23.6.2019 Ajoneuvot Citroën-johtaja Peugeot: Citroënin iso sedan on pian täällä – myös hybridinä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä DS:n, CX:n ja XM:n kaltaiset mallinimet asettavat Citroënin ison sedanin paluulle paineita, mutta ne antavat samalla mahdollisuuksia tehdä jotain eri tavalla kilpakumppaneihin verrattuna. Huhuttu, puhuttu ja odotettu Citroënin paluu isojen sedanien markkinoille on tietojen mukaan pian täällä. CX:n, XM:n ja C6:n perillisestä on kuultu vihjauksia niin muotoilijoilta kuin Citroënia kipparoivalta Linda Jacksonilta, mutta ilmeisimmin odotus on kääntymässä loppusuoralle. Brittilehti Top Gear jutusteli Citroënin tuotevalikoimasta vastaavan Xavier Peugeotin kanssa. Hämäävästä nimestään huolimatta Peugeot on kertonut aiemminkin Citroënin kuulumisista. Ison sedanin lupaillaan olevan rohkeasti muotoiltu ja ennen kaikkea mukava. Merkillä on kuitenkin muutama idea auton markkinasijoittelun suhteen erityisesti verrattuna kilpakumppaneihin. – Se tulee pysymään linjassa juuriensa ja DNA:nsa kanssa, Peugeot kommentoi. – Olemme osana valtavirtaa. Haluaisimme tarjota laajan tuotevalikoiman pieniä, keskikokoisia ja isompia autoja. Mutta pidämme kiinni brändimme sijoituksesta [markkinoilla], kyvystämme olla edullisia ja suosittuja. Voit tarjota ison auton ilman 400 hevosvoiman moottoreita ja muita sellaisia. Katamme isojen autojen segmentin, mutta linjassa Citroënin perimän kanssa, Peugeot vihjaa. Iso sedan ei tule kuitenkaan poikkeamaan ranskalaismerkin sähköistämislupauksesta. Sukupuusta löytyvien Peugeot 508:n ja Citroën C5 Aircrossin hengessä myös uusi sedan saa voimalinjavalikoimaansa hybriditeknologiaa. – Tällä hetkellä strategiamme on kytketty PSA:n teknologiseen portfolioon. Tavoitteenamme on ensi vuodesta eteenpäin tuoda markkinoille joka vuosi uusi auto sähköistetyllä moottorilla. Jokainen uusi Citroën saa sähköistetyn vaihtoehdon, ollaksemme valmiita vuotta 2025 varten, jolloin 100% mallistostamme on sähköistetty. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suurempia linjoja Suuren sedanin lisäksi Top Gear keskusteli myös Citroënia johtavan Linda Jacksonin kanssa hiilidioksidirajoista ja yrityskaupoista. – Tulemme saavuttamaan meidän tavoitteemme [hiilidioksidin suhteen], koska a) emme halua maksaa valtavia sakkoja ja b) haluamme myös suojella planeettaa. Miten voisit olla uskottava maailmanlaajuinen autovalmistaja, jos et saavuta CO2-tavoitteita? Se voi turhauttaa, mutta ei ole mitään mitä voimme tehdä asialle, tarvitsemme vain liiketoimintaa, joka on tarpeeksi ketterää vastakseen haasteisiin, Jackson linjasi. Horisontissa ei ole mahdottomana myös huhuttu yrityskauppa Jaguar Land Roverin suuntaan, mikä auttaisi erityisesti juuri isompia Citroëneja. – Pidämme silmät auki tilaisuuksien varalta, mutta emme etsi niitä. Jos kohtaamme sellaisen ja toteamme sen olevan hyvä idea, sanomme "miksei?". Teimme näin Opelin ja Vauxhallin kanssa. Mutta emme odottele huudellen, että tarvitsemme yhteistyökumppanin, sillä emme tarvitse. Meillä ei ole kiire mihinkään, mutta jos tilaisuus tulee, tietysti tutkimme sen. Lähde: Top Gear Kuvituskuvat: Aake Kinnunen, Citroën Lue myös: Citroën-pomo Meyer tulevasta: "Haastamme edelleen muotosääntöjä" Ranskalainen juoni: Citroën vihjailee raikkaasta uudesta sedanista Käytetyt erikoisuudet – Citroën C6 Tiedätkö mistä Citroën sai erikoisen nimensä? Citroën keksii sedanin uudelleen – "emme halua pelkkiä katumaastureita" Citroën-pomo Jackson: C5 palaa mallistoon 2020 Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan