17.6.2020 Ajoneuvot Autoilun aikakone: kun Suzukin kääpiöautot Suomeen saapuivat Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sattumuksia riitti, kun Suzuki-maahantuontia käynnistettiin 1980-luvun alkupuolen Suomessa. Pikkuruinen Carry-pakettiauto oli niin kätevä, että sellainen päätyi ihan omaankin käyttöön. Suurin osa pikkuluokan autoista oli muuttunut etuvetoisiksi jo 1970-luvun alussa, muun muassa suositut Fiat 127 ja Datsun 100A. 1970–80-lukujen vaihteessa takavetoinen Toyota Starlet alkoi olla kilpailijoihin verrattuna vanhanaikainen ja pikkuluokassa kallis, vaikkakin hyvin luotettava. Löytyisikö maahantuoja Korpivaaralle edullisempaa vaihtoehtoa mallistoon? Työskentelin tuohon aikaan Korpivaaralla tuotepäällikkönä, ja olin yhdessä huoltopäällikkö Yrjö Ahon kanssa kokouksessa Brysselissä. Ennen paluulentoa kävimme uteliaisuuttamme koeajamassa ”salaa” ensimmäisen sukupolven Daihatsu Charaden (valmistusvuodet 1977–1983), joka oli tuolloin Starletia pienempi, etuvetoinen pikkuauto. Charaden voimanlähteenä oli tuolloin harvinainen 1,0-litrainen 3-sylinterinen moottori. Kokeilu ei johtanut mihinkään: arvelimme Charaden hinnan asettuvan liian lähelle Starletia. Vuonna 1980 Oy Maan Auto Ab aloitti sitten Charaden myynnin, ja sitä jatkoi vuodesta 1983 Polmot Oy, joka muuttui pian Maanteho Oy:ksi. Mitään suurta myyntimenestystä Daihatsusta merkkinä ja Charadesta mallina ei Suomessa tullut. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suzuki täydentämään mallistoa Ajatus edullisesta pikkuautosta jäi Korpivaaralla kuitenkin itämään. Miten olisi Suzuki? Merkki oli tunnettu moottoripyöristään, mutta autoja ei tuotu Suomeen. Suzuki Alto vaikutti kiinnostavalta vaihtoehdolta. Ensimmäisen sukupolven Alto (valmistusvuodet 1979–1984) kuului japanilaiseen Keicar –segmenttiin, jossa on Japanin markkinoille tarkat auton ja moottorin kokorajoitukset. Keicar-luokan iskutilavuudeksi oli alun perin rajattu enintään 550 cmᶾ, vuodesta 1990 alkaen 660 cmᶾ, ja suurimmaksi tehoksi 47 kW (64 hv). Sen sijaan Alton vientimalleissa käytettiin iskutilavuudeltaan suurempaa, 0,8-litraista ja 3-sylinteristä moottoria. Korpivaara Oy:n markkinointijohtaja Mikko Ennevaara lähti Japaniin neuvottelemaan. Kun Mikko tuli takaisin, yllätys oli suuri: Alto-henkilöauton lisäksi Suomessa esiteltäisiin myös Carry-pakettiauto jopa kahtena versiona, umpipakettiautona ja avolavana! Carryn (valmistusvuodet 1979–1985) nelisylinterinen 797 cm3 moottori kehitti 27 kW (37 hv) DIN. Tuolloin Carryn moottorissa oli siis yksi kuutiosentti enemmän, yksi sylinteri enemmän ja yksi hevosvoima enemmän kuin Alton kolmisylinterisessä, jonka strategiset arvot olivat 796 cmᶾ ja 26,4 kW (36 hv) DIN. TN-Acty ja Ebro: melkein Suomeen Kun Carryn tuontipäätös oli tehty, mieleeni muistui, että olin nähnyt Carry-avolavamallia muistuttavan auton Suomessa jo syksyllä 1978. Kyseessä oli Honda TN-Acty, jonka kohtasin Helsingissä Autotalon kellariparkissa, jonne ajettiin Runeberginkadulta. Korpivaaran maahantuonti toimi Autotalossa vuoden 1978 loppupuolelle. Samassa talossa sijaitsi myös Vehon maahantuonti sekä iso myymälä, ja tuolloin Veho edusti Mercedes-Benzin lisäksi myös Hondaa. Tämä selitti Hondan kokeilumallin olemassaolon. Actyä ei kuitenkaan alettu myymään Suomessa. Actyssä pörisi kaksisylinterinen 545 cmᶾ moottori, jonka teho oli 20,6 kW (28 hv). Ennen EU-aikaa autoissa oli paljon maakohtaisia erityismääräyksiä, ja maahantuojien täytyi viedä uutuusmallit Helsingin Hakuninmaan katsastuskonttorille tyyppikatsastukseen. Se olikin Carry Van -mallin osalta todella mielenkiintoista. Huoltopäällikkö Aho oli toimittanut katsastuskonttorille ison paperinivaskan teknisiä tietoja etukäteen, ja meikäläinen ajoi Carry Van -umpipakettiautolla katsastuskonttorille. Uskalsin ajaa Vantaanlaaksontietä kilpailevan automaahantuojan, Haka-Auton, toimitalon vierestä. Ajattelin, että minullapa on nyt varsin erikoinen ajoneuvo tulossa tyyppikatsastukseen. Pihalla näin vieläkin erikoisemman kulkineen. Se oli espanjalainen Ebro-pakettiauto. Ilmeisesti Haka-Auto tutki sen maahantuontimahdollisuuksia, mutta Ebronkaan myynti Suomessa ei käynnistynyt. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tilavuusmittaus täpärällä Pakettiautoissa ei 1970-luvulla ollut autoveroa, mutta Toyota Timangin voimakas kampanjointi kiristi merkittävästi pakettiautomääräyksiä. Timangi oli vuosina 1976–1977 Suomeen tuotu pieni avolava-auto, jota myytiin halpana ja autoverottomana runsaasti. Mallin virallinen nimi on Toyota 1000 Pickup. Timangin lavan pituus oli 1 535 mm ja leveys 1 250 mm. Timangin suosion vuoksi autoverolakia tiukennettiin koskemaan avolava-autoja, joiden lavan pituus on alle 185 cm. Maaliskuun 1976 ja lokakuun 1977 välissä Suomeen tuotiin jopa 2 104 Timangi-avolava-autoa. Maahantuonti loppui autoverolain kiristykseen. Kiitos Timangin, verovapauden myöntämiseksi myös umpipakettiautojen tavaratilalle tuli tosi tiukat määräykset, jotka piti täyttää: umpinaisen tavaratilan tilavuus tuli olla vähintään 3 kuutiometriä (3 000 litraa) ja umpinaisen tavaratilan sisäkorkeuden oli oltava vähintään 1,30 metriä. Mittausmenetelmä suorakulmioineen ja niiden tilavuuksineen on todella monimutkainen. Carry Van -tyyppikatsastuksessa olinkin jännän äärellä: Carry-umpipakettiautoissa ei ollut lainkaan väliseinää ohjaamon ja tavaratilan välissä. Nykyisen turvallisuutta arvostavan kulttuurin aikana tuo tuntuu käsittämättömältä. Mittausta suorittavan insinöörin oli määriteltävä, missä kohtaa ohjaamo loppuu ja tavaratila alkaa. Loputtomalta tuntuvan mittaussession jälkeen tuli tuomio: tavaratilan tilavuudeksi mitattiin 3 047 litraa, ja Carry Van hyväksyttiin umpipakettiautoksi. Huh! Jos tilavuus olisi ollut 48 litraa pienempi, olisi Carry ollut autoverollinen henkilöauto, ja myynti olisi tyssännyt siihen paikkaan. Carry-avolava muuttoautona Vuonna 1982 muutin Vantaan Hakunilasta Helsingin Länsi-Pakilaan. Kämpän valmistuminen myöhästyi, ja tavarat kuskattiin ensin välivarastoon Paloheinään, jonne lyhin reitti kulki Kehä III:n kautta. Kehätien kuuluisa ja ottava Kuusikon mäki Vantaalla Tikkurilan ja nykyisen Ikean välillä oli tuolloin vielä nykyistäkin korkeampi, koska mäen madaltamista Kehä III:n kohdalta ei oltu vielä tehty. Lainasin Korpivaaralta Carry-avolavan muuttoautoksi. Carryn avolavassa oli kevyt muovikate, joten tavaroiden sidontaan piti paneutua huolella. Se oli elämäni hauskin muutto! 