7.2.2018

Fiat 500 60 Limited Edition – Ansaittua kunniaa tyyli-ikonille

Fiat 500 60 Limited Edition 560
17 vuoden ajan valmistettu suurmenestys näkyy vielä Fiatin mallistossa, vaikka Fiat oli pakotettu lopettamaan mallin tuotannon Euroopan markkinoille.

Ikoninen Fiat Nuova 500 täytti viime vuonna 60 vuotta, joten mikäpä olisi sen parempi tilaisuus juhlistaa tilaisuutta erikoismallilla.

Viime vuonna tuli kuluneeksi 60 vuotta legendaarisen Fiat Nuova 500 -kaupunkiauton ensiesittelystä. Kansanautoksi tehdystä luomuksesta tuli jo tuotannossa ollessaan eräänlainen kulttiauto. Nykyään se on jopa tietyllä tavalla yksi koko Italian symboleista. Pyöreiden vuosien täytyttyä teki Fiat hienon rajoitetun erän juhlamallin ja esitteli sen jo viime keväänä Geneven autonäyttelyssä. Juhlamallin ensimmäiset 560 kappaletta ovat numeroituja. Tällä tavoin valmistaja päätti juhlia yli 4 miljoonan yksilön malliaan ja tuotantonsa pelastajaa.

Fiat 500 60 Limited Edition 560

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Legendan uudelleensyntymä

Ensimmäinen jälleensyntymä autolle tapahtui parikymmentä vuotta alkuperäisen 1957 esitellyn mallin tuotannon päätyttyä. Vuosina 1991-1998 valmistettiin Puolassa laatikkomaista Cinquecento-mallia, joka ei kuitenkaan saavuttanut järin suurta suosiota A-segmentissä.

Uusi yritys esiteltiin 50-vuotisjuhlan tunnelmissa vuonna 2007. Tällä kertaa siivet kantoivat ja mallia on valmistettu miljoonia niin kova- kuin rättikattoisena, bensiini- kuin dieselmoottorilla, kaksi- ja nelisylinterisenä, manuaalina ja automaattina, yksi- ja kaksivärisenä, Fiatina ja Abarthina ja lukuisina eri versioina. Nähtiinpä pari vuotta sitten kahdeksan vuoden välietappi, facelift, jossa toimivaa ei juuri rikottu. Yksin uuden 500:n suuri menestys on tehnyt reilusti hyvää myös koko valmistajakonsernin taloudelle.

Fiat 500 60 Limited Edition 560

Menestys sai Fiatin myös jatkamaan 500-perhettä moneen suuntaan; 500:n ja 500C:n lisäksi markkinoille on tuotu tila-auto 500L ja sen seitsämänpaikkainen versio 500L Living sekä Suomessakin myytävä citymaasturi 500X. Kaikkia malleja yhdistää retromuotoilu, josta näkyy yhteys vanhaan, 500-kiloiseen kaupunkiautoon. 500-kuutioisuus ei nykyisellään ollut enää mahdollista, mutta autoon esiteltiin niin ikään retrohengessä hauskasti pörisevä kaksisylinterinen moottori, jota käytetään nykyään myös Pandassa sekä 500L-malliversioissa; ahtimen kanssa 875-kuutioisesta rivikakkosesta otetaan peräti 105 hevosvoimaa. Tämä 0.9 TwinAir on voittanut palkintoja kansainvälisessä vuoden moottori –äänestyksessä kaikkiaan viisi kertaa.

Klassikon 60 vuotta tuli täyteen heinäkuun neljäntenä päivänä ja sen kunniaksi esiteltiin 500 60 Limited Edition, eli Fiat ’560’.

Fiat 500 60 Limited Edition 560

Torinon helmi

60 Edition loistaa valkeana helmenä Fiatin osastolta, mustalta korokkeelta. Autoon on satsattu paljon, torinolaiset kun halusivat juhlia legendan pyöreitä vuosia ihan kunnolla.

Aloitetaan väriloistosta. 560 on kaksivärinen, tämän värityksen nimi on Dolce Vita, jolla tarkoitetaan 50- ja 60-lukujen taitteen hyviä, leppoisia vuosia Roomassa. Alempi, valkoinen väri on nimeltään Bianco Tristrato ja se on toteutettu nimen mukaisesti kolmella eri maalikerroksella, jotta pintaan on saatu aivan erityistä syvyyttä; maali ikään kuin hohtaa katsojan silmään syvemmältä Fiatin sisältä.

Fiat 500 60 Limited Edition 560

Ylempien korinosien, eli konepellin ja pilarien väri on norsunluu. Väri on lempeä, se tuo mieleen aamuisen cappuccinon roomalaisella piazzalla pääskysten laulaessa. Tristrato onkin sitten hienoa sokeria sen pohjalla. Myös rättikaton saa värjättyä norsunluuksi. Se onkin ainoa vaihtoehto kesäsateen suojaksi; kovakattoisena ei 560:ta edes saa.

