31.5.2021 Liikenne K-Latauksen hinnoittelu muuttuu: valtaosa latauspisteistä kWh-perusteiseksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hinnoittelu muuttuu kesän aikana minuuttiperusteisesta kilowattituntiperusteiseksi. Uusi hinnoittelu ei kuitenkaan koske pikalatauspisteitä, joissa latauksen hinta perustuu jatkossakin latauksen kestoon. Sähköauton lataaminen hinnoitellaan jatkossa osassa K-Latauksen latauspisteitä ensisijaisesti kWh-perusteisesti minuuttiperusteisen sijaan. K-Latauksen mukaan uusi hinnoittelu ”koskee kaikkia K-Latauksen perus- ja suurteholatauspisteitä.” Pikalatauspisteillä latauksen hinta perustuu jatkossakin latauksen kestoon. K-ryhmän autotoimialan Palveluliiketoiminnasta ja K-Latauksesta vastaava johtaja Tom von Bonsdorff kertoo, että hinnoittelun muutos on ollut käyttäjien hartaasti toivoma. – Muutoksen myötä hinnoittelusta tulee asiakkaillemme tasapuolisempaa, sillä eri autot kykenevät ottamaan sähköä vastaan eri nopeudella. Jatkossa asiakas maksaa perus- ja suurteholatauspisteillä siis lähtökohtaisesti ladatusta sähkön määrästä, ei lataukseen kuluneesta ajasta, von Bonsdorff arvioi. Peruslatauspisteillä uuteen hinnoitteluun siirrytään 1.7. alkaen. K-Latauksen ensimmäiset suurteholatauspisteet avautuvat kesäkuussa, ja ne ovat alusta alkaen kWh-perusteisesti hinnoiteltuja. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 20 uutta latausasemaa Päivittäiskaupan ketjujen latausasemaverkostosta on tullut uusi kilpailutekijä. S-ryhmä kertoi vastikään laajentavansa omaa latausasemaverkostoaan. Lidlillä on oma latausverkostonsa, jossa lataamisen on ainakin toistaiseksi ollut maksutonta. Laajennusaikeet ovat ymmärrettäviä, sillä ladattavaien autojen määrä kasvaa ja asiakkaat haluavat hyödyntää arkisen kaupassa asioinnin ja lataamisen sujuvaksi kokonaisuudeksi. Etuna on sekin, että päivittäistavarakauppojen pysäköintialueiden latauspaikat sijaitsevat usein otollisesti lähellä kauppaliikkeiden ulko-ovia. Kuinka paljon K-Latauksella on suunnitteilla lisätä latausasemia? – Vuonna 2021 K-Lataus kasvaa kahdellakymmenellä uudella asemalla. Rakennamme sekä perus-, pika- että suurteholatauspisteitä, investointien painottuessa kahteen jälkimmäiseen, von Bonsdorff taustoittaa. – Koemme erittäin positiivisena, että muutkin toimijat ovat heränneet investoimaan sähköiseen liikenteeseen. Kaikki voittavat, kun edellytykset sähköiselle liikenteelle paranevat. K-Lataus tulee jatkossakin investoimaan voimakkaasti ja kasvattamaan latausasemien verkostoaan. K-Latauksella on Suomessa 78 latausasemaa. Peruslatauspisteitä on 274 ja pikalatauspisteitä 109. Sähköinen liikenne -yhdistyksen tuoreen raportissaan vallitsevan tilanteen Suomessa: ladattavien autojen julkisen latausverkoston kehitys on pääosin yritysten ja yhteisöjen liiketoimintainvestointien varassa. Moottorin uutisoiman raportin mukaan Suomessa oli viime vuoden lopulla yksi julkinen pikalatauspiste 26,6 täyssähköautoa kohti (9 697 sähköautoa / 365 latauspistettä). Näin paljon se lataus maksaa Heinäkuusta alkaen peruslataus maksaa K-Latauksen asiakkaiksi rekisteröityneille 0,20 €/kWh ja kahden tunnin latauksen jälkeen lisäksi 0,02 €/min. Suurteholatauspisteistä ensimmäiset aukeavat kesäkuussa, ja niissä hinta on 0,30 €/kWh ja 45 minuutin latauksen jälkeen lisäksi 0,20 €/min. Pikalatauspisteiden hinta pysyy samana kuin aikaisemmin. Rekisteröitymättömät asiakkaat maksavat jokaisella pisteellä lisäksi yhden euron suuruisen aloitusmaksun. Esimerkkilaskelma hybridiauton latauksesta: Peruslataus 1-vaiheisella 3,6 kW laturilla varustettu auto. Ennen 20 min = 0,4 € ja 50 min = 1 €. KWh-perusteisena 20 min = 1,2 kWh = 0,24 € ja 50 min = 3 kWh = 0,6 €. Itse lataamiseen tai maksamiseen hinnoittelun muuttuminen ei vaikuta. Lataaminen perus-, pika- ja suurteholatauspisteillä onnistuu jatkossakin K-Lataus-mobiilisovelluksen tai erikseen tilattavan, käyttäjätiliin liitettävän K-Lataus-tunnisteen avulla. Sähköauton lataukset laskutetaan asiakkaalta kerran kuussa niin, että kuukauden aikana kertyneet lataukset veloitetaan yhdellä kertaa asiakkaan palveluun syöttämältä maksukortilta. Teksti ja kuvat: Marko Jokela Täsmennetty 31.5. kello 15.50 haastatellun titteliä. a:4:{i:0;s:5:"92393";i:1;s:5:"93305";i:2;s:5:"92121";i:3;s:5:"93348";} Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 17.7.2024 Autoilu Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa 16.7.2024 Autoilu Liikenteen teoriakokeiden vilpistelyä kitketään tallentavalla kameravalvonnalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan