10.12.2021 Ajoneuvot Hyundai-konsernin ässä saa ylleen entistä näyttävämmät kuteet – mutta edes niillä ei ole asiaa Eurooppaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Genesis uudistaa mallistoaan tasaiseen tahtiin, ja ensi vuonna vuorossa on lippulaivasedan G90, josta nyt saamme ensimmäiset kuvat ja tiedot sekä epäilyt sähköisestä huippumallista. Euroopassa ei ylintä korealaisluksusta nähdä. Eurooppalaisten edustusautomarkkinoiden painopiste on selkeästi kolmen saksalaisen premium-valmistajan harteilla. Ässä-Mersun, Audi A8:n ja BMW 7-sarjan jyrätessä ei esimerkiksi Jaguar XJ:lle, Lexus LS:lle tai Maserati Quattroportelle ole jäänyt kuin luita kalvettavaksi. Mutta kyllähän muitakin näkemyksiä edelleen etenkin Euroopan ulkopuolella maailmalle esitellään, hyvänä esimerkkinä Genesis G90. Loppuvuoteen 2021 Genesis päätti paljastaa viralliset ulkokuvat sekä hyppysellisen ennakkotietoja uudesta, vuodelle 2023 esiteltävästä G90:stä. Edellisen päivityksen oltua muokkaus edelliseen, tulee tämä olemaan juuriaan myöten uusi. Särmikkäät linjat edustavat puhtaasti merkin vallitsevaa athletic elegance -muotokieltä, josta G90:ää lähimmät sisaresimerkit ovat G80 ja GV80. Tunnusomaisiin elementteihin lukeutuvat kaksiosaiset etu- ja takavalot, Crest-etusäleikkö, huomattava kaksiosainen vilkunkertaaja etusiivessä sekä helman paraabeli lista. Tässä yksilössä alla olevat 20-tuumaiset vanteet ovat kuvioinniltaan erikoiset. Keulan erikoisvalmisteinen siipilogo on aerodynamiikan nimissä 80 prosenttia aiempaa matalampi. Tässä vaiheessa saimme ainoastaan ulkokuvia sisätilojen pysyessä visusti salassa aina Koreassa tapahtuvaan maailmanensi-iltaan asti. Sen kuitenkin voi sanoa, että tilat ovat luokalle tyypillisesti ruhtinaalliset. Standardimallin lisäksi G90 saa pitkän akselivälin version, jossa lisäpituutta on 19 senttimetrin verran. Pitkän akselivälin G90 on toteutettu edeltäjästä poiketen ilman jatkopätkää ovien välissä. Myöskään konepellin alle ei saa kurkistaa ennen virallista esittelyä. Arvauksia siitä kuitenkin saa esittää. Perusmoottoriksi on esitetty V6:ta, 80-sarjastakin tuttua uutta Smartstreamia, mikä se erittäin todennäköisesti tulee olemaankin. Esitetyissä visioissa huippumallin 5-litrainen V8 korvautuisi ilmeisen tehokkaalla täyssähköisellä voimalinjalla. Vastaavaa mullistusta edustusluokassa edustavat myös tuore Mercedes-Benz EQS, tuleva BMW:n 7-sarja sekä jossain kauempana häämöttävä Jaguarin uusi edustusmalli. Genesis on viime aikoina alkanut vyöryttää sähkömalleja markkinoille, ja näistä polttomoottoriautojen sähköversioista ei tunnetusti juuri päällepäin huomaa voimalinjan mullistusta. Lähde ja kuvat: Genesis Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Genesis tulee Eurooppaan – premium koreaksi Euro NCAP: Genesis saapuu tähtiloisteessa, Citroën C4 sai neljä tähteä Hyundain premiumin uudet sähkömuodot kirjoitetaan Genesis GV60 Genesiksen keskiluokan uutuudet saapuivat dollarit ja sähköt silmissä Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 2.9.2026 Esittely Konttiperäinen Polestar 4 SUV – nyt muoto seuraa tarkoitusta 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja