tron ottaa monella tavalla enemmän irti sähköistään 20.2.2026 Ajoneuvot Audi RS 5 on 639 hevosvoiman V6-lataushybridi – RS 4:n seuraaja painii jo samassa painoluokassa BMW M5:n kanssa 14.11.2025 Ajoneuvot Audin ensiesiintyminen autourheilun kuninkuusluokassa lähestyy – R26 Concept näyttää Audin tulevan F1-identiteetin 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 15.10.2025 Euro NCAP Taas tulee sanomista – jättikoosteessa kesän ja syksyn Euro NCAP -tulokset 9.9.2025 Ajoneuvot Audi Concept C ei ole vain kypsän tuntuinen urheiluautokonsepti, vaan se kertoo laajemmin tulevista näkymistä peräpeilissämme 26.8.2025 Ajoneuvot Uusi Audi Q3 Sportback – niille, jotka ymmärtävät viiston katon päälle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 13.6.2026 Automatkailu Tästä paikasta idemmäs ei Suomessa tai koko manner-EU:ssa ole asiaa – ainakaan rangaistuksetta! 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km