10.8.2021 Ajoneuvot Jokainen uusi DS on täyssähköinen vuodesta 2024 DS4 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Premiumiin pyrkivä ranskalaismerkki aikaistaa siirtymää vuodella. Jokainen julkaistava täysin uusi DS on täyssähköinen vuodesta 2024 eteenpäin. Stellantiksen omistamista brändeistä korkeampi hintaluokka näyttäisi etuilevan sähköistyksessä. Tuoreen tiedon mukaan jokainen ilmestyvä uusi DS on täyssähköinen jo vuodesta 2024 eteenpäin. Asiasta uutisoi brittiläinen Autocar. Tämän jälkeenkin markkinoilla saattaa siis vielä säilyä polttomoottorilla varustettuja DS-malleja, mutta sen jälkeen ei enää esitellä uusia polttomoottorivaihtoehtoja. Päätös koskee siis vain markkinoille tuotavia uusia malleja. DS on täyssähköinen 2024 Näin DS tulee olemaan selvästi ensimmäinen Stellantis-yhtymän brändi joka siirtyy uusien esiteltävien mallien osalta sähköiseksi. Jokainen täysin uusi myyntiin tuleva DS on täyssähköinen vuotta aiemmin kuin aiemmin oli tarkoitus. Samalla tämä on neljä vuotta kaikkia muita Stellantiksen automerkkejä edellä. Autocar kertoo julkistuksen tapahtuneen DS UK:n toimitusjohtajan Jules Tilstonen sosiaalisen median tilillä. Tämä seurasi samalla, kun Stellantis julkisti puolivuotistuloksensa. Stellantis kertoi kaikkien segmenttien olleen tuottoisia ja katteen olleen keskimäärin 11,4 prosenttia. – Tämä on ollut yhtä turbulenssia autoalalle, mutta on hienoa nähdä Stellantiksen osastojen pitävän yhtä näin mahtavan tuloksen saavuttamiseksi. Olemme myös julkistaneet, että vuodesta 2024 kaikki uudet DS-mallit tulevat olemaan täyssähköisiä, kirjoitti Tilstone. DS oli aiemmin kertonut tuovansa markkinoille vain täyssähköisiä autoja vuodesta 2025 eteenpäin. Muut Stellantiksen merkit, kuten Opel, aikovat aloittaa saman vuodesta 2028. Täysin tyhjästä Citroënista irtautunut ylemmäs tähtäävä brändi ei tehtävään ponnista, sillä se tarjoaa jo nyt useita akkukäyttöisiä autoja. Näistä täyssähköinen on DS 3 Crossback E-Tense. Lataushybrideitä merkiltä löytyy DS 3, DS 7 ja DS 9 -malleista. Polttomoottorimalleja on niitäkin myynnissä useita. Näistä ainakin osan elinkaari jatkuu myös vuoden 2024 toiselle puolelle, mutta uusia ei tuon jälkeen esitellä. On mielenkiintoista nähdä mitä tässä seuraavaan reilun kahden vuoden aikana vielä esitellään, mutta ainakin upeasti muotoiltu DS 4 on jo nurkan takana. – Tavoitteemme on selvä: DS pitää saada segmentissään sähköistettyjen autojen osalta maailmanlaajuisesti kärkikahinoihin, sanoi DS:n aiempi toimitusjohtaja Yves Bonnefont vuonna 2018. Stellantis sähköistää suurella rintamalla, sillä se aikoo esitellä 11 täyssähköistä ja 10 lataushybridimallia seuraavan 24 kuukauden aikana. Tämä on tärkeä osa yhtymän strategiaa. Kuva: DS, Lähde: Autocar Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 8.7.2026 Euro NCAP BMW iX3 selvitti uudistuneen Euro NCAP:in ensimmäisenä 7.7.2026 Sähköautot Sähköauto on tullut jäädäkseen – tutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia valitsisi sähköauton uudestaan 7.7.2026 Koeajo Maistiainen: NIO EL6 – akkua vaihtava mukava auto, mutta ilmankin pärjää 6.7.2026 Liikenneturvallisuus Tiesitkö että rattijuopumus säädettiin rangaistavaksi jo 100 vuotta sitten? 5.7.2026 Ajatuksia autoista “Pidetään peto hengissä, mutta sopuisana” – Christian von Koenigsegg polttomoottorin tulevaisuudesta 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 8.7.2026 Viikon arkistopoiminto Vuosimallin 2001 Cadillac Seville STS oli tehty vakavasti otettavaksi haastajaksi euroluksukselle, miinuspuolenaan 70 litran tankin 300 kilometrillä tyhjentänyt moottori 8.7.2026 Moottoripyörät Moottori selvitti: moottoripyörävakuutuksissa jopa 3000 euron eroja, yksi vakuutusjätti ei jättänyt edes tarjousta 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 6.7.2026 Testit Gasell GM 2026 – kattoteltta, jossa käytännöllisyys on hiottu pitkälle 6.7.2026 Lentokoneet KLM:n ensimmäisiä Airbus A350 -koneita vaivaa muun muassa Finnairin ja Lufthansan tauti, joskaan se ei ole äitymässä yhtä pahaksi kuin jälkimmäisellä 5.7.2026 Laivat Seuraavaa ylijättiläistä pukkaa Suomen Turusta: Hero of the Seas on juuri saanut yli 330-tonnisen "kruunun" otsalleen [päivitys] 4.7.2026 Koeajo Koeajossa vuosimallin 1999 Toyota Land Cruiser J90, jossa on varmasti yksi automaailman hienostuneimmista manuaalivaihteisista voimalinjoista 5.7.2026 Koeajo Maistiainen: Honda Prelude on neronleimaus, joita tarvitaan lisää 3.7.2026 Laivat Näistä kuvista pääset itse vertaamaan, mitkä asiat yhdistävät ja erottavat toisistaan Polarista ja Sampoa - jäänmurtajien kehitystä 55 vuoden ajalta 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!