Korissa on sopivasti yhdistetty uutta ja vanhaa, kaasupurkausajovalot ja led-nauhat edustavat sitä nykyaikaa, kun taas kromilistat, erityisesti kuuluisat ’viikset’, konepellin lista sekä 60-luvun tyyliä edustavat Fiat-logot ovat tuulahduksia menneisyydestä. 16-tuumaisten kevytmetallivanteiden keskiöitä koristavat tyylikkäät 560-yksityiskohdat. Kromissa ei ole muutenkaan säästelty, sillä siitä on muovattu vanhan ajan henkeen kaikki ovenkahvat, puskurit, peilien kuoret sekä yksi kruununjalokivistä, niin sanottu littuputki.

Fiat 500 60 Limited Edition 560

Auto on karamelli.

Ei uutta moottoririntamalta – paitsi vähän

Kun konepellin avaa, sieltä ei paljastu yllätystä – vaiko sittenkin? Ehkäpä, sillä pörisevä kaksipyttyinen retromoottori on unohdettu, ja voimanlähteenä toimii Fiatin pitkäaikainen rahasampo, nelisylinterinen 69-hevosvoimainen 1.2 Fire -bensiinimylly. Moottori on pieni, taloudellinen ja hyväksi havaittu. Myös toinen vaihtoehto on saatavilla, sen yllätyksellisyys perustuu bensiiniä raskaampaan eli 1,3-litraiseen MultiJet II-dieseliin, joka antaa 95 hevosvoimaa. Voima välitetään käsivaihteistolla, bensamoottorin yhteyteen saa myös Dualogic-robottivaihteiston manuaalivaihtotoiminnolla varustettuna.

Fiat on päätynyt tällaiseen ratkaisuun voimapaketin kanssa ja siihen on varmasti omat pätevät syynsä. Todennäköisesti auto on haluttu tehdä mahdollisimman mukavuuspainoitteiseksi, eikä tällaista keräilyharvinaisuutta ole todellakaan tarkoitettu kiusattavaksi mihinkään autostradalle, ennemmin kaupunkien pikkukaduille aurinkoisina päivinä pyöriteltäväksi ja nautittavaksi katto auki, luu ulkona.

Fiat 500 60 Limited Edition 560

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Myös sisätila loistaa

Mukavuusteema on voimakkaasti läsnä mallin sisällä. Kun autoon menee, sinne istahdetaan, ei siis nousta eikä laskeuduta, tämä on kyseisen automallin ominaisuus. Se on käteen sopiva kaupunkiauto. Erityisen hämmentävää on kuitenkin se, kuinka muuntautumiskykyinen Fiat 500 oikeasti onkaan. Vieressä seisoi tulinen Abarth 695 Rivale, jonka rattiin hypättyään tunsi olevansa urheilukäyttöön tehdyssä autossa, mutta kun istahti takaisin 560:een, oli jälleen nautiskelijoiden makupalassa.

Fiat 500 60 Limited Edition 560

Kolmas versio on tietysti sitten se perheen kakkosauto-500, jolla ajetaan töihin terästehtaaseen. Raamithan ovat näissä samat, mutta kun autossa on riittävästi tietynlaista ’pokkaa’, on mahdollisuuksia käytännössä rajattomasti. Tässä Fiat 500 on aivan omalla reviirillään. Ja sanottakoon vielä sellainen, että muista A-segmentin autoista tuskin tullaan tekemään 560 kappaleen erikoiserää. Poikkeuksen voinee muodostaa korkeintaan uutta retroelämää puhkuva Mini.

Fiat 500 60 Limited Edition 560

Mutta takaisin siihen sisätilaan. 560 on sisätiloiltaan avara ja valoisa. Siellä on käytetty monipuolisesti erilaisia materiaaleja ja värejä. Sisätilaan on haettu vintage-tyyliä; siinä on esimerkiksi niin ikään norsunluunväriset vaaleat nahat bordeaux-punaisilla tikkauksilla. Myös auton tavaramerkissä kojelaudan listassa ja kaksivärisissä matoissa toistuu sama kuvio. Autoon on lisätty lisävarustevalikoimasta monenlaisia herkkuja, kuten nahkaratti valintanäppäimillä, 7-tuumainen kosketusnäyttö sisältäen navigaattorin, radion ja bluetoothin, Apple CarPlay ja Android Auto, aux- ja usb-liitännät, automaatti-ilmastointi, vakionopeudensäädin, sumuvalot sekä peruutustutka.

Nämä kaikki luovat ainutlaatuisen kokonaisuuden, jolle on keksitty myös hinta. Italiassa 22 050 euron hinnalla saattoi ostaa mallin 1.2 litran bensiiniversiona. Jos hintaan lisättäisiin Suomen autovero 500C 1.2 Loungelle, noin 2 000 euroa, saataisiin summaksi noin 24 000 euroa. Se on melko tarkalleen 10 000 perus-500C:tä kalliimpi.

Fiat 500 60 Limited Edition 560

Seuraavaa vuosikymmentä innolla odotellessa. La bella macchina.

Teksti: Benjamin Helander Kuvat: Fiat, Benjamin Helander

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat