23.5.2016 Liikenne Halpa bitumi vauhditti asvaltin tuotannon kasvuun vuonna 2015 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Halvan bitumin lisäksi yksityisten tahojen ja Liikenneviraston kysyntä kirittivät tuotantoa. Infrarakentamisen toimiala- ja työnantajajärjestö INFRA ry kertoo tiedotteessaan, että suomalainen asvalttituotannon määrä kohosi yli 5 miljoonan tonnin vuonna 2015. Kolmeen edelliseen vuoteen verrattuna kasvu on selvää, sillä esimerkiksi vuonna 2012 jäätiin hieman alle 4,5 miljoonan tonnin.Tuotannon ja myös kysynnän kasvua selittää bitumin hinnan lasku. Bitumin hinta on laskenut vuoden aikana noin kolmanneksella. Aine muodostaa tiepäällysteestä noin 30 prosenttia, joten käytännössä tällä hetkellä päällystäminen on 10 prosenttia edullisempaa kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Vuoden 2014 keskiarvoon verrattuna eroa kertyy peräti 18 prosenttia – tai käänneteisesti samalla summalla päällystää lähes viidenneksen enemmän tietä.Kysyntä kasvoi selvimmin yksityisissä hankkeissa ja yksityiset tahot innostuivatkin käyttämään asvalttia enemmän kuin kertaakaan aiemmin 2010-luvulla. Samalla kulutus kasvoi myös Liikenneviraston hallinnoimissa väylätöissä. Kuntien asvaltointitilaukset pysyivät sen sijaan paikoillaan.– Vaikuttaa siltä, että kunnat eivät ole hyödyntäneet halpaa bitumia katujen korjaamisessa. Nykyään puhutaan paljon kuntien hankintaosaamisesta. Kuntien hankintayksiköiden kannattaisi olla valppaana, jotta ainutlaatuinen tilanne halvan bitumin osalta saadaan maksimaalisesti hyödynnettyä ja katujen korjausvelkaa lyhennettyä, INFRA ry:n johtaja Heikki Jämsä arvioi.Lähde: INFRA ry, kuvituskuva: Liikennevirasto / Jouni SaaristoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi 11.3.2025 Liikennepolitiikka Isot kaupungit huolissaan – liikenteen kehittämisen rahoitus ei ole riittävää ja näyttää laskevan 11.3.2025 Uutinen Holtiton ajelu kuriin, promilleraja sähköpotkulautailuun – tavoitteena kuripaketti 1.5. alkaen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 19.3.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi ehti ensimmäisenä eurooppalaisvalmistajana tuomaan hybridiauton asiakaskäyttöön 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle