23.8.2017 Liikenne Autoliitto: Suomi epäonnistui edunvalvonnassaan Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Autoliiton mukaan Suomi hyväksyi päästövähennystavoitteet vailla todellista ymmärrystä niistä koituvista kustannuksista. Euroopan unionin Suomelle asettamat päästövähennystavoitteet ovat käymässä Suomelle kalliiksi Autoliiton mukaan. Lähes kritiikittä hyväksytty päästökaupan ulkopuolisten päästöjen vähentäminen 39 prosentilla kaatuu pahasti liikenteen vastuulle, sillä liikenteen osuus kyseisistä päästökaupan ulkopuolisista päästöistä on 39 prosenttia. Päästövähennyskeinojen löytäminen on osoittautunut odotetun haastavaksi parlamentaarista liikenneverkon rahoitusta arvioivalle työryhmälle. Autoliiton mielestä päättäjät epäonnistuivat kansalaisten edunvalvonnassa. – Vaikuttaa siltä, että Suomen kansalaisten puolesta päästövähennyksiä valmistelleet viranomaiset ja poliitikot eivät ole olleet asioista riittävästi perillä ja he hyväksyivät EU:n antamat tavoitteet liian helposti. Nyt tämä maksaa kansantaloudelle kohtuuttoman paljon ja tuntuu jokaisen elämässä ja kukkarossa. Suomalaisten edunvalvonta petti pahan kerran, kuten kävi aikaisemmin meriliikenteen rikkidirektiiviin kohdalla, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen tiivistää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Päättäjät unohtivat Suomen olosuhteet Tiedotteessaan Autoliitto painottaa päättäjien unohtaneen Suomen liikenneolosuhteet, eli pitkät matkat, harvan asutuksen, karut sääolosuhteet ja vanhan autokannan. Harvassa EU-maassa oman henkilöauton käyttö on yhtä perusteltua, kuin Suomessa, Autoliitto painottaa. – Prosessissa hulluinta on se, että ensin otetaan vastaan tavoite ja vasta sitten mietitään, onko se teknisesti saavutettavissa ja kuinka paljon sen saavuttaminen kansalaisille sekä koko yhteiskunnalle maksaa. Viisas miettii ennen diilin tekemistä onko hankkeeseen mahdollista lähteä ja vasta sitten kättelee sopimuksen, Nieminen sanoo. Moottori uutisoi maanantaina Helsingin Sanomille tihkuneista tiedoista, joiden mukaan päättäjät olisivat pohtineet yhdeksi keinoksi jopa olemassa olevien autojen moottorien vaihtamista vähäpäästöisempiin ajoneuvoveroporkkanalla. Teknisesti ja taloudellisesti järjetön urakka kaatuisi viimeistään perustuslain takaamaan omaisuudensuojaan, joka kieltää verotuksella painostamisen tai pakottamisen. Päästövähennyskeinoista riippumatta on selvää, että poliittisessa päätöksenteossa on ilmeisesti vasta nyt ymmärretty, miten kalliiksi Euroopan unionin vaatimusten täyttyminen tulee. Lähde: Autoliitto Lue lisää Kaikki artikkelit 16.1.2026 Liikenne Auton turvajärjestelmät: kaista-avustin voi estää vakavan onnettomuuden 16.1.2026 Liikenne Liikenneturvallisuus: kuljettaja tärkeimpänä lenkkinä 16.1.2026 Uutinen Näin me matkailimme 2025 – mutta mikä oli suosituin matkakohde? 15.1.2026 Sähköautot Tutkimus osoittaa – suomalaiset ajattelevat sähköautojen olevan rikkaiden etuoikeus 15.1.2026 Kuluttajat Käytetty Mercedes-Benz C350e oli kolaroitu peräti kaksi kertaa, myyjäliike ei kertonut tätä auton ostajalle 14.1.2026 Uutinen Maailma saapuu viikonlopuksi Pasilaan – matkamessuilla mukana liki 70 maata 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 9.1.2026 Testit Pikakoe: Kenwood DRV-A310W – hillitty mutta monipuolinen liikennekamera liikennetilanteiden tallennukseen 9.1.2026 Uutinen Jälleen kumoa-painiketta, nyt aina 2017 asti: Thomas Ingenlath palaa Volvon päämuotoilijaksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 15.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: ”Voisitko auttaa minua pääsemään takaisin tielle?” 15.1.2026 Käyttötesti Onko olemassa esiesilämmitystä? Toyota C-HR aloittaa matkan kylmästi 14.1.2026 Viikon arkistopoiminto Viikon arkistopoiminto: Finnairin lentäjät lakkoilivat vuonna 1984 itselleen autoedun, mutta kansan suosikki Lada ei kelvannut kenellekään 16.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV5 - ei sentään tilaa ruumisarkulle, mutta kyllä tässä autossa retkeilijä yönsä nukkuu 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 13.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: oliko tässä vuoden 2025 erikoisin onnettomuus – herneliirto yllätti autoilijan 12.1.2026 Lentokoneet Näyttää siltä, että maailman neljänneksi suurin lentoyhtiö China Southern on avaamassa suorat lennot Pekingistä Helsinkiin - tietenkin oikaisemalla 12.1.2026 Autoilu Käytetyt autot käyvät kaupaksi hurjalla tahdilla – markkina kymmenkertainen uusiin verrattuna 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 19.12.2025 Kuluttajat Auton alumiinivanteet murtuivat yllättäen – kuluttaja teetti materiaalitutkimuksen, maahantuoja kiistää tulokset 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 27.12.2025 Laivat Tältä näyttää 35 vuoden ikään ehtinyt Silja Serenade vähemmän perinteisessä juhlavalaistuksessa