37 hevosvoiman moottori oli kovilla kuormatussa autossa. Suurin vääntömomentti oli 57 Nm 3 500 kierroksella minuutissa – ei siis ihme, että Carry hyytyi mäkeen suurimmalla vaihteella. Mäki ylös piti huristaa kolmosvaihteella, jolloin moottori ulvoi kahdeksankympin vauhdissa kuin rantapiru. Kyydissä matkustanut isänikin huomautti moottorin karkeasta metelistä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Super Carry kakkosautona Myöhemmin pienestä pakettiautosta tuli ihan perheenjäsen, kun kakkosautona toiminut Mazda 323F vaihtui käytettyyn 90-luvun alun Suzuki Super Carryyn vuonna 1996. Kuljetustarve ratkaisi auton valinnan: Pakilassa rivitalon parkkipaikalla ei ollut tilaa peräkärrylle. Kuljetustarve oli kuitenkin suuri harrastusten ja mökkeilyn vuoksi. Super Carry olikin yllättävän hyvä ja käyttövarma auto. Ajo-ominaisuuksissa oli outoutensa, mutta hiekkasäkki tavaratilan takaosassa paransi takavetoisen, kevyehkön auton liikkeellelähtökykyä ja ajettavuutta talvikeleillä. Autotestaajat olivat kuulemma saaneet tyhjän Carryn takapyörät ilmaan hätäjarrutuksessa. Ajovalot olivat mallia saunatuikut, tavalliset hehkulamppupolttimot – ei edes halogeenejä. Super Carryllä hoidettiin seuraava muutto Helsingin Pakilasta Vantaanlaaksoon, muutama edesmenneiden sukulaisten kämpän tyhjennys sekä lukuisat jäteasemakeikat. Myös fillareiden kuljetuksessa Super Carry oli pistämätön: tavaratilaan mahtui kaksi aikuisten polkupyörää kokonaisina sekä matkatavarat. Ei tarvinnut äheltää kattotelineiden kanssa. Super Carry -umpipakettiautossa oli edeltäjään verrattuna merkittäviä parannuksia, joista tärkein oli kunnon väliseinä ohjaamon ja tavaratilan välissä. Väliseinä lisäsi turvallisuutta ja hillitsi kumisevaa melua. Tavaroiden sidonta on kuitenkin tehtävä huolella väliseinästä riippumatta. Moottorin iskutilavuus kasvoi litraan ja teho 33 kilowattiin (45 hv). Kyseessä oli siis Carryn ”isolohko”-versio. Kun Super Carry vaihtui vuosituhannen vaihteessa ranskalaiseen tila-autoon ja sittemmin Skoda Fabia -farmariin, täytyi hankkia perävaunu. Nyt harmittaa Super Carrystä luopuminen: siinä olisi ainesta kulttiautoksi. Teksti: Timo Turkula Kuvat: Suzuki ja Timo Turkulan arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 5.4.2026 Historia Opelin salainen kellari – minne konseptit menevät nukkumaan 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 19.4.2026 Klassikko Koeajo 75 vuoden taakse: kyllä herra Kapitän – eli kun Opel haastoi BMW:n ja Mercedeksen 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa