30.9.2019 Ajoneuvot Autot ja Viihde 2019: Euroopan helmissä painottuu raskas ahtaminen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Eurooppalaisten autojen edustus painoittui ahdettuihin Volvoihin, mutta Autot ja Viihde 2019 -näyttelystä löytyi paljon muutakin. Avauskuvan Volvo V70 kertoo paljon trendeistä Autot ja Viihde 2019 -näyttelyn eurooppalaiskalustossa. Raskaasti ahdetut Volvot olivat yleisin yksittäinen rakentelusuunta. Ja suunnasta puheen ollen: kuvan auton moottori on hieman eri kulmassa kuin joskus uutena tehtaalta lähtiessä. Turbovoimaa löytyi V70:n lisäksi vanhan kunnon 242:n keulalta. Ahtimen kylkeensä saanut rivikuutonen vienee kakkosnelosta kiitettävää tahtia. Volvo-piireissä toisen 244:n tekniikkaratkaisu jakanee mielpiteet: keulalla majailee Toyotan legendaarinen 2JZ, eli 3-litrainen rivikuutonen asiallisen kokoisen turboahtimen kera. Lisäpisteet hienosta sisustuksesta, jonka teema jatkui takaistuimelle asti – turvakaarista huolimatta.Toisenlaista silmän karkkia tarjosi reilusti palkintoja voittanut Amazon. Ahtamista oli harrastettu myös Mercedes-Benz 190E:n kanssa. Keulalle oli laskettu OM606-tunnuksella kulkeva kuutosdieseli, tietysti Mynädieselin syöttöpumpulla ja Holsetin ahtimella piristettynä. Dieselin tehoiksi kerrotaan 414 hevosvoimaa. Lisäpisteitä auto saa harvinaisesta Avantgarde Azzurro -tehdassisustasta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVaihtelu virkistääOpel Kadett oli kokenut mielenkiintoisen yhdistelmän General Motorsin katalogista. Saab 900 NG:n turbotekniikka sähköineen olivat vain yksi lukuisten muutosten joukossa.Dieselmersuilla vauhdin huuumaa ja somenäkyvyyttä hienosti kerännyt driftingtiimi Black Smoke Racing oli myös paikalla. Keulalla tietysti raskaasti muokattu turbodiesel.Hyvin pelkistetyksi ja leveäksi rakennettu Volkswagen Golf edusti hienosti omaa tyylisuuntaansa.Täysin toista ääripäätä edustaa Ferrari 257 GTB. Yksilön kerrotaan olevan historian eniten kilpailtu mallisarjan yksilö.Piristävä näky oli myös vuosimallin 1965 Vauxhall Viva. Vanhasta perheautostakin saa hyvin erottuvan näyttelyauton. Aivan oma tarinansa on Vivan takana näkyvä Volkswagen Kleinbus, mutta se on aivan oma tarinansa. Lue lisää Autot ja Viihde 2019 -näyttelystä! Ford Torinosta rakennettu avo ja Suomen ensimmäinen RWB-Porsche viikonloppuna Lahdessa! Autot ja Viihde 2019: Mystery Train – Ford Tudor 1932 lapualaiseen tapaan Autot ja Viihde 2019: Dave Kindigin piirtämä jenkkiauto paljastettiin Autot ja Viihde 2019: messujen monipuolinen tarjonta jatkuu harrastajaparkissa Autot ja Viihde 2019: VW Kleinbus ´67 – Kuusen alta näyttelyautoksi Autot ja Viihde 2019: Säihkettä ja patinaa amerikan malliin Autot ja Viihde 2019: Citroen 2CV Turbo – Itsesuojeluvaisto rajoittaa huippunopeuden Autot ja Viihde 2019: näyttely kameran silmin Autot ja Viihde 2019: helmiä Japanista Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 10.7.2025 Ajoneuvot Tiedätkö mikä auto on Suomen edullisin ja samalla Euroopan ostetuin? 10.7.2025 Ajoneuvot Tässä on uusi Mazda CX-5 – erottuvuustekijöitä riittää, eikä vähäisimpänä ahtamaton 2,5-litrainen bensiinimoottori vuonna 2025 10.7.2025 Ajoneuvot Hyundai tylyttää: ”kukaan ei enää halua manuaalivaihteistoja” 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi nykyautoissa on start-stop-järjestelmä? 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen