14.6.2020 Ajoneuvot Jyväskylässä eivät ralliautot laula, mutta kilpaillaanko rallin MM-pisteistä Virossa jo tänä vuonna? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen MM-rallin peruuntumisen myötä monen kesälomasuunnitelmat menivät uusiksi. Rallifaneille helpotusta tarjoaa Neste Rallin tarkoitetulle päivämäärälle siirretty Viron Dirtfish-ralli, joka voi saada MM-arvon jo tänä vuonna. Neste Rallin 70-vuotis juhlakilpailu siirrettiin koronapandemian vuoksi vuoteen 2021, joten ensimmäistä kertaa vuoden 1995 jälkeen Jyväskylässä ei kilpailla rallin kärkisarjan maailmanmestaruuspisteistä. Vuonna 1995 Suomen rallissa jaettiin ainoastaan kaksivetoisten autojen MM-pisteitä. Suomen MM-rallin lisäksi alkuperäisen rallikalenterin kisoista on peruttu tai siirretty Chilen, Argentiinan, Portugalin, Italian, Kenian, Uuden-Seelannin ja Walesin osakilpailut, eli yli puolet suunitelluista. Jäljelle jäävät Turkki, Saksa ja Japani ovat yhä järjestämässä kilpailuja. Myös Italian ralli on yhä mahdollinen, sillä saapasvaltion osakilpailua ilmoitettiin lykättävän, eli kilpailu on vielä järjestettävissä. WRC:n promootioyhtiön Oliver Ciesla kertoi haastattelussaan SVT:lle, että keskustelut uusien kilpailujen lisäämisestä kalenteriin on käynnissä kansainvälisen autoliitto FIA:n kanssa. Tahot tarkastelevat kaikkia vaihtoehtoja, mutta logistiikan vuoksi kisoja kuitenkin suunnitellaan ainoastaan Eurooppaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Viro vakuuttanut järjestelyillään Ciesla kertoo listalla olevan rallin EM-sarjaan kuuluneita osakilpailuja, sekä kilpailuja jotka ovat olleet WRC:n promoottoriin yhteydessä oman MM-sarjan kandidaattikilpailun saamiseksi. Vuonna 2019 Viron Rally Estonia kuului kandidaattikilpailuihin, ja sai paljon kehuja sarjan promoottorin lisäksi kuljettajilta. Tänä vuonna DirtFish-rallin nimellä kulkevan kilpailun ajankohta siirrettiin Suomen MM-rallin peruuntumisen myötä viikonlopulle, jolloin Suomessa oli tarkoitus kisata. Cieslan mukaan Viron ralli on heidän listallaan viime vuoden näyttöjen ansiosta. Ajettiin Viron Otepäässä elokuussa MM-pisteistä tai ei, ainakin Hyundai on ilmoittanut tähtikaksikkonsa Ott Tänakin ja Thierry Neuvillen osallistuvan kilpailuun, joten WRC-autoja pääsee ihastelemaan naapurimaassa. Lisäksi Hyundai ajattaa R5-autollaan Virossa Jari Huttusta, joka säväytti Ruotsin MM-rallissa olemalla nopein R5-kuljettaja Hyundai i20:n vanhalla kehitysversiolla. Ennen Viroa Huttunen pääsee ralliauton puikkoihin Rooman EM-sarjan osakilpailussa. Teksti: Eetu Kokkonen Lähteet: Dirtfish, SVT Lue lisää: Välivuosi rallille: Neste Rally Finland siirtyy ensi vuoteen – juhlakilpailu ajetaan vasta 2021 Neste Ralli: mukana klassikoita menneiltä vuosikymmeniltä – Ouninpohjan osalta tyydyttiin kompromissiin FIA:n rallipomo lupailee kovia – tulevaisuudessa jokaisessa rallissa jopa 20 tehdastiimin tukemaa autoa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin