17.6.2016 Ajoneuvot Automessut koeajomahdollisuudella – Auto 2016 jysäyttää marraskuussa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Marraskuun kaamokseen valoa tuova Auto 2016 -tapahtuma lupaa olevansa paljon tavallisia automessuja enemmän. Ennennäkemätöntä ovat ainakin kattavat koeajomahdollisuudet osana tapahtumaohjelmaa. Marraskuun 18.–20. päivä järjestettävä Auto 2016 -tapahtuma on ainutlaatuinen näkemys automessuista. Helsingin Messukeskuksessa esiteltävien autouutuuksien lisäksi tapahtumassa pääsee myös koeajamaan noin 200:aa eri automallia. Uusien autojen lisäksi tarjolla on viihteellistä ohjelmaa sekä keskustelutilaisuuksia liikenteestä. Auto 2016 -tapahtumaan on saapumassa noin 100 yritystä esittelemään uutuuksiaan, ja esillepanijoiden joukossa ovat lähes kaikki Suomessa edustettavat automerkit, joita on noin 30. Lähes kaikkia erillisellä esittelyalueella olevia automalleja pääsee myös koeajamaan, tehden tapahtumasta ainutlaatuisen. – Tällaista näin suurta koeajotapahtumaa, jossa koeajettavina on näin useita merkkejä, ei ole ennen järjestetty. Pientä ensimakua koeajoista saimme jo keväällä, kun Messukeskuksessa oli pienemmässä mittakaavassa moottoripyörien koeajotapahtuma, jossa 17 eri merkin moottoripyöriä sai koeajaa – koeajettavia pyöriä oli yli 100. Saimme tilaisuudesta pelkästään positiivista ja innostunutta palautetta, kertoo autotapahtumista Messukeskuksessa vastaava myyntiryhmäpäällikkö Jori Vainio. Tapahtuma sijoittuu Messukeskuksen kahteen suurimpaan halliin ja ne ovatkin muutamia yksittäisiä osastopaikkoja vaille täynnä. – Nyt suunnitellaan tapahtuman ohjelmaa. Haluamme tarjota kiinnostavaa sisältöä perheille ja autoilijoille. Luvassa on mm. erikoisia autoiluelämyksiä Messukeskuksen pysäköintialueella. Auto 2016 tarjoaa hyvän kokonaiskuvan autotarjonnasta ja saa kävijät viihtymään. Odotan innolla tätä uuden konseptin tapahtumaa, hehkuttaa Vainio. Messukeskuksessa kokoontuvat marraskuussa autoilijoiden ja perheiden lisäksi myös autokorjaamoalan ammattilaiset Autokorjaamo-messuille pe-la 18. – 19.11.2016 ja autoalan vaikuttajat Auto Summit & Expoon to 17.11.2016. Auto 2016 -tapahtuman järjestää Messukeskus yhteistyössä Autotuojat ry:n kanssa Auto 2016 on avoinna pe-su 18. – 20.11. klo 10-19 #Auto2016 www.auto2016.fi Lähde: Auto 2016 Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Katso myös: Autoilun uusi megatapahtuma Helsinkiin – Auto 2016 marraskuussa! Moottoripyörien suuri koeajopäivä oli menestys Